Ou jee!

Kahden levottomasti nukutun yön jälkeen Jukka-Poika palautti moodin kohdilleen. Kävelyllä sateessa toimi erityisesti "Kylmästä lämpimään", kun lähestyin sisätiloja. JP:n musa sai riimejä nousemaan myös omasta tajunnasta. Tuotos on läväistynä oheen.

Oi kerro mulle kerro

voiko duunissa sinnitellä

vain puolella sydämellä

eikö innostus silloin kuole

ja valtaa mielen huolet.

Hei anna mulle anna

vielä kerran mahdollisuus

tehdä hieno juttu tää uus

jota mun sieluni kaipaa

jota ilman tyhjyys vaivaa.

Oi salli mulle salli

aina sut syliini sulkee

yöllä kun galaksit kulkee

eikö aurinko silloin syty

ja nouse sisäinen hymy.

Hei ota vastaan ota

mitä elämä eteesi tuokaan

kaikki se ilolla juodaan

nyt lopeta taistelu turha

huolet on sittenkin harha.

Ou jee ou jee, jee jee jee

ou jee ou jee, jee jee jee

Äidille, kaivaten

Siunaus

Ei hyvyys haihdu eikä kauneus katoa
vain muoto kuolee - rakkaus ei koskaan.

(Lämmöllä muistaen)

Jo Karjalan kunnailla lehtii puu,
jo Karjalan koivikot tuuhettuu,
käki kukkuu siellä ja kevät on,
vie sinne mun kaihoni pohjaton.

(Karjalan kunnailla)

Maa on niin kaunis,

kirkas Luojan taivas,

ihana on sielujen toiviotie.

Maailman kautta

kuljemme laulain,

taivasta kohti matka vie.

(virsi 30)

Muistot

Oi elämä mitä olet? Hauras varjo vain.

Joka päivä kuljen kuin unessa

eteenpäin tietäni tuijottain.

Mitä tuo huominen sitä tiedä en

aika vierii ja saan vastauksen.

Toivoinko jotain mitä saavuta en

tyhjäänkö luotin toiveisiin tarrautuen?

Petyinkö jälleen samaa kohtaloa kerraten?

Mutta päätin: luotan tulevaisuuteen!

En haaveisiin ruusun hohteisiin

vaan päiviin aivan arjenharmaisiin.

Niistäkin onnen löytää aina hetkittäin.

Kun ei odota liikoja ei tule pettymään.

(äidin runo)

Kaste johtaa elämään,

se ei päättyä voi.

Hänet nähdä saat,

johon uskot nyt.

Kaste johtaa elämään,

se ei päättyä voi.

Koittaa päivä viimeinen,

senkin Luojalta sait.

Kevätrinteeseen

nouset kasteiseen.

Koittaa päivä viimeinen,

senkin Luojalta sait.

(ranskalainen liturginen hautajaishymni,

ranskal. kansansävelmä, suom. A-M. Raittila)

Ilmoitus

Enkeli hiljaa vierellä kulki,

tarttui käteen, silmät sulki.

Syliinsä kietoi siivillään,

kuiskasi hiljaa – lähdetään.

Jälkikirjoitus

Järvi on täynnä lähteetöntä valoa.

Nyt voisi kulkea illan tuolle puolen

ja kadota kuin filmiltä

joka on unohdettu aurinkoon.

Kevyt ja helppo lähtö:

valosta ja aineesta tehdyt hauraat kuvat

himmenevät, ohenevat,

poistuvat takaisin valoon.

(Eeva-Liisa Manner: Contradiction)

Osasto ykkösellä

Ilta pimenee osasto ykkösellä

avaan ikkunan takapihalle

tuuli yltyy ja myrsky nousee

äiti sängyllä huohottaa raskaasti

vielä äsken ”tällä rouvalla on

pitkät ripset ja ihanan siniset silmät”

aamulla sataa märkää räntää

harakka piilottaa ruokaa nurmeen

kostutan äidin halkeavat huulet

taivas lohkeaa ja aurinko tulee esiin

lähden ulos, katson aurinkoon

vien linnuille rasvaa ja siemeniä

yksi puhelu ja äiti on poissa

”tulette varmaankin vielä katsomaan”

sängyssä makaa kalpea enkeli

levollisena kukkia rinnuksilla

kärsimys on poissa ja tuuli vaimea

sisälläni elää helpotus suru ja tyhjyys

Poirotin ylittävä jännitysnäytelmä

Ilta on jo pimentynyt. Enää kilometri vuokramökille. Edessä on pari leppoista päivää Lohjanjärven rannalla. Vai onko? Pojan pahaenteinen huomautus takapenkiltä: "Oho, aika jumalaton ylämäki." Ja se on aivan jäässä. Auto hyytyy sutimaan keskelle mäkeä. Pysäytän yrityksen ja painan jarrupoljinta. Auto alkaa valua itsestään alas kohti ojaa. Yritän kääntää autoa enemmän tielle. Ei onnistu. Auto ei tottele ohjausta, liukuu vain. Vasta ojan penger pysäyttää auton. Auto jää linkkuun keskelle mäkeä.

Vaimo alkaa panikoida. Laitan käsijarrun päälle ja päästän jarrupolkimen. Auto nytkähtää. Vaimo kiljuu: ”Haluan kotiin!” Poika takapenkiltä tokaisee: ”Tuosta ei nyt ole mitään apua.” Pyydän vaimoa katsomaan sivuovesta, mikä on tilanne penkereen puolella. Kuinka lähellä ojaa ollaan. Hän työntää jalan ulos, mutta ei saa jäisestä pinnasta pitoa. Yritän lähteä autosta katsomaan tilannetta. Vaimo ei meinaa päästää. Mutta on pakko selvittää missä mennään.

Kiipeän tien reunaa mäen päälle katsomaan, onko siellä mahdollisesti hiekkalaatikkoa. Ei ole. Liukastelen takaisin autolle huitoen käsilläni kuin tuulimylly. Koordinaatiokykyni on tallella. Pysyn peilijäällä pystyssä. Eteenpäin ei ole siis menemistä. Entäpä taaksepäin. Mahdollista. Täytyy vaan ajaa pientareen pajukon läpi.

Takaisin autoon. Koetan vielä ajaa hieman eteenpäin, jotta saisin auton suorempaan. Ei onnistu. Auto linkkuuntuu vain enemmän. Sitten pakki päälle ja pajukon läpi. Nyt ei säälitä autoa. Tästä on päästävä pois. Ryskyy ja rytisee mutta lopulta päästään mäen alkuun. Vielä pitää peruuttaa puolisen kilometriä pimeässä kapeaa tietä taaksepäin. Poika näyttää kännykän taskulamppusovelluksella valoa. Lopulta löytyy kääntöpaikka. HUH!

Sitten vihainen soitto isännälle. Hän sopertaa: "Ois vissiin pitänyt hiekottaa..." NO OLIS TOSIAAN! Suuntaamme takaisin kotiin. Matkan aikana sentään Suomi nuijii Norjan lätkässä. Ja kotona Hercule Poirot ratkoo murhia kuten ennenkin. Tosin joutuu tekemään valekuoleman. Ja me valekuollaan sohvalle. Eikä nähdä loppua... Jännittävää hiihtolomaa kaikille!