”Vieläkös katsot VHS-kasettejasi?”,
kysyi puolisoni minulta. ”Ajattelin heittää omat kasettini roskiin. Ja pojan
myös, olen kysynyt luvan.”
Näin alkoi sunnuntaiaamuni. Ja
eihän siinä auttanut muuta kuin katsahtaa lipaston laatikkoon ja tutkia, mitä
ihmeen kasetteja minulta vielä löytyi. Ja löytyihän sieltä: Attenboroughin
sarja Lintujen Elämää TV:stä nauhoitettuna, Rapalan mainoskasetti kalastuksesta
ja uistimista, Chaplinin elokuvia, musiikkinauhoja ynnä muuta vanhaa. Läjitin
kaikki videonauhani yhteen kasaan ja vein ne Molok-roskikseen.
No en ihan kaikkia. Kaksi
kasettia oli pakko säästää. Niinpä seuraavana viikonloppuna laitoin ”aarteeni”
pyörimään VHS-nauhuriin. No pyöriminen loppui alkuunsa, kun nauha oli lopussa.
Kaivoin esiin pölyisen kaukosäätimen, mutta siitä olivat patterit lopahtaneet.
No, nauhurissa oli onneksi ”manuaalinappulat” ja aloitin nauhan kelauksen.
Ennätin käydä vessassa tarpeillani, kävellä ympäriinsä asunnossani, voimistella
ja tarkistaa, oliko minulle tullut whatsapp-viestejä, ennen kuin kelaus loppui
ja nauha oli alussa.
Pyöräytin nauhan päälle ja
suttuinen kuva ilmestyi televisioon. Ensimmäinen dokumentti kertoi onnellisesta
erakosta (Gubben i stugan), joka asusteli yksin Ruotsin korvessa kaukana muusta
asutuksesta. Dokumentissa seurattiin vanhuksen elämää vuodenkierron ajan. Kaksi
kohtaa jäi erityisesti mieleeni. Toinen oli, kun ukkeli laittoi grammarin
soimaan ja hänen jalkaansa alkoi kovin vipattaa. Toinen oli, kun gubbe syksyisenä
iltana lämmitti ja kantoi vedet pihalla lojuvaan kylpyammeeseen ja pimenevässä
illassa makoili ammeessaan katsoen tuikkivaa tähtitaivasta ja kuunnellen
luonnon ääniä.
Katsoin myös dokumentin
ruotsalaisesta runoilijasta Elo Viidingistä. Ja runsaasti konserttitaltiointeja:
REM, Doors, Ultra Bra, David Bowie ja Alanis Morissette. Viimeksi mainittu oli
herkkyydessään ja lauluihin eläytymisessään koskettavaa seurattavaa. Viime
kesänä onnistuin näkemään hänet Pori Jazzissa ja sielläkin hän antoi kaikkensa,
ihan kaiken. Aito artisti. Ja mahtava ääni.
Ja sitten heitin pois nuokin
kaksi nauhaa. Ja koska olin jo pari vuotta sitten antanut kotivideot
digitoitaviksi, niin nyt analoginen aikakausi meidän kodissa päättyi tähän. No,
ei nyt sentään. Jäihän meille vielä vinyyli- ja C-kasettisoittimet.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti