Hyvät lukijat! Siis ne, jotka ovat vielä
jäljellä. Olen päivittänyt blogia harvoin ja kirjoitellut viime aikoina
yksipuolisesti (aina noita luontojuttuja!). En ole kommentoinut ja lukenut
muiden bloggaajien juttuja kuin satunnaisesti. Bloggaus on kuitenkin pitkälti
vastavuoroista: kun kommentoit toisen kirjoitusta, saat palkkioksi hänen
kommenttinsa. Siispä monet lukijani ovat kadonneet. Kiitän Sinua, joka vielä
luet sepustuksiani!
Elämässäni on viime aikoina ollut liikaa töitä,
menneisyyden siivoamista, joutavaa puuhastelua ja väsymystä. Olen saanut
tarpeekseni. Muutos on tulossa. Tunnen kuinka kevät huokaa. Ulkona iltapäivän
auringossa. Kadulla hiekan rahistessa jalkojen alla. Ja sisällä keuhkoissani.
Sulan kuin hanki talven jäljiltä. Kohta tulevat muuttolinnut. Ja kun kevään
ensimmäisen peipon laulu soi metsän reunassa, olen pelastettu.
Kyllä, kevät tulee. Onneksi! Linnut lauloivat tänään liki pauhulla, vaikka keli oli ihmisen mielestä ihan karsea. Malta ottaa iisimmin. (Voisin sanoa saman itselleni.)
VastaaPoista