Näen elämästä unta

Aamulla pyrytti lunta. Oli ihanaa vetää huppu päähän, painautua tuulta vasten ja puskea eteenpäin tuulen kiihdyttämien hiutaleiden iskeytyessä kasvoihin. Niin raikasta! Teki hyvää kulkea metsän halki bussille, joka veisi minut töihin. Sain kahlata umpihangessa, mikä oli raskasta, mutta teki keholle ja mielelle hyvää.

Nyt kuljen bussilta samaisen metsän läpi kotia kohti. Lunta sataa yhä. Taapertaessani metsätietä pitkin näen keskellä tietä ison kassin. Pysähdyn. Katselen ympärilleni, näkyisikö kassin omistajaa. Vasemmalta puolelta kuuluu iloinen miehen ääni: ”Hei, mitä kuuluu?” Näen kassin ja äänen omistajan, tummaihoisen nuoren miehen makaavan lumihangessa kyljellään. ”Ihan hyvää!” vastaan. Ja vaikka mies on yhtä hymyä, kysyn häneltä: ”Onko kaikki hyvin?” koska hän makaa keskellä metsää kyljellään lumihangessa. ”Näen elämästä unta!” mies vastaa ja hymyilee leveästi. Näen, että hänellä on kännykkä kädessään. Ilmeisesti hän on ottamassa valokuvia lumisesta maastosta. ”Hienoa!” vastaan ja jatkan matkaani.

”Näen elämästä unta”. Mikä hieno vastaus. En tiedä, halusiko hän sanoa jotain muuta, sekoittiko hän jotkin sanonnat keskenään, mutta mitä väliä, sillä lause oli niin hyvin tilanteeseen sopiva. Paljon parempi kuin ”Kaikki on hyvin” tai ”Mitäs tässä” tai ”Paremminkin voisi olla”. ”Näen elämästä unta”. Pieni helmi arjen keskellä. Hauska tuore aksentti, hymyilevä suu ja kyljellään lumihangessa makaava hahmo.

Katselen ympärilleni. Kuinka kaunista kaikkialla on. Ja pehmeää. Puhdas valkea pumpuli on kuorruttanut kaiken ympärilläni. Näen mielelläni tällaista unta. Tähän uneen haluan hetkeksi jäädä.