Tänä vuonna aion ihastua marraskuuhun 2/2

Marraskuu on hyvä aika aloittaa lintujen ruokkiminen. Jos ei ole pihaa, niin pönikät voi viedä lähimetsään. Tänä syksynä alkoi 17. peräkkäinen metsäruokintakausi. 

Kun saavuin paikalle, oli täysin hiljaista. Kun täyttelin pönikät siemenillä ja asettelin rasvamakkarat paikoilleen, alkoi ympäriltä kuulua ääniä: variksia, harakoita, närhiä, mustarastaita, punatulkkuja, tali- ja sinitiaisia. Tätä hetkeä kaverit olivat odotelleet. 

Tämä ruokintavieras on vuoden takaa.

Mitä hyvää marraskuussa? Ensilumi. Helsingin seutukin sai nauttia lumesta muutaman tunnin ajan. Joku oli ollut heti aamusta into piukeena ja myös dokumentoinut sen. Epäilen naapurin Mauno-poikaa. Jään odottamaan uusintaa. Ja hieman runsaampana, kiitos!

Marraskuussa hyvää ovat hämärät aamut, pimeät illat. Meillä hämärää aamua valaistaan kynttilöillä tai tunnelmavaloilla. Tai viikonloppuina myös television sinisellä valolla esim. Silta-sarjan seurassa. Tapahtumiltaan kammottava sarja, mutta kovin koukuttava. Pakko saada selville, kuinka sosiaalisesti kömpelölle rikospoliisi Saga Norenille käy. Illalla radio soimaan, sormiharjoittelua näppäimillä tai kirja käteen.

Mikäli tanssimme

tanssikaamme lujaa ja ryhdittä,

sillä vaskinen lattia, kupera,

iskujen kolhima ilta,

laskee lyönnit ja ottaa sekunnin,

tunnin, koko yksitoikkoisen rytmin,

elämämme,

sointiaan rikastamaan.

Anna lasikenkiesi särkyä,

lyö sääresi viisarit

vinosti, umpimähkää

kuparin ytimeen,

kuin levoton, puuskainen tuuli:

ottakaamme kuviot tähdistä,

kengät maailmasta, vaskikengät ja

aurinkosoljet, ja avaruus,

loputon avaruus askeltemme alle.

 (Tomi Kontio: Tanssisalitaivaan alla).

Tässä tulee marraskuun loppusaldo. Olen oppinut toisilta, varsinkin mieheltä nimeltä Lauri, ja myös itseltäni, mikä marraskuu on ”miehiään”. Ja mitä on olla martaana. Marraskuu on kuukausista haurain. Kuoleman ja elämän välinen harso on ohuimmillaan. Tuonela, tuonpuoleinen on ihan tuossa. Manala, maanalainen, löytyy käännetyn kiven alta. Välillä harso heilahtaa ja hetken voin nähdä harson taakse. Ja oppia. Oppia arvostamaan elämää. Ja iloitsemaan siitä. Pimeydestä huolimatta.

Vielä viime vuonna toistelin, kuinka ikävä kuukausi marraskuu on. Tänä vuonna otin uskomuksesta selvää. Kiinnitin huomiota marraskuun hyviin puoliin. Ja ihastuin. Tänä vuonna olen elänyt marraskuun voimakkaammin kuin koskaan. Marraskuu ei ole harmaa, vaan värejä tulvillaan.

Marraskuussa luonto laskeutuu lepoon. Tunnen myös vetoa vetäytymiseen. Pois liiasta toiminnasta. Pois liiasta virikkeiden maailmasta. Loppusyksy on myös hyvästien aikaa. Vanhan, aikansa eläneen on kuoltava, jotta uutta voi syntyä. Minulle lopullisen luopumisen merkkinä on lumi. Vaikka lunta ei tänne etelään ole vielä saatu, lopetan marraskuun hehkutuksen pieneen runoon. Olen valmis.

olen vaiennut

syksyinen pelto

ole hyvä

varista jo valkeus

näiden sänkien ja viiltojen ylle