Katsoin suosituksen perusteella Yle
Areenasta ranskalaisen dokumentin vuodelta 2012 ”Cartier-Bresson, valokuvan
uudistaja”. Jostain syystä en käynyt katsomassa Ateneumin näyttelyä hänen
valokuvistaan, joten tässä oli oiva tilaisuus paikata tätä huolimattomuutta. En
ehtinyt katsoa dokumenttia kovinkaan pitkälle, kun otin kynän käteen ja aloin
kirjoittaa ylös kuvaajan hienoja kiteytyksiä. Tässä minua koskettaneet lauseet:
Minulle onni on välitön reagointi katoavan
kohteen edessä.
Kuvaaja on puoliksi taskuvaras, puoliksi
unissakävelijä. Kyllä, olemme varkaita, mutta luovutamme saaliin eteenpäin.
Katsominen ja näkeminen ei ole
tunnistamista, vaan läpi menemistä.
Valokuvaus on sitä, että silmä, ajatukset
ja sydän asetetaan samalle näköakselille. Se on elämätapa. Kamera on vain näön
jatke.
Teknologian kehitys on toivoton kilpajuoksu
vailla loppua. Enää ei havaita hiljaisuutta.
Jos haluaa vangita kuvattavansa sisäisen
hiljaisuuden, ei tavoitteeseen pääse pakottamalla kameraa hänen vaatteidensa
alle.
Valokuvaaminen kohdistaa henkeään pidellen
kaikki aistinsa pakenevan hetken vangitsemiseen.
Valokuvaaja on seikkailija. Elämä sykkii
ympärillä ja kohde katoaa hetkessä.
Ei pidä haluta, vaan olla valmis ja
vastaanottavainen.
Valokuvauksen perusta: pitää unohtaa
itsensä. Mieli on tyhjennettävä, jotta vaikutelmat voimistuvat.
Muotokuvissa kiinnostavaa on kohteen
riisuminen.
Nykyään hauskinta on haastaa itsensä:
löytää täydellinen ajoitus hymyn vangitsemiseen.
Väri kaunistelee, mustavalkoinen abstrahoi
ja tyylittelee.
On riisuttava ennakkoasenteet ja kliseet,
sillä vain totuus kestää.
Valokuvaajan on löydettävä oma sisäinen
hiljaisuutensa.
Kuolema on koko ajan läsnä. Se on tärkeä
muistaa. Hengittäminen on kuoleman hyväksymistä.
Maailma on ihan hullu. Katsomme liian
läheltä, jotta näkisimme sen. Mihin olemme menossa näin silmitöntä vauhtia?
Keinojen on oltava hyvin rajalliset, pelkkä kamera ja yksi objektiivi, jotta saa parhaan tuloksen: suoraan elämästä repäistyjä kuvia.
Kaiken muun voi opettaa, paitsi luovuutta
ja aistillisuutta. Filosofi Cioran sanoin: se mitä opetetaan, ei ole oppimisen
arvoista.
On hetki ja ikuisuus. Niiden välillä on
tyhjyys.
Iloitsen kutkuttavista asioista. Ilo on
eräänlainen purkaus. Ilo on yhtä kuin ”kuti, kuti”.
En murehdi itse kuvaa. On ilo olla paikalla
ja havaita.
Merkitystä on sillä, mitä teen huomenna,
minuutin päästä, nyt.
Kuvat: http://www.magnumphotos.com/C.aspx?VP3=CMS3&VF=MAGO31_10_VForm&ERID=24KL53ZMYN&POPUPIID=2S5RYDI4Z6Q&POPUPPN=6
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti