Viiden viikon aikana tänä kesänä kävelimme
vaimoni kanssa Pohjois-Espanjassa 650 km. No, kävelypäiviä oli vain 30, mutta
sekin on iso määrä. Jos alussa olisimme liikaa miettineet, kuinka monta päivää
ja kuinka monta kilometriä on vielä käveltävänä, olisimme voineet lamautua.
Mutta kun kävelimme päivän kerrallaan, jokaiselle päivälle sopivan pitkän
matkan, aloitimme aamulla taas uuden kävelypäivän, päivän toisensa jälkeen,
niin ennen pitkää tulimme matkan puoliväliin, huomasimme määränpään lähestyvän
ja lopulta saavuimme perille. Päivä kerrallaan, uudelleen ja uudelleen.
Miten tyhjäksi rutistettu hammastahnaputkilo
liittyy 30 päivän kävelyyn? Itse asiassa hammastahnaputkiloon liittyy vielä
huimempi saavutus kuin saapuminen Santiago de Compostelaan kävelyn päätteeksi.
Palataanpa ajassa taaksepäin. Eletään talvea. Iso hammastahnatuubi on lojunut
jo pitkään WC:n kaapissa. Kenelläkään ei ole halua tarttua siihen. Putkilo on
kauhean iso eikä sen makukaan ole niin hyvä kuin vaki-Pepsodentin. Yhtenä
pimeänä talvi-iltana tein kaamean päätöksen: tätä tuubia puristan aamuin
illoin, kunnes se tyhjenee. Niinpä sitten aloitin. En tohtinut ajatella kuinka
kauan puuhassa menee. Keväällä pullea tuubi näytti jo laihemmalta. Kesän alussa
sain hetken levähtää jättituubin puristelussa, kun kävimme Espanjassa
kävelemässä. Mutta kävelykeikan jälkeen sama puristelu jatkui. Kunnes yhtenä
iltana saatoin hihkaista perheelleni: JIHUU, VIHDOINKIN TUUBI ON TYHJÄ! Heitin
siinä vielä parit piruetit. Vaimoni ja poikani katselivat hölmistyneinä
tajuamatta kuinka pitkän projektin päättäjäisiä juuri juhlin.
Opetus: maraton aloitetaan 70 cm:n
jalansiirrolla. Sitten vain toistetaan siirtoa vuorotellen molemmilla jaloilla,
kunnes runsaan 60000 toiston jälkeen huomataan, että ollaan saavutettu maali.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti