En kestä enää itseäni. Olen saanut
tarpeekseni. Kärsimystä on ollut riittävästi. Nyt katsotaan kumpi on isäntä
talossa: minä vai tyyppi, joka esittää minua. Tuo tyyppi on menneisyyden vanki.
Hän viihtyy itse tekemässään vankilassa, mahdollisimman kaukana suurista
muutoksista. Pahinta on, että hän pilaa elämäni. Vai mitä sanotte seuraavasta.
Tuo tyyppi herättää kehoni aamuöisin ja
pitää minut valveilla ajatuksillaan, joissa ei ole järkeä. Ne ovat pelkkää
toistoa, luuppia luupin perään. Jos kehossani on ongelmia tai väsymystä, tyyppi
sivuuttaa ne ja paahtaa menemään. Hän teettää minulla liian pitkiä päiviä
töissä. Hän ei pidä levosta tai silkasta olemisesta.
Hän on välillä kevyt kuin keväinen
hulevesi: ei harrasta empatiaa eikä kiinnostu arkisista asioista. Ja välillä
niin raskas, että voisi valua oman sulkeutuneisuutensa mustaan aukkoon. Hän on
kiinnostuneempi asioista kuin ihmisistä. Hän haluaa päteä ja olla oikeassa. Hän
elää toisten arvostuksesta ja kiitoksesta.
Hän kahlaa tulevaisuuden huolissa ja kaluaa
menneisyyden luita. Hän on ollut aina rajoittunut ja peloissaan. Toki
parantanut tapojaan. Sisäsiisti, mutta kuitenkin tapoihinsa kangistunut,
kuivahko ja hyvin syvälle aatoksiinsa uponnut hahmo.
Tuo tyyppi ei siis ole lainkaan sellainen,
jonka kanssa haluaisin viettää loppuelämäni. Voisin nirhata hänet. Voisin antaa
hänelle lemput. Tai ehkäpä halata kuoliaaksi. Tai sitten voin antaa hänen elää
omaa pientä elämäänsä. Ja minä voin alkaa elää omaani. Tai oikeastaan sitä
yhteistä. Sitä suurta. Elävää elämää.
Kiitos Ari. Tämä tekstisi oli kuin oma heräämiseni tänään lääkärin ravistelun jälkeen. Olin taas unohtanut rakkauteni ja antanut egon rellestää villinä. Miten tähän aina tipahtaa?
VastaaPoistaMinä yritän nyt halata hänet kuoliaaksi <3
Aina tipahdetaan ja aina noustaan. Sitkeästi kuin hirvikärpäset :)
PoistaHirvikärpäset ;-)
PoistaNe onkin sitkeitä, heh heh
Pohdintasi tekee jälleen vaikutuksen ja peilasin ajatuksiasi omaan elämääni. Kiintoisaa.
VastaaPoistaElävä elämä kuulostaa juurikin passelilta.
Eikö olekin hassua, että voi elää kuollutta elämää. Tai siltä ainakin joskus tuntuu.
Poista