Oivalluksia - Sillä aikaa elämässä...

Poikani on saanut ajokortin. Vihdoinkin riittävän hyvä syy minulle jättää auto kotiin ja kulkea työmatkat kävellen ja bussilla. Työviikon viimeisenä aamuna kävelyn jälkeen hämmästyn, kun saavun jo bussipysäkille. Kylläpä puoli tuntia kävelyä kului nopeasti. Asioita ajatellessa. Tietotekninen pysäkki kertoo, että seuraava bussi tulee kahdeksan minuutin päästä. Minulla on siis mukavasti “luppoaikaa”.

Seisoskelen ja katselen ympärilleni. Äkkiä herään ja tulen tähän hetkeen. Olotilani muuttuu. Kuin silloin, kun aurinko tulee esiin pilven takaa. Näen ja kuulen kaiken selvemmin. Tuossa tulee valkoinen Skoda, pysähtyy suojatien eteen ja antaa tilaa keski-ikäiselle naiselle, jolla on punainen takki ja jalassa korkeakorkoiset kengät. Vastapäisellä pysäkillä bussi kiihdyttää pysäkiltä liikkeelle, possauttaa mustaa savua pakoputkesta ja jyristelee tiehensä. Vieressäni nuori tyttö liikuttelee jalkojaan viluissaan, kuin tanssisi.

http://anupsalim.blogspot.fi/2011/07/how-to-warm-up-at-bus-stop.html

Autoja vilisee, ihmisiä kävelee, lentokone lentää taivaalla, mies vieressäni, niistää nenäliinaansa, ilmassa leijailee lumihiutaleita, tunnen pistelyä jalkapohjissani, pysäkin minuuttinumero muuttuu seitsemästä kuuteen. Kaikki nämä liikkeet, elämän teatteri, esitetään tässä paikassa, tällä hetkellä, tällä tavalla. Ja saan olla mukana siinä. Jos valitsen niin.

Lävitseni tulvahtaa sanonta, jonka olen kuullut kauan sitten: ”Elämä on sitä mitä meille tapahtuu sillä aikaa kun teemme muita suunnitelmia.” Olen kokemassa tätä oivallusta todeksi juuri nyt. Nyt en suunnittele. Voin olla läsnä aistit auki ja nähdä elämän tanssin.

Kokemus on hetken aikaa voimakas ja vaimenee pikku hiljaa. Bussi saapuu ja astun sisään. Kokemus ei katoa. Siellä se on. Jokin on muuttunut. Olen saanut oivalluksen, joka on lävistänyt minut. Tuota Thomas la Manchen sanontaa, jota on istutettu myös John Lennonin suuhun, olisin valmis muuttamaan seuraavaan muotoon: ”Elämä on sitä mitä meille tapahtuu sillä aikaa kun ajattelemme.”

Aina kun ajattelen, siirryn pois tästä maailmasta, siirryn virtuaalimaailmaan. Ajattelulla on paikkansa. Pointti on siinä, että teen sitä aivan liikaa. Ajattelu korvaa elävän elämän. Korvaa todellisen villin vapaan aistikkaan elämän mallintavalla rajaavalla, parhaimmillaankin vain mielenkiintoisella elämällä. Kumman valitsen?

Katselenko valokuva-albumia lomamatkalta ja pussaan rakkaan naisen salamavalokasvoja ja punaisia silmiä paperilla? Vai kuljenko illan pehmeässä valossa rannalla, tunnen leppeän merituulen hiuksissani, hänen kätensä omassani, haistan meren suolaisuuden ja maistan naisen mansikkaiset huulet, kun rutistan hänet kehoani vasten.