Keho - mieli - tunne - sielu

Ego-sielu-trilogian päätökseksi tarjoilen tässä päivälleen tasan kuusi vuotta sitten kirjoitetun jutun ihan sellaisenaan, raakana.

Kotini on nyt remontoitu. Putket ja sähköt on uusittu, samoin kylppäri ja keittiö. Seinää on kaadettu, ovia purettu ja lisätty. Lattiat on päällystetty uudelleen, katot ja seinät on maalattu. Koti on uudistettu ja puhdistettu. Siitä on tullut osa hyvää arkeani.

Asuntoni ei ole todellinen kotini. Todellinen kotini on siellä, missä minä olen. Kuljen kehoni mukana. Tämä vähemmän atleettinen lihaisa temppeli on siis enemmän kotini kuin asuntoni on. Niinpä temppelinherrana minun on tärkeää huoltaa sitä. Saan kehooni uutta voimaa laittamalla sen vaaka-asentoon ja pitämällä sitä tässä latausasennossa riittävän pitkään, toki käännellen välillä kuten kypsyviä juustojakin käännellään. Kunnostan kehoani liikuttelemalla sitä joko musiikin tahtiin tai ihan vain omaan tahtiin. Tässä temppelissä on leipälämmitys ja moninaiset moottorit pidän käynnissä biopolttoaineilla. Nivelet ja putkistot öljyän omega kolmosella.

Koska en ole yhtä kuin kehoni, minun on syytä huoltaa mieleni. Ennen vanhaan pestiin suu saippualla, mutta nyt on syytä pyrkiä syvemmälle. Luuttuan ja lakaisen pois kaikki vanhat toimimattomat ajatukset ja uskomukset, nuo visvaiset villakoirat, jotka ovat saostuneet mieleni pinnalle. Imuroin itseeni uudet ajatukset. Vaihdan mieleni sähköt plus-merkkisiksi, miinus-sähkö on todistettu epätaloudelliseksi ja epäekologiseksi. Samalla vaihdan sulakkeeni suurempiin.

Koska en ole yhtä kuin mieleni, minun on syytä hoitaa tunteeni kuntoon. Raotan mattoja ja päästän niiden alle lakaistut jähmeät emootiot haihtumaan taivaan tuuliin. Avaan ummehtuneen kellarin oven ja sytytän valon. Hämärissä viihtyvät pelkopeikkoni on yllätetty ja ne häviävät poksahtaen. Otan esiin palkeen ja puhallan sydämeni hiilloksen täyteen roihuun. Häkähapella pihdatut rakkauden tunteet virtaavat joka paikkaan kuin puhdas happi veressä ja leviävät ympäristööni kuin lämpö hehkuvasta ihosta. Otan suuntiman sydämestä ja levitän puhtaan lakanan valmiiksi purjeeksi.

Koska en ole yhtä kuin asuntoni, kehoni, mieleni, tunteeni, vaan jotain paljon suurempaa, minun on syytä avata ikkunat ja ovet sieluuni ja antaa raikkaiden tuulien puhaltaa sisään. Antaa pyhän tulla. Ja silloin purteni lipuu ylväänä sataman varjoista ulos kimmeltävälle merelle.