Sain seuraajia

Sain seuraajia. Innostuivat hetkeksi. Sitten ne katosivat. Kuulemma Twitterissä seuraajia voi olla kymmenin tuhansin. Minulla niitä oli vain muutama työkaveri. Ja nekin puuskuttivat.

Kaikki alkoi tammikuussa. Kävelin rappusia ylös kohti työhuonettani 3. kerroksessa. Olin jo avaamassa rappukäytävästä kerrokseen johtavaa ovea, kun pysähdyin. Hetkinen, portaathan jatkuivat vielä ylöspäin, miksi hyppäisin pois näin alhaalla. Vain siksikö, että työhuoneeni on tässä kerroksessa. Ei riittävän hyvä syy, totesin, ja jatkoin kiipeämistä.

Escher's Stairsway

Saavuin 5. kerroksen kohdalle, jossa viimeistään kaikki luovuttavat ja menevät työhuoneisiinsa. Mutta portaat jatkuivat. Niinpä kiipesin 6. kerrokseen asti. Siellä ei ollut mitään, vain pieni tasanne. Ja iso ikkuna, josta saattoi nähdä yli naapurirakennusten. Ihailin hetken maisemaa. Kaukaiselle kalliorinteelle rakennettiin uutta taloa ja talon rakennusvaiheen puukehikko loisti talviauringossa kuin dinosauruksen luuranko.

Näin oven, joka johti jonnekin. Avasin oven ja hups, olin talon katolla. Varoin päästämästä ovea takanani kiinni, jotten joutuisi laskeutumaan palotikkaita pitkin alas. Talon tasakatto näytti hauskalta tasaisen lumikerroksen peittämänä. Tai eihän katto tasainen ollut, vaan täynnä ulokkeita, ilmanvaihtohäkkyröitä ym. Yksi uloke näytti aivan lintutornilta. Hei, tännehän voisi tulla Tornien taisto -lintukisaan keväällä. Ja kesällä lounastunnilla syömään eväitä ja ottamaan aurinkoa.

Laskeuduin takaisin 3. kerrokseen ja häivyin työhuoneeseeni. Samana päivänä lounaalta palattuani kävelin toisen rappukäytävän raput kolmoseen asti. Seisahduin ja jatkoin matkaani ylöspäin. Pitihän tämänkin rappukäytävän kuudennen kerroksen tasanne tsekata ja tietysti myös kattonäkymä. Siitä se sitten lähti, kaksi kertaa päivässä tapahtuva kipuaminen kuudenteen kerrokseen. Ensimmäinen kerta töihin tullessa ja toinen kerta lounaalta palatessa.

On kahdenlaisia ihmisiä. Paatuneet hissi-ihmiset: ”Miksi kävellä kun hissillä pääsee helposti” tai ”Käytän hissiä kun sellainen kerran on” tai ”Pakko käyttää hissiä kun jalka ei enää nouse”. Paatuneet portaissa kävelijät: ”Voin samalla kasvattaa kuntoani” tai ”Tämä tekee hyvää terveydelleni” tai ”Laihdutanpa hieman”. Mutta paatuneet kävelijätkään eivät mielellään kävele ylimääräistä, eli ylemmäs kuin missä heidän työhuoneensa sijaitsee.

Aloin saada kivoja kommentteja muilta rapussa liikkujilta. ”Onko sulla siellä ylhäällä pullo jemmassa?” tai ”Sinnekö menet piiloon pomolta?” Itse mainostin, että olen jo siirtynyt kovasti muodissa olevaan monitoimitilaympäristöön ja olen tehnyt kuudenteen kerrokseen itselleni hiljaisen ja korkean tilan. Tai että kävin katsomassa kuudennessa kerroksessa olevaa työhuonettani, mutta vieläkään sinne ei ole tuotu työpöytää eikä työtuolia.

Hetkeksi aina joku työkaveri innostui lounaan jälkiruoaksi lähtemään mukaan. Seuraamaan minua. Mutta yleensä kaksi tai kolme kertaa riitti. ”Tänään en jaksa” tai ”Tuli nukuttua huonosti” tai ”Söin liikaa oon ihan ähky” tai ”Mulla on jalka kipeä muuten kyllä”. Mutta minä jatkoin ja jatkoin. Ja jatkan yhä. Seuraan talon valmistumista kallionkielekkeellä. Katselen, kuinka talvi vaihtuu kevääksi.