Eka-ekaa-linturetki

Vuoden ensimmäinen päivä on taas käsillä. Perinteitä noudattaakseni lähden eka-ekaa-linturetkelle. Lintuharrastajien elämä alkaa uudenvuodenpäivänä aina uudelleen. Edessä on taas uusi elämyksellinen ja yllätyksellinen lintuvuosi. Mitä vain voi tulla vastaan. Vaikka olenkin enemmän lintujen katselija ja satunnainen retkeilijä kuin varsinainen orni, niin vuoden alussa on aina tiettyä odotusta ja toiveikkuutta ilmassa. Pidän aluista. Enemmän kuin lopuista. 

Talvi on hyvä aika aloitukselle. Omalla tavallaan talven lintumaailman köyhyys on koukuttavaa. Kun lintuja on vähän, voi iloita ”peruslinnuista” eri tavalla kuin kevään hulinassa: tiaiset hyörivät oksistossa, varpuset ja pikkuvarpuset silputtavat pensasaidassa, viherpeippo on aina äänessä monella tavalla, mustarastas vain on niin hieno hiilenmustassa olemuksessaan ja vielä kun siihen on ympätty kirkkaan keltainen nokka (vanha koiras), niin avot. Talven keskelle jääneen räkättirastaan höyhenpuku tuntuu talvisessa harmaudessa suorastaan räikeältä. Ja jotenkin sen räksätyskin kuulostaa talvella jopa ilahduttavalta. Se on kuin muistutus tulevasta keväästä ja kesästä.

Minun perinteissä eka-ekaa-linturetki tulee tehdä jalkaisin lähimaastoon. Tänään ensimmäisen ilahduksen aiheuttaa pieni kuusitiainen, joka taloyhtiömme korkeimman kuusen latvasta kajauttaa keväisen laulunsa. Kirkon puistossa ihmettelen, kuinka yhdestä keloutuneesta kuusesta on kuorittu kaarnaa mustaksi matoksi hangen pinnalle. Puusta kuuluu koputtelua ja yhytän mustan palokärjen hakkaamassa kuusen oksan kaarnaa. Samasta puusta löytyy tiaisparvi ja puukiipijä, joka vaikuttaa enemmän hiireltä kuin linnulta kiertäessään puunrunkoa ylöspäin. Kuoleva puu tarjoilee vielä viimeisen runsaan aterian.

Kuljen Kannelkyläksi kutsutun alueen läpi etsiäkseni fasaaneja, joita tiedän siellä olevan. En löydä. Sen sijaan läheisen sähkölinjan korkeassa tolpassa istuu fasaaniensyöjä, nuori kanahaukka. Sillä on nyt kissanpäivät, kun yhtään varislintua ei ole härnäämässä. Haukka on hieman räjähtäneen näköinen, joten höyhenpuvun sukiminen on paikallaan. Pitkästä aikaa näen lokkeja, kun kaksi harmaalokkia ”soutaa” määrätietoisesti ylitseni.

Hevostallit on varmin paikka nähdä keltasirkkuja. Vaan ei tänään. Niiden sijaan metsänreunassa liikkuu peippo, mahdollisimman huomaamattomasti. Mietin, onko se ”karannut” metsäruokinnaltamme. Lähestyn ruokintaa. Kaksi närheä lentelee levottomasti kauempana koivun oksistossa. Kiikareilla katsoen huomaan niiden ahdistelevan varpushaukkaa, joka istuu pystyssä ylväästi kuin patsas. Äkkiä samaan koivuun lennähtää toinenkin varpushaukka. Siinä ne istuvat, kaksi haukkaa, sulassa sovussa keskenään parin metrin päässä toisistaan. Vaan eivät sovussa närhien kanssa.

Ruokinnalla on hiljaista haukoista johtuen. No hei, meillä on haukkaruokinta, onhan sekin jotain! Pari tiaista kipaisee silloin tällöin hakemassa siemenen, peippo kävelee hangella, käpytikka ja harakka käyvät syömässä rasvaa ja kolme oravaa lihottaa itseään pakkastenkestäväksi. Tumma mamu-kurre (”maahanmuuttaja”) on parantanut sosiaalista statustaan eikä ole enää vain muiden vaaleampien oravien kurmuutettavana, vaan kurmuttaa itsekin toista vaaleaturkkista. Istuskelen hetken seuraamassa kaikkea tätä, syön evääni ja kaadan siemenkuorman repustani ruokinta-automaattien puolityhjiin kitoihin.

Malmikartanossa ohitseni lentää noin sadan räkätin parvi. Mätäoja on osittain jäässä, osittain sulana. Arentikujan kohdalla sulassa kelluu yksitoista sinisorsaa. Kannelmäen puolella padon sulassa sinisorsia on yhdeksän. Ne sukeltavat pohjasta syötävää. Sen verran on syvää, että nämä puolisukeltajatkin joutuvat sukeltamaan itsensä kokonaan uppeluksiin. Sitten sillalle tulee pullanheittelijä. Idyllinen sopuisa sukeltelu loppuu välittömästi ja alkaa armoton kamppailu roskaruuasta.

Mätäojan varrella ihailen vielä hetken päiväaktiivista kania. Sitten olenkin kotona. Neljä ja puoli tuntia liukastelua Kannelmäen ja Malminkartanon raiteilla. Tuloksena 22 lintulajia.

Talitiainen

Naakka

Varis

Räkättirastas

Kuusitiainen 1

Varpunen

Harakka

Käpytikka 3

Viherpeippo

Palokärki 1

Puukiipijä 1

Sinitiainen

Kesykyyhky

Pikkuvarpunen

Mustarastas

Kanahaukka 1

Punatulkku

Harmaalokki 2

Peippo 2

Närhi 2

Varpushaukka 2

Sinisorsa 20

Huonot pöytätavat ja maahanmuuttaja

Jo kolmannen kerran tänä syksynä kävi niin, että linturuokinnalla ollessa alkoi sataa lunta. Hyvä niin. Tumma maa sai valopeiton. Täydentelin ruokavarantoja. Kuorin neljä rasvamakkaraa valmiiksi repun viereen ja kun olin asentamassa ensimmäistä, tintit jo menivät nokkimaan repun vieressä odottavia makkaroita. Ahneita ovat ja ilman hyviä tapoja: ruoka syödään jo ennen kuin ehditään pitopöytään laittaa!

Täytyy sanoa, että yksi kolmesta ruokinnan oravasta on kerrassaan mainion värinen. Olisikohan maahanmuuttaja kun on niin tumma? Vaaleat kurret kurmuuttivat poikkeavaa. Samanlaisia ovat kurret ja ihmiset.

Viikko sitten nähtyjä kahta nokkavarpusta ei nyt näkynyt ja kahdesta peipostakin vain toinen oli näkösällä. Uutena tämän syksyn lajina rasvamakkaralle ilmestyi hetkeksi pikkutikkakoiras. Käpytikka oli naaraspuolinen, kun viikko sitten kävi koiras.

Tässä lista tämän päivän ruokavieraista:

talitiainen n. 30

sinitiainen n. 10

kuusitiainen 1

viherpeippo n. 10

punatulkku 2

mustarastas 1

peippo 1

harakka 2

närhi 3

käpytikka 1

pikkutikka 1

orava 3

Tunnistanko totuuden

Kirkko julistaa totuutta,

sitä ainoaa oikeaa ja lööpit kirkuvat:

lue totuus Suomen taloudesta

blaa-blaa-blaa

Taajan törähtelevät totuuden torvet

plää-plää-plää

Kyllä, tunnistan totuuden, nyt

se on kasvosi tyynyllä

ja sinun silmiesi kostea katse

kun annat minulle luvan tulla

Kevyttä ja painavaa

Minä olen syvyyden pintasukeltaja

polskutan kepeästi rantavedessä

ja sukellan jälleen kohti pohjaa

kuin kookas kaskelotti pimeyteen.

Rinnassa riipaisee, kun maameren voima

kohtaa kosmoksen kylmyyden.

Ulpukka pyytää kiven tanssiin

raskas antautuu kevyen vietäväksi

ja siitä syntyy elämäni liike

rytmi jota sydän kuuntelee.