12.2.2017

Linturuokintayhdistyksen perinteiset pikkujoulut

Tip-tap, tip-tap, vipe, tati, tip-tap, tip, tip, tap. Taas on se aika, kun linturuokintayhdistys KSP (Keinumäen SiemenPojat) viettää pikkujoulua, perinteisesti reilusti joulun jälkeen. Jos olit oikein tarkkana, löysit joululauluun piilotetut kaksi lintua. Jos et, niin vastaus on tämän jutun lopussa.

Totta kai minkä tahansa lintuyhdistyksen toimintaan liittyy retki. Niinpä myös KSP:n pikkujoulu alkaa linturetkellä Kaisaniemen- ja Eläintarhanlahden ympäri. Kehittäähän se hyvän nälän sisäjuhlan varalle.

Kasvitieteellisen puutarhan nurmikolta löytyy parvi räkättirastaita ja ruokinnalta tali- ja sinitiaisten sekä varpusten joukosta myös yksi kuusitiainen. Samaan aikaan näemme Kallion suunnalla taivaalla sekä varpus- että kanahaukan. Kanahaukka laskeutuu tyylikkäästi Kallion kirkontornin ristille tähyilemään tipuja. 

Rautatiesillan sulassa uiskentelee satojen sinisorsien seassa yksi haapana ja kaksi kyhmyjoutsenta. Jäällä istuu kaksi talvehtimaan jäänyttä valkoposkihanhea. Ohitse lentää pieni tilhiparvi.

Linturuokintayhdistys ei ole nimensä veroinen, jos se ei harrasta ruokintaa. Niinpä heittelemme sorsille hieman syötävää. Tosin nopeat lokit vievät suurimman osan ruoasta.


Tunnin retkellä havaitsemme 20 lintulajia: 
talitiainen, sinitiainen, kuusitiainen, viherpeippo, varpunen, mustarastas, räkättirastas, harakka, varis, naakka, varpushaukka, kanahaukka, tilhi, kalalokki, harmaalokki, sinisorsa, valkoposkihanhi, kyhmyjoutsen, haapana ja kesykyyhky.

Retken jälkeen linturuokintayhdistys ruokkii itseään kuumalla keitolla, siemenleivällä ja runsaalla jälkiruokatarjonnalla. Näin talvisin on tärkeää, että ravinto on energiapitoista, ettei yöllä jäädy kuoliaaksi. Yllättävän pitkään karisematta säilynyt joulukuusi, sen latvassa istuva paratiisilintu ja kahvipöydän lintuserverit luovat tunnelmaa tähän ruokintapaikkaan.

Ruokinnan jälkeen seuraa perinteinen tietovisa, tällä kertaa liittyen vanhoihin linnunnimiin. Tietäisitkö sinä, mikä lintu on Hiistakka tai Harmaa kärpäsen sieppaaja? Entäpä Vesipappi tai Teurastaja? Vastaukset tämän jutun lopussa.

Lopuksi jaetaan tietenkin joululahjat. Kaikki ovat tuoneet paketin mukanaan. Jokainen vetää hatusta numeron. Numero yksi aloittaa. Hän saa valita mieleisensä paketin. Hypistely on kielletty. Hän avaa lahjan ja laittaa sen kiertoon muiden tarkastaltavaksi. Numero kaksi saa joko avata uuden paketin tai ryöstää numero ykkösen lahjan. Se, jolta ryöstetään paketti, saa avata uuden paketin. Näin jatketaan loppuun asti. Tätä lahjojenjakomenetelmää kutsutaan Valkoisen Elefantin menetelmäksi tai jotain sinne päin. Ja lopulta kaikki istuvat tyytyväisinä lahjat sylissään, toiset tosin vielä tyytyväisempinä. Mutta kaikkien vatsat ovat täynnä. Joten yön yli pärjätään.

Pikkujoulujuhlan jälkeen yhdistyksen ruokintakausi jatkuu tiiviinä. Edessä ovat yleensä vielä talven kovimmat pakkaset, jolloin ruokaa kuluu. Mutta samalla voi jo viritellä ajatuksia kohti Suurta Kevätretkeä!

Vastaus alun joululauluarvoitukseen (lintuharrastajien lyhennysslangia):
vipe = viherpeippo
tati = talitiainen

Vastaukset lintuvisaan:
Hiistakka = Kivitasku
Harmaa kärpäsen sieppaaja = Harmaasieppo
Vesipappi = Koskikara
Teurastaja = Isolepinkäinen


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti