On marraskuun viimeinen päivä. Olen ottanut
lomapäivän, jotta ennättäisin käydä italialaisella talolla. Vielä eilen näytti
siltä, että sataisi koko päivän. Aamulla katson Ilmatieteen laitoksen
sadetutkaa ja ilokseni näen, että tulen selviämään vähäisellä sadevedellä. Pääkaupunkiseutu
jää tutkan mukaan Gorm-myrskyn kuivaan kainaloon.
Metsässä on hiljaista. Pitkään aikaan en
näe eläviä olentoja. Vain tuuli suhisee puissa. Aina silloin tällöin valpastun,
kun jokin lehahtaa näkökenttäni ohi: tuulessa kiitävä lehti taas, niitä harvoja
enää. Sitten musta möhkäle lentää tien yli. Ei enää lehti vaan mustarastas. Ja
pian rastaan jälkeen kuulen hyvin ohuita ääniä korkealta puista. Yhytän pari
sinitiaista, mutta lintuja on äänistä päätellen enemmän. Tuijotan ja tuijotan,
mutta en näe kuin pari sinitinttiä lisää. Mieleni tekee jo luovuttaa ja jatkaa
matkaa. Sitten puistelen kiireen hunnun pois päältäni kuin lumen hartioilta.
Jään olemaan. Ääniä kuuluu lisää ja korkealla kuusten latvustossa näen pieniä lintuja häärimässä. Löydän sinitiaisten lisäksi hömötiaisen, talitiaisen ja pari hippiäistä. Tyytyväisenä jatkan matkaa.
Pienen suon laidalla tihrustan maisemaa.
Mieleeni putkahtaa kysymys: Mikä on todellista nyt? Katson kuinka tuuli kampaa
suon pintaa. Sara ja heinät hulmuavat tuulessa. Taustalla jylisevät golf-kentän
pohjaa raivaavat kaivinkoneet. Muutoksen tuulet puhaltavat. Tämä on todellista
nyt. Korppi lentää taivaalla.
Käyn golfkentän rakennustyömaalla. Näen
italialaisen talon kyhjöttämässä kaukana kaivantojen takana. Linnun lintua ei
ole näkyvissä. Kova tuuli ajaa minut pois aukiolta. Pellon laidassa on pieni "hotelli" työntekijöille.
Sitten olen taas metsän
suojassa. Tulen niityn laitaan, missä näen yllättäen harakan. Mitä harakka tekee keskellä
metsää? Ei voi olla kuin yksi syy. Jossain on ruokinta. Käyskentelen pitkin
metsän reunaa. Pian kaistale niittyä jatkuu oikealle ja siellä näen peuraruokinnan. Tarjolla onn kauraa ja maassa
porkkanoita. Peurat ovat sorkillaan tallanneet maaperän möhnäiseksi.
Täällä se harakkakin siis käy herkuttelemassa.
Kauempana metsän reunassa yhytän
kaksi närheä ja kolme mustarastasta. Lisäksi paikalle pyyhältää sinitiaisten
parvi. Parvessa on noin kaksikymmentä sinistä tinttiä, joukossa kaksi mustavalkeaa
hömötiaistakin. Tähän istahdan eväitä syömään. Samalla seurailen tinttien puuhastelua.
Evästelyn jälkeen käyn vielä tulevan
golfkentän laidalla. Näen italialaisen talon nyt lähempää. Pellon saven alta on
paljastunut kalliota, jota murskataan soraksi isoihin kasoihin italialaisen
talon viereen. Metsän laidalla alkuvuodesta ilahduttanut linturuokinta on
tyhjillään. Vain yksi orava pyörii paikalla. Läheisen lammen vesi on mustaa
kuin Hectorin laulussa.
Lähden kävelemään takaisin autolle. Välillä
sataa tihuttaa. Kaksi varista kieppuu kovassa tuulessa. Näyttää siltä, että ne nauttivat satasella silkasta lentämisen ilosta.
Korppi ronkkuu jossain. Kuuluu närhen rähistelyä. Ihastelen metsäpuron polveilevaa kulkua sammaleisessa metsässä.
Tätä melankoliaa nostattamaan tarvitsen jotain piristävä. Vaikkapa roomalaisen ilottelijan ja runoilijan Catulluksen (84 – 54 eKr) laulun:
"Anna minulle tuhat suukkoa, sitten sata,
sitten toiset tuhat, sitten toiset sata,
sitten yhä uudelleen tuhat, sitten sata.
Sitten kun olemme tehneet monta tuhatta,
hämmentäkäämme ne, ettemme tietäisi
tai ettei kukaan voisi katsoa pahalla silmällä
tietäessään suukkoja olevan niin paljon."
(Lauluja 5, suom Päivö Oksala)
Oi miten uskomattoman ihana runo!!!!
VastaaPoistaNautin valokuvistasi, ensimmäinen toi heti hymyn huulilleni =) Ikävältähän tuo myllääminen näyttää, mutta toivottavasti metsä säilyy ja ruokinnat jatkuvat.