Painii oravien kanssa

Taloyhtiömme pihalta kaadettiin verivaahtera parkkipaikkojen tieltä. Se oli ollut sopivasti ikkunamme alla ja siihen olin ripustanut jokatalvisen linturuokinnan vaahteran oksasta roikkumaan. Nyt oli siis keksittävä jotain muuta.

Sopivaa puuta ei nyt ollut. Niinpä ostin tolpan päälle laitettavan ruokintapönikän. Sehän olisi helppo laittaa harjanvarren päähän, mutta oravathan siihen heti kiipeäisivät. Niinpä käytän kyllä harjanvartta, jonka upotan maahan, mutta sujautan sen päälle onton vaatetangon, jonka löydän varaston nurkasta lojumasta. Eihän tuollaista liukasta kromiputkea pitkin oravainen pääse kiipeämään. Minä – Orava 1-0.

Parin päivän päästä näen oravan kuitenkin kyhjöttämässä ruokinnalla. Kun seuraan sen touhuja, niin huomaan, että se pääsee hyppäämään ruokintalaitteelle sitä ympäröivän rodopensaan oksista ponnistamalla. Ajattelin ruokintaa pystyttäessäni, että rodon oksat ovat sen verran taipuisat ja matalalla, että orava ei pysty niistä käsin hyppäämään. Mutta orava on ketterä. Minä – Orava 1-1.

Hähää, siirrän ruokinnan niin kauas rodosta, että pensaastaponnistusmahdollisuus poistuu. Minä – Orava 2-1.

Ruokinta on siirretty rodosta loitommalle. Tässä orava on heittänyt jo katon maahan.

Mutta mitä silmäni näkevätkään! Orava kipittää muina miehinä kromiputkea pitkin perille. Onko sillä imukupit jalkapohjissa! Minä – Orava 2-2.

Mitä nyt tekisin? Öljyäisinkö tangon vielä liukkaammaksi. Luovun kuitenkin tästä vaihtoehdosta, koska öljypinta varmaankin hiipuisi sateisella pihalla nopeasti. Seuraavaa siirtoa suunnitellessani piha on jo täyttynyt oravista, jotka vuorotellen hilppasevat putkea pitkin ruokinnalle herkuttelemaan. Tänään ainakin neljä oravaa pitää minua pilkkanaan. Viimeinen pisara on se, että yksi oravista heittää lintulaudan katon maahan. Minä – Orava 2-3.

Katon poisheitto käynnisti oravasodan.

Katon maahan heittäminen saa sisuni kiehahtamaan. Tuollainen porsastelu ja elämöinti on sodanjulistus. Nyt otetaan miehestä ja oravasta mittaa. Lähden Prismaan varustautumaan. Aion asettaa kromiputken keskelle kulkuesteen. Ajattelen ensin frisbeetä, johon poraisin reiän keskelle ja pujottaisin tangon varteen. Tai ämpärin kantta. Tai jotain… Löydän kuitenkin halvan linturuokinnan, jossa on tarkoitukseen sopiva muovikartio siemenpesänä. Siinä on jo valmiina sopivankokoinen reikä keskellä. Ja linturuokinnan katto on toinen kartio, jota myös voisin käyttää.

Kotiin saavuttuani nykäisen linturuokinnan pois harjanvarresta ja menen varastoon tuunaamaan sitä kuin Huutokauppakeisarin Markku konsanaan. Päätän ottaa kulkuesteeksi Prismasta ostamani linturuokinnan siemenpesän. Katon jätän vielä jemmaan ja käytän sitä lisäesteenä, mikäli orava pääsee tästä Mannerheim-linjasta läpi. Kiinnitän vielä ruokintani katon narulla kiinni runkoon, jotta se irrotessaan ei putoa maahan asti ryvettymään. Käyn pujottamassa uuden komeuden pihalla törröttävään harjanvarteen. Minä – Orava 3-3.

Uusi oravaeste asennettu.

Ruokaa perheelle tehdessäni kurkistelen tuon tuostakin ikkunasta ulos. Haluan nähdä oravan auki loksahtaneen suun sen huomatessa asentamani esteen sen ja herkun välillä. Mutta höh! Oravat ovat tyystin kadonneet. Niitä ei nyt näy. Vain linnut hiljaa käyvät syömässä. En ole vielä varma voitostani. Oravat ovat niin kovin kekseliäitä.