15.9.2015

Mitä yhteistä on kävelyvaelluksella ja hammastahnatuubilla?

Viiden viikon aikana tänä kesänä kävelimme vaimoni kanssa Pohjois-Espanjassa 650 km. No, kävelypäiviä oli vain 30, mutta sekin on iso määrä. Jos alussa olisimme liikaa miettineet, kuinka monta päivää ja kuinka monta kilometriä on vielä käveltävänä, olisimme voineet lamautua. Mutta kun kävelimme päivän kerrallaan, jokaiselle päivälle sopivan pitkän matkan, aloitimme aamulla taas uuden kävelypäivän, päivän toisensa jälkeen, niin ennen pitkää tulimme matkan puoliväliin, huomasimme määränpään lähestyvän ja lopulta saavuimme perille. Päivä kerrallaan, uudelleen ja uudelleen.


Miten tyhjäksi rutistettu hammastahnaputkilo liittyy 30 päivän kävelyyn? Itse asiassa hammastahnaputkiloon liittyy vielä huimempi saavutus kuin saapuminen Santiago de Compostelaan kävelyn päätteeksi. Palataanpa ajassa taaksepäin. Eletään talvea. Iso hammastahnatuubi on lojunut jo pitkään WC:n kaapissa. Kenelläkään ei ole halua tarttua siihen. Putkilo on kauhean iso eikä sen makukaan ole niin hyvä kuin vaki-Pepsodentin. Yhtenä pimeänä talvi-iltana tein kaamean päätöksen: tätä tuubia puristan aamuin illoin, kunnes se tyhjenee. Niinpä sitten aloitin. En tohtinut ajatella kuinka kauan puuhassa menee. Keväällä pullea tuubi näytti jo laihemmalta. Kesän alussa sain hetken levähtää jättituubin puristelussa, kun kävimme Espanjassa kävelemässä. Mutta kävelykeikan jälkeen sama puristelu jatkui. Kunnes yhtenä iltana saatoin hihkaista perheelleni: JIHUU, VIHDOINKIN TUUBI ON TYHJÄ! Heitin siinä vielä parit piruetit. Vaimoni ja poikani katselivat hölmistyneinä tajuamatta kuinka pitkän projektin päättäjäisiä juuri juhlin.



Opetus: maraton aloitetaan 70 cm:n jalansiirrolla. Sitten vain toistetaan siirtoa vuorotellen molemmilla jaloilla, kunnes runsaan 60000 toiston jälkeen huomataan, että ollaan saavutettu maali.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti