Marraskuu on hyvä aika aloittaa lintujen
ruokkiminen. Jos ei ole pihaa, niin pönikät voi viedä lähimetsään. Tänä syksynä
alkoi 17. peräkkäinen metsäruokintakausi.
Kun saavuin paikalle, oli täysin hiljaista. Kun täyttelin pönikät siemenillä ja asettelin rasvamakkarat paikoilleen, alkoi ympäriltä kuulua ääniä: variksia, harakoita, närhiä, mustarastaita, punatulkkuja, tali- ja sinitiaisia. Tätä hetkeä kaverit olivat odotelleet.
Tämä ruokintavieras on vuoden takaa.
Mitä hyvää marraskuussa? Ensilumi. Helsingin
seutukin sai nauttia lumesta muutaman tunnin ajan. Joku oli ollut heti aamusta
into piukeena ja myös dokumentoinut sen. Epäilen naapurin Mauno-poikaa. Jään
odottamaan uusintaa. Ja hieman runsaampana, kiitos!
Marraskuussa hyvää ovat hämärät aamut,
pimeät illat. Meillä hämärää aamua valaistaan kynttilöillä tai
tunnelmavaloilla. Tai viikonloppuina myös television sinisellä valolla esim.
Silta-sarjan seurassa. Tapahtumiltaan kammottava sarja, mutta kovin koukuttava.
Pakko saada selville, kuinka sosiaalisesti kömpelölle rikospoliisi Saga
Norenille käy. Illalla radio soimaan, sormiharjoittelua näppäimillä tai kirja
käteen.
Mikäli tanssimme
tanssikaamme lujaa
ja ryhdittä,
sillä vaskinen
lattia, kupera,
iskujen kolhima
ilta,
laskee lyönnit ja
ottaa sekunnin,
tunnin, koko
yksitoikkoisen rytmin,
elämämme,
sointiaan
rikastamaan.
Anna lasikenkiesi
särkyä,
lyö sääresi
viisarit
vinosti, umpimähkää
kuparin ytimeen,
kuin levoton,
puuskainen tuuli:
ottakaamme kuviot
tähdistä,
kengät maailmasta,
vaskikengät ja
aurinkosoljet, ja
avaruus,
loputon avaruus
askeltemme alle.
(Tomi Kontio: Tanssisalitaivaan alla).
Tässä tulee marraskuun loppusaldo. Olen
oppinut toisilta, varsinkin mieheltä nimeltä Lauri, ja myös itseltäni, mikä marraskuu
on ”miehiään”. Ja mitä on olla martaana. Marraskuu on kuukausista haurain.
Kuoleman ja elämän välinen harso on ohuimmillaan. Tuonela, tuonpuoleinen on
ihan tuossa. Manala, maanalainen, löytyy käännetyn kiven alta. Välillä harso
heilahtaa ja hetken voin nähdä harson taakse. Ja oppia. Oppia arvostamaan
elämää. Ja iloitsemaan siitä. Pimeydestä huolimatta.
Vielä viime vuonna toistelin, kuinka ikävä
kuukausi marraskuu on. Tänä vuonna otin uskomuksesta selvää. Kiinnitin huomiota
marraskuun hyviin puoliin. Ja ihastuin. Tänä vuonna olen elänyt marraskuun
voimakkaammin kuin koskaan. Marraskuu ei ole harmaa, vaan värejä tulvillaan.
Marraskuussa luonto laskeutuu lepoon.
Tunnen myös vetoa vetäytymiseen. Pois liiasta toiminnasta. Pois liiasta
virikkeiden maailmasta. Loppusyksy on myös hyvästien aikaa. Vanhan, aikansa
eläneen on kuoltava, jotta uutta voi syntyä. Minulle lopullisen luopumisen
merkkinä on lumi. Vaikka lunta ei tänne etelään ole vielä saatu, lopetan
marraskuun hehkutuksen pieneen runoon. Olen valmis.
olen
vaiennut
syksyinen
pelto
ole hyvä
varista jo
valkeus
näiden
sänkien ja viiltojen ylle
Kyllä marraskuu tuntuu menevän vuosi vuodelta helpommin ja nopeamminkin. Minäkin olen valmis jo valkeaan maahan =)
VastaaPoistaSitä odotellessa täytyy kai piirrellä sydämiä vesilätäköihin ;-)