Totuus taivaasta – Tiedemiehen silmiä avaava kuolemanrajakokemus

Näin komea nimi on Eben Alexanderin kirjan suomennokselle annettu. Kirjoittaja on neurokirurgi ja tieteellisen maailmankatsomuksen edustaja, kunnes hänen elämänsä äkkiä muuttuu. Hän sairastuu hyvin harvinaiseen aivokalvon tulehdukseen ja vajoaa koomaan. Hänen aivojensa uloimmat osat, missä korkeimmat aivotoiminnot sijaitsevat, eivät toimi lainkaan. Lääkäreiden laskema todennäköisyys hänen menehtymiselleen on 97 %. Ja jos hän heräisi koomasta olisi hyvin todennäköistä, että hänen aivonsa olisivat vaurioituneet. Tapahtuu ihme ja seitsemän päivän jälkeen Eben herää koomastaan. Pienen sekavuustilan jälkeen Eben palaa entiselleen. Fyysisesti. Ebenin läpikäymä rajakokemus on kuitenkin niin järisyttävä, että se muuttaa hänen elämänsä. Entinen skeptikko alkaa uskoa, että kuolemassa vain fyysinen ruumiimme kuolee, ja henkemme jatkaa elämää.

Varoitus: jos aiot lukea kirjan, niin seuraavassa tulee joitain paljastuksia.

Mitä kirjoittaja kokee tuonpuoleisessa?

Hän matkaa tuonpuoleisessa tietoisena, mutta vailla muistia tai identiteettiä. Näkeminen ja kuuleminen ovat tuonpuoleisessa sama asia. Mitään ei voi katsoa tai kuulla muuttumatta samalla osaksi sitä. Siellä viestitään ilman sanoja. Viestit kulkevat lävitse kuin tuuli ja niistä tietää heti, että ne ovat totta. Tieto varastoituu kokijaan silmänräpäyksessä ja lopullisesti. Ei tarvita muistiin painamista. Tuonpuoleisessa esiintyy kaikkia inhimillisiä tunteita, mutta ne ovat syvempiä ja avarampia ja ne esiintyvät yhtä aikaa sekä sisäisinä että ulkoisina - kuin kyyneleesi synnyttäisivät rankkasateen tai riemusi saisi pilvet hälvenemään. Riittää, että tuntee ja pystyy ajattelemaan jotain, niin jo siirtyy sitä kohti.

Eben on ”kuolleena” niin pitkään, että pääsee syvälle tuonpuoleiseen. Hän kulkee pimeän ”Manalan” läpi ja pääsee eräänlaisen portin läpi kirkkauteen. Siellä hän kohtaa ”Korkeimman voiman”, Jumalan. Hänellä on myös saattaja, jota hän ei tunne. Vasta paljon myöhemmin palattuaan takaisin ruumiiseensa hän tunnistaa saattajan vanhasta valokuvasta. Jääköön tässä paljastamatta, kuka saattaja on.

Mitä viestejä hän saa tuonpuoleisessa?

Hän saa kolme pääviestiä:

Olet rakastettu ja hyväksytty.

Sinulla ei ole mitään pelättävää.

Et voi tehdä mitään väärin.

Pyyteetön rakkaus tulee asettaa kaiken toiminnan perustaksi. Fyysiselle elämälle on ominaista puolustusasenne, kun henkinen elämä puolestaan perustuu yhteyteen.

Hän saa selityksen sille, miksi maailmassa on pahuutta. Pahuus on tarpeellista, koska ilman sitä ei ole vapaata tahtoa ja ilman vapaata tahtoa ei voi tapahtua kasvua tai kehitystä. Rakkautta ja hyvyyttä on kuitenkin aina enemmän kuin pahuutta. Vapaan tahdon hintana on kuitenkin täydellisen rakkauden ja hyväksynnän menetys.

Mitä hän oppii rajakokemuksestaan?

Eben oppii, että tiede ei ole ristiriidassa sen kanssa, mitä hän kokee tuonpuoleisessa. Näkemyksemme maailmankaikkeudesta vain on kovin rajoittunut. Aivojemme rationaalinen ajattelu ja tunne selvästi määritellystä egostamme sulkevat yhteytemme tuonpuoleiseen ja muodostavat esteen korkeamman tiedon ja kokemuksen saavuttamiselle.

Olemme henkiolentoja fyysisissä ruumiissa. Todellinen ajattelu ei synny aivoissa. Todellinen ajattelu (jos tätä nimitystä nyt edes voidaan käyttää) kulkee salamannopeasti ja siihen verrattuna päättelystä riippuvainen tavallinen järjenjuoksumme näyttää toivottoman hitaalta. Tuota vapaata sisäistä ajattelua käytämme esimerkiksi, kun vaistomaisesti nappaamme pallon maalialueella jalkapallossa, kun teemme innostavaa tieteellistä työtä tai kun olemme luomassa ihanaa sävelmää.

Mikä on tietoisuuden merkitys?

Sen sijaan, että tietoisuus olisi vain fyysisten prosessien merkityksetön sivutuote, se on todellisempi kuin aineellinen maailma ja mitä todennäköisimmin sen perusta. Pelkästään aineelliseen maailmaan keskittyvän tieteellisen metodin kehityksen mukana olemme menettäneet kosketuksen olemassaolon ytimeen kätkeytyvään mysteerin – tietoisuuteemme.  Olemme maksaneet kovan hinnan länsimaisen sivistyksen voittokulusta – menettämällä yhteyden olemassaolomme tärkeimpään osatekijään, henkisyyteemme. Sen mukana monet ovat kadottaneet elämästään tarkoituksen, ilon ja ymmärryksen. Tiedämme paljon enemmän muusta maailmankaikkeudesta kuin omasta tietoisuudestamme. Tietoisuus on olevaisuuden merkittävin olemus.

Mitä voimme tehdä?

Kuinka voimme päästä lähemmäs alkuperäistä henkistä olemustamme? Osoittamalla rakkautta ja myötätuntoa. Konkreettisesti, ei vain abstraktioina.

Vapaaseen tahtoon perustuvien ratkaisujen tekeminen olisi huomattavasti merkityksettömämpää, jos jo maallisessa elämässä tietäisimme tai muistaisimme sen kauneuden ja kirkkauden joka meitä tuonpuoleisessa odottaa. Sen sijaan liiallinen tieto tuonpuoleisesta voi haitata elämäämme täällä maan päällä.

Olemme aina yhteydessä korkeimpaan ja tietoisuutemme on jatke jumalallisuuteen. Kommunikoiminen Jumalan kanssa on kaikkein erikoislaatuisin kuviteltavissa oleva kokemus ja samalla kaikkein luonnollisin, onhan Jumala läsnä meissä jokaisessa joka hetki. Jokainen sielu kykenee kommunikoimaan Jumalan kanssa jätettyään ruumiinsa, mutta monet voivat kommunikoida Jumalan kanssa jo ruumiissa ollessaan, esimerkiksi rukoilemalla tai meditoimalla.

Nauru ja ironia ovat pohjimmiltaan muistutuksia siitä, ettemme ole vankeina tässä maailmassa vaan ainoastaan matkalla sen kautta jonnekin korkeammalle.

Miten kirjoittajan elämä muuttuu?

Annetaanpa hänen itsensä kertoa:

”Minun oli pyrittävä yhdistämään täydellisesti roolini lääkärinä, tieteilijänä ja parantajana sekä ihmisenä, joka oli saanut tehdä hyvin harvinaislaatuisen, todellisen ja merkityksellisen matkan itse jumalalliseen. Tässä minä siis olen. Olen yhä tutkija, olen yhä lääkäri ja tästä syystä minulla on kaksi keskeistä velvollisuutta: pysyä totuudessa ja parantaa. Se tarkoittaa sitä, että velvollisuuteni on kertoa kokemuksestani.”

Miten minä koin kirjan sanoman?

Kirja on kirjoitettu pääosin hyvin, tosin välillä on toistelua ja löysää tekstiä. Tiivistäminen olisi siis ollut paikallaan. Joka toisessa luvussa hän kertoo, mitä maan päällä tapahtuu, miten hänen tilansa kehittyy ja miten hänen läheisensä tilanteen kokevat. Joka toisessa luvussa hän kertoo mitä tuonpuoleisessa tapahtuu. Jotkut yksityiskohdat tuntuivat liian sopivilta tarinan kannalta ja minulle jäi niistä lukijana epäuskoinen vaikutelma, esim. koko kooman ajan satoi vettä ja hänen heräämispäivänään nähtiin sateenkaari. Toisaalta tiedän myös kirjan kirjoittajan tarpeen tehdä tapahtumista osuvampia kuin ne oikeasti ovat. Tämä toimii lukijan eduksi: kirjasta tulee sujuvampi ja elämyksellisempi. Toki faktapitoisessa kirjassa soisi kaunistelun jäävän vähiin. Lisäksi häiritsi se, että kirjoittaja alleviivasi moneen kertaa oman kokemuksensa ylivertaisuutta ja sitä, että hän oli lääkäri ja kokemassa tällaista. Vähän tässä oli tietynlaista amerikkalaista imelyyttä ja kokonaan ei voi sysätä pois ajatusta laskelmoidusta rahantekomahdollisuudesta.

Sinänsä oli kiinnostavaa kuulla, mitä kirjoittaja koki rajakokemuksensa aikana ja miten hän tulkitsi kokemaansa. Olen nähnyt joukon asiaa koskevia televisiodokumentteja. Siksipä minulle tässä ei ollut kovin paljon uutta. Jostain perustelemattomasta syystä ajattelen näistä asioista aika samalla tavalla kuin kirjoittaja. Tai sanottaisiinko vaikka niin, että olen suhtautumiseltani avoin näiden asioiden suhteen. Näkemykseni mukaan ”tiedeuskovaisuus” on liian ahdas raami käsitellä elämän ihmettä. Omasta itsestään tietoinen tietoisuus on todella kova pala selittää tieteellisesti. Elämän jatkuminen fyysisen kuoleman jälkeen voisi sen sijaan selittää monia asioita: lapsien näkymättömät ystävät, lapsinerojen olemassaolon, monien enkelikokemukset, kokemukset edellisistä elämistä, kuinka kuolemaa lähestyvä alkaa keskustella kuolleiden kanssa ym. kokemukset, joita on kerrottu satoja ja tuhansia vuosia.

Kieltämättä minua kiinnostaa, miten kirjoittajan elämä on jatkunut tämän kokemuksen jälkeen. Siksipä saatan jossain vaiheessa tarttua hänen seuraavaan tuotokseensa, 2015 ilmestyneeseen kirjaan Taivasyhteys.