Lainaa vain

Harhaan sua mä ohjaan, teet itse valinnat.

En tahdo tietäs kaventaa, kun nään sun kasvavan.

Sulta opin paljon ja riittää kun muistan sen.

Oi pienokainen, oot lainaa mulle hetken vain.

Lainaa vain, lainaa vain

Oi pienokainen, oot lainaa mulle hetken vain.

(Carole King, suom. sanat Hector)

Näin laulaa ylioppilasjuhlissa vastalakitettu nuori neito kauniilla hauraalla äänellä juhlien päätösesityksessä. Laulu saa yleisön herkistymään. Onhan yleisön enemmistö, minä mukaan luettuna, lähestymässä yhden lainakauden loppua. Nuoret ylioppilaat ovat irtautumassa pesästä. He ovat olleet vanhemmillaan lainassa ja kohta nuorten on aika kokeilla omia siipiään.

Lapsen voi yrittää vangita oman elämänsä jatkeeksi monella tavalla: omistushalulla, turhilla kielloilla, omilla neuvoillaan ja varoituksilla. Lapsen voi vangita joksikin aikaa myös kohtuuttomilla odotuksilla: lapsesta odotetaan oman työn jatkajaa, omien pettymysten tai uskaltamattomuuden korvaajaa tai häneltä odotetaan omien arvostusten mukaista toimintaa.

Mutta vapaata sielua ei saa eikä lopulta edes voi vangita. Vapaan sielun huimaa lentoa voi seurata joko pelko ja moite kurkussa tai ihaillen ja hyväksyen ja tarvittaessa tukien. Valinta on sinun. Ja tässä valinnassa joudut kohtaamaan omat pelkosi, uskomuksesi ja hyväksymisesi rajat.

Tuo nuori neitonen sanoi esityksensä lopuksi vielä jotain, joka kosketti lauluakin enemmän. Hän lähetti erityiskiitokset isälle ja äidille, jotka ovat siellä jossain ja hän viittasi taivaalle. Niin tosiaan, lainassa ovat meidän lapsemme ja lainassa on koko elämämme.

Luulemme voivamme omistaa jotakin: omakotitalon, metsäpalstan, auton, kesämökin jne. Todellisuudessa nekin ovat meillä lainassa. Joudumme palauttamaan ne vararikon sattuessa tai viimeistään, kun elämämme tekee vararikon. Omistaminen on siis mieletön käsite.

Juicen sanoin ”Elämä on kuolemista”. Toisin sanoin sanottuna ”Elämä on luopumista”. Kun lapsi syntyy, hänelle kaikki on mahdollista. Elämä on rajaton. Pian alkaa rajoja tulla. Hänellä on tietynlaiset vanhemmat, joilta hän oppii matkimalla. Hän on syntynyt tietyssä maassa ja oppii sen maan kielen, vaikka voisi oppia minkä kielen tahansa. Hän saa tietynlaisia kavereita, joilta oppii lisää. Hän saa tietynlaiset opettajat, hän valitsee tietyn opiskelualan, tietyn oppilaitoksen, opiskelee tietyn tutkinnon, menee töihin tiettyyn työpaikkaan, tapaa tietyn puolison jne. Koko ajan hän valitsee ja valinta aina sulkee pois muita vaihtoehtoja. Kun hän alkaa raihnaistua, hänen valinnanvaransa kapenee nopeasti. Lopulta on enää valinta: arkku- vai polttohautaus.

Ylioppilasjuhlassa opettajat ja rehtorit joutuvat ja pääsevät hyvästelemään entiset oppilaansa. Olen erityisen ilahtunut, kun näen kuinka tässä juhlassa tuo hyvästely tapahtuu. Rehtori halaa henkilökohtaisesti kaikki ylioppilaat ja opettajat muodostavat rehtorin jälkeen kunniakujan, jonka läpi oppilaat kulkevat ja jättävät hyvästinsä.

On suuri iloa nähdä edessään satakunta uutta ylioppilasta. Sata hymyilevää, elinvoimaista, kaunista nuorta, jotka pursuavat elinvoimaa. Kesä ei voisi alkaa energisemmin. Ja tämäkin kesä on lainaa vain. Siksi se on niin arvokas. Hyvää kesää sinulle, joka tätä luet! Nautitaan kesän antimista täysin siemauksin! Humallutaan elämän maljasta! Skool!!!