Vapputansseissa

Valmistaudumme illan rientoihin niin kuin ennen vanhaan. Fiilistä nostava musiikki soi ja etsimme kaikessa rauhassa jotain iltaan sopivaa vaatetusta. Olemmehan menossa Vapputansseihin. Vaatteet löytyvät ja tyytyväisinä lähdemme pihalle. Tapaamme sovitusti naapuripariskunnan ja herrasväki kiirehtii junalle, joka vie meidät suoraan ydinkeskustaan, vappurytmin nopeasti lyövään sydämeen.

Löydämme mukavan ikkunapaikan ravintola Kiilasta. Tässä on kiva kallistella skumppalaseja hyvässä seurassa ja jutella illan ja koko vuoden suunnitelmista. Aika rientää ja meidän on aika rientää Korjaamolle, missä ennakkotiedon mukaan on odotettavissa ihmisten rajua pyrkimystä ahtautua sisään samaan paikkaan samaan aikaan. Siksipä seisomme Korjaamon edessä jo 45 minuuttia ennen ovien aukeamista. Emme vain löydä luvattua jonoa mistään. Kysymme asiasta ja saamme opastuksen, mihin jonon pitäisi muodostua. Ja onhan siinä jo kuusi ihmistä meidän edellä.

Haen lähikaupasta karjalanpiirakkaa, jotta eläisimme siihen asti, kunnes saamme hyvää ruokaa ravintolan puolelta. Näin ei ollakaan jonotettu ravintolaan sisään sitten opiskeluaikojen, jolloin jono Bottan edustalla oli viikonlopun vakiojuttu. Ja mikäpäs jonossa on olla, kun sää on lämmin ja ympärillä mukavia ihmisiä.

Kello lyö kahdeksan ja valumme sisään. Edessämme avautuu iso sali, entisestä raitiovaunuhallista kunnostettu. Ja musiikki soi jo. Vanhoja kotimaisia ikivihreitä isosisoisoisän ajalta. Henry Theeltä, Annikki Tähteä, Olaa ja semmoista. Koska parketilla ei ole vielä ketään, niin haen meille juomat. Ja mitä ihmettä! Heti kun olen pari minuuttia poissa, niin kärppä mieheksi on napannut vaimoni jo tanssin pyörteisiin. No, onneksi minulla on juoma. Mutta syötävää täältä ei saa. Katsotaan ruokapuolta sitten, kun ravintolan toinen tila aukeaa kello kymmeneltä.

Yhä useampi pari valuu tanssin pyörteisiin. No hitto, eikös tänne tultu tanssimaan. Vastakkaisella seinustalla näen yhden jonossa meitä edellä olleen naisen seisoksimassa yksinään. Niinpä käyn pokkaamassa hänet. Nyt en tainnut oikein tietää mitä menin tekemään, sillä hytkyessäni musiikin tahdissa satun katsomaan muiden tanssimista: Parkettien partaveitsiä kaikki tyynni! Tännehän on kokoontunut koko stadin taitavimmat taivuttelijat! Ja minä onneton olen mukana menossa, väistelemässä heitä. No ei se mitään, kait minullekin onni suotakoon.

Ihmisiä saapuu lisää ja meno yltyy. Välillä käyn vaimoni kanssa valssaamassa ja välillä hän häipyy jonkun niveltehon pyöritettäväksi. Yllätyn suuresti, kun hakemani nainen tulee pokkaamaan minut tanssiin. Onko hän masokisti vai miksi hän haluaa jatkaa rytmitajuttoman jurnukan kanssa joraamista? No, omapa on asiansa. Meikäpoika suo hänelle tämän kyseenalaisen ilon.

On mukava seurata ihmisten hyväntuulista tanssia. Varsinkin kun nämä todella osaavat tanssia. On ihmeellistä, miten parien vuorovaikutus tanssin aikana toimii. Sen ymmärtää, että toisilleen tutut parit osaavat lukea partneriaan pienimmästäkin liikkeestä ja pelaavat yhteen kuin olisivat samaa tanssivaa kudelmaa. Mutta sama tapahtuu ventovieraiden kanssa. Mistä nämä tietävät, milloin on aika pyörähtää toisen käden alta? Ja mistä naisparat osaavat aavistaa, että juuri nyt mies aikoo heittää hänet lonkan yli tai kaapata syliin tai taivuttaa lattiaan asti?  Vastavuoroisuus ja vartalokommunikaatio tapahtuu kuitenkin luonnollisesti ja vaivattomasti. Sitä on ihana seurata!

Kello kymmeneltä suunnistamme Korjaamon vintillä avautuneeseen Salakapakkaan. Täältäkään ei saa ruokaa, mutta muuten tämä on ravitseva paikka. Musiikki on hyvää ja iskevää: swingiä, jazzia, vanhaa rock’n rollia ja ties mitä woogieboogieta. Niin ja boogiewoogieta. Vaunusalista tänne siirtyneellä DJ:llä on hyvä radioääni. Nyt taitotanssijat pääsevät elementtiinsä. Vintillä nähdään villiä ja rytmikästä menoa ja välillä lähes akrobaattisia tanssitemppuja.

https://trendinuuskijat.wordpress.com/tag/tanssi/

Yhtäkkiä tanssiva nainen horjahtaa ja kaatuu lattialle. Refleksinomaisesti hänen tanssipartnerinsa päättää tehdä myös näyttävän kaatumisen. Näin tanssi jatkuu keskeytymättä lattianrajassa. Pari ponnahtaa jaloilleen ja jatkaa entistä villimpää menoa pystyasennossa.Täällä minua ei saisi tanssilattialle, vaikka itse Aira Samulin tulisi hakemaan. Miten näitä charlestoneita ja charlton hestoneita oikein tanssitaan? No, tuossahan nuo synnynnäiset tanhuajat näyttävät mallia!

Kun katson tanssijoiden vaivatonta, iloista ja itsevarmaa liikkumista, oivallan jotain. Nämä ihmiset ovat kotonaan kehoissaan. He eivät häpeile olemustaan, vaan kantavat ylpeinä fyysistä minäänsä. Se näkyy heidän ryhdistään. Se näkyy heidän olemuksestaan. Olé!

Kello yhdeltätoista kurkistamme juuri avautuneen discon puolelle. Ei ruokaa! Mutta vanhoja discohittejä löytyy: Boney M:ää, Moneymoney-Abbaa, Beegees-etusormennostatusta, Kun-Chigago-kuoli, Ensin pelästyin mutta kuitenkin oon voimissain ynnä muuta humppaa. Kun hiki päissämme ja selissämme saa meistä yliotteen, luovutamme ja lähdemme väljemmille tanssiparketeille. Vaan sellaisia ei enää löydy. Kaikki parketit ovat tupaten täynnä.

Fiilistelemme vaunuhallissa vielä Hopeisen kuun ja sitten olemme valmiit lähtöön. Ovella on melkoinen jono sisäänpyrkijöitä. Nälkäkuoleman rajamailla hoipertelemme ulos. Meitä onnistaa: kulman takana on pieni koju, jossa mies myy halpaa makkaraa. Ei, vaan tällä kertaa venezuelalaista pikaruokaa. Syömme nautiskellen kojun antimia vappuyön leppeässä illassa.  Olemme ravitut! Olemme käyneet vapputansseissa!