Oivalluksia: Hakaniemen rannalla

Matkalla Ympyrätaloon. Ajoissa. Istahdan penkille Hakaniemen rannalla. Aikainen aamu. Aurinko paistaa lämpimästi. Katselen sinistä taivasta, sinistä vettä ja valkoisia veneitä. Kalalokki kaartelee. Suljen silmät. Tunnustelen kehoani. Hämmästyn. Luulin olevani läpirento. En olekaan. Päältä olen. Avoin ja rento. Mutta syvemmällä tuntuu panssari. Rautamaski sulkee sisimpäni. Juuri sen tärkeimmän. Sen mitä minä olen. Sen missä oleminen tapahtuu. Kyllä. Olen sulanut ulkoisesti. Avoimeksi ja sulavaksi. Mutta sisälläni on Klondyke. Siellä on kultaa. Odottamassa. Piilossa. Löytämättä. Ikiroudassa. Paista aurinko. Kuumasti. Kuumasti. Elämä. Iske hakkusi.