Käyn läpi mennyttä vuotta
2018. Nostan esiin hyviä asioita viime vuodelta. Tällä kertaa aiheena on Mökkeily.
Heinäkuu
Herään siihen, kun lintu
pyrähtää viereisessä pensaassa. Ja nyt toinen lintu hyppii laavun katolla.
Rannalla harakka alkaa nikotella. Järveltä alkaa kuulua outoa ääntä: kohinaa ja
kolinaa. Nousen istumaan. Aha, Arto on lähtenyt aamusoudulle. Katson kun hän
vetelee pitkiä vetoja ja vene rikkoo tyynen vedenpinnan, airot hieman
kolisevat. Hyttyset ovat häipyneet, yöllä niitä inisi verkon takana. Muistan
heränneeni yöllä, katsoneeni hetken yössä loistavaa kuunsiltaa ja vajonneeni
melkein heti takaisin raskaaseen uneen. Kyllä oli hyvä idea siirtyä mökin
hikisistä huoneista tänne ulkoilmaan nukkumaan.
Nyt minulla ei ole mihinkään
hoppu. Arto on järvellä ja muu mökin porukka nukkuu vielä. Tai voi olla, että
koirat ovat jo heränneet, mutta eivät pääse vielä ulkoilemaan. Nautin varhaisen
aamun viileydestä. Päivät ovat olleet todella kuumia. Onneksi Jämijärven vesi
on pysynyt uimakelpoisena helteistä huolimatta. En muista koskaan, että
uimavesi järvessä olisi ollut näin lämmintä: reilusti yli 25 C. Uimaan meno on
nyt helpompaa kuin koskaan, mutta vesi ei myöskään virkistä. On tämä erikoinen
kesä. Ja on tämä erikoinen paikka. Eilen käveltiin Jämijärven harjuilla ja
maisema oli kuin Lapista: aluskasvillisuutta ei juuri ollenkaan ja paljon
poronjäkälää. Ja ne hienot lähteet: Uhrilähde ja Kylmänmyllynlähde. Vesi
pulppuilee lampareen pohjan hiekkapohjan läpi ja purskahtelee pintaan kuin
kuuma lähde konsanaan. Totta kai myös maistoin Uhrilähteen raikasta vettä. Nyt
olen joko terve tai jopa pyhä. Suomen kesä paljastelee hienouksiaan sille, joka
on tutkiva ja hieman utelias.
Elokuu
Kurotan kättäni kohti
varpaita. Tunnen, kuinka jalkani takaosa venyy. Pidän venytyksen yllä puolisen
minuuttia. Sitten kiepsahdan selälleni. Nostan polvet koukkuun ja pyörittelen polvipakettia
mahani päällä, ensin vastapäivään ja sitten myötäpäivään. Jään siihen
paikalleni lojumaan. Katson, kuinka puolisoni vieressäni ojentelee ja venyttelee
raajojaan. Siirrän silmäni taivaalle. Aluksi ei näy kuin sinistä, kirkasta
taivasta. Sitten sinisessä liikkuu jokin: liitävä lintu. Seuraan sitä
katseellani. Se liitää myötätuulessa reipasta vauhtia liikuttamatta siipiään
lainkaan. Sitten se iskee muutaman kerran jäntevästi siivillään ja jatkaa
liitoaan. Päästessään yllemme, hiirihaukka jää hetkeksi kaartelemaan, ehkä se
naurahtaa meille, maan matosille, jotka ruohikolle levitetyillä vilteillä
kiemurtelemme. Pian yhytän toisen hiirihaukan ja vielä kolmannenkin. Kaikki
tulevat samaa taivasputkea pitkin. Sitten näen pienen lintuparven. Jo lintujen
pomppivasta lentotyylistä ja tylpistä, kuin kirveellä katkaistuista siivistä,
voi tunnistaa linnut töyhtöhyypiksi. Näkökenttään ilmestyy kaksi valkeaa
lintua. Välillä kuuluu karhea rääkäisy. Räyskät kaartelevat yllämme ja nousevat
ylemmäs ja ylemmäs, kunnes ottavat kiinteän kurssin ja häipyvät horisonttiin.
Kiepsahdan kyljelleni. Täältä
ruohikon tasolta on erilainen näkövinkkeli maisemaan. Punainen mökki rinteen
päällä sinistä taivasta vasten näyttää siltä kuin se olisi lähellä taivasta. Ja
niin se tavallaan onkin, ihana mökki. Ruohokenttää mökille päin riittää ja ruohikossa
kasvaa monenlaisia kukkia. Täältä alhaalta katsottuna kukilla käyvät perhoset,
neidot, nokkoset, lantut, amiraalit ja muut, näyttävät lepattaen tanssivalta parvelta,
kuin lehtiä lentelisi syksyisessä tuulenpyörteessä. Vielä on kesä, vielä hetken.
Vielä aurinko lämmittää ihanasti, vaikka viileät aamut, koleat tuulet, kurkien huudot
peltojen yllä, joutsenten laulut järveltä ja taivaalla etelään kiitävät
lintuparvet, ennustavat vääjäämätöntä muutosta kohti syksyä. Mutta ei vielä.
Nyt olemme kesän lapsia ja kellimme tässä, tuoksuvalla ruohikolla. Ja kohta
istumme vierekkäin mökin rappusilla, siemailemme kahvia höyryävistä kupeista,
syömme viiden sentin täytteillä kuorrutettuja voileipiä, katsomme järvelle,
juttelemme hiljaisella äänellä aamun ajatuksista, päivän suunnitelmista,
maiseman kauneudesta, elämän ihmeistä ja odottelemme poikamme heräämistä ja
sitä, kuinka hän muuttaa suunnitelmiamme.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti