Valon sormi hipaisee ruumiin hereille
yön kämmenet varjelevat kipinää sisällään
juuri nyt voin vielä puhaltaa hehkun tuleksi.
Pihalla lehahtaa yötä mustempi rastas
kurkussaan jo aamun kaikki konsertot.
Yö ja päivä ovat huutoja äärimmäisyydestä
elämä liikkuu huippujen välisissä laaksoissa
lupaus uudesta lunastuu päivän sokaistessa yön
maailma pyörähtää ja taas muutos tapahtuu
yö haastaa päivän kanssaan tummaan tangoon.
Katselen rastaan liikehtimistä enkä tiedä
onko kauniimpaa kuin eläin ihmisessä
kun puhut minulle ilman yhtäkään sanaa
ja kätesi ovat kaksi kiemurtelevaa käärmettä
- olemuksesi kietoutuu tekemiseesi -
kun voimasi nousee maan tulisesta ytimestä
ja ilosi lintuja lennättävästä tuulesta.
Laulaako rastas ulkona puussa vai sisälläni
ja onko ihmeellisempää kuin ihminen eläimessä
kun soittimestasi tulee kolmas kätesi ja se yhtyy
äänien mereen ja löytää keinuvat mainingit
- olemuksesi kietoutuu tekemiseesi –
veden kohina, tuulen ujellus, räiskivä ukkonen
ja sinä aallon harjalla ja sinun alati soiva huilusi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti