Herään keskellä yötä. Minulla on hirveä
nälkä! Muistan, että keittiössä on omenoita. Voisin rouskutella yhden
sellaisen. Hiippailen hämärään keittiöön ja katsahdan hedelmäkulhoon. Mitä
ihmettä! Ei omenia. Sen sijaan joku on laittanut mehupullon hedelmävadille.
Mitä ihmettä söisin? Omenan korvikkeena rouskuttelen muutaman rivin tummaa
suklaata ja juon palan painikkeeksi tuhdin kulauksen vettä.
Palaan sänkyyn ja nukahdan melko nopeasti.
Kunnes taas herään. Ja minulla on taas kiljuva nälkä! Suklaa riitti siis vain
parin tunnin päähän. Muistelen, että meillähän on pähkinöitä keittiön kaapissa.
Hiivin taas keittiöön ja natustelen pari kourallista ravitsevia pähkinöitä.
Hiivin takaisin sänkyyn. Nyt saan
pyöriskellä jo pidempään, mutta nukahdan kuitenkin. Herätessäni minulla on taas
nälkä. No nyt saan syödä aamiaista. Keittiöön päästyäni minua alkaa naurattaa.
Hedelmävadilla ei ole mehupulloa, vaan siististi päällekkäin pinottuna kolme
omenaa. Poika on taas tehnyt temppujaan. Naureskelen myös sille, miten vähän
aivotoimintaa on, jos herää keskellä yötä. Luulee omenapinoakin mehupulloksi.
Nauran eilen alkanutta kevyemmän ruokavalion aloitusta, joka ei tosiaankaan
mennyt ihan putkeen, vaan johti yölliseen nälkäputkeen. Vaimollani on hauskaa,
kun kuulee minun syöneen yöllä suklaata.
No, täytyy hieman hienosäätää
ruokailutapojani. Joka tapauksessa aion sulattaa tämän jo vähän pömpöttävän
mahani.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti