Kello soi aamulla klo 6:45. Haukotellen nousen taas ylös ja taaperran vessaan. Puen päälleni ja syön taas samanlaisen aamiaisen kuin satoja kertoja aiemminkin. Tuijotan lasittunein silmin ikkunasta ulos, jossa ei taaskaan ole muuta nähtävää kuin pimeys. Lisäksi ulkona näyttää kylmältä. Laitan takin päälleni ja sukellan viileään aamuilmaan. Taas olen unohtanut laittaa illalla auton lämmityksen päälle ja joudun kaapimaan ikkunoihin muodostuneen jään. Ajan taas samaa reittiä töihin kuin aiemminkin. En muista matkasta mitään ja havahdun vasta kun olen työpaikkani parkkipaikalla. Takapuoleni on kuin tulessa, koska olin säätänyt penkinlämmittimen täysille. Joku kulkee ohitseni. Aivan kuin hän olisi hymyillyt. Mitähän hymyiltävää tässä on: taas yksi työpäivä edessä, samanlainen kuin aina ennenkin.
Kello soi aamulla klo 6:45. Haukotellen nousen jälleen yön levon jälkeen ylös ja taaperran vessaan. Puen päälleni ja jälleen saan maistaa herkullisia muroja, joihin olen niin kovin mieltynyt. Tavallisesti katselen ikkunasta ulos syödessäni. Niin nytkin ja jälleen pimeyteen tuijottelu rauhoittaa levottoman mieleni. Ulkona näyttää kylmältä. Laitan takin päälleni ja sukellan viileään ulkoilmaan. Olen unohtanut laittaa illalla auton lämmityksen päälle ja saan jälleen kaapia ikkunoihin muodostuneen jään. Se ei minua haittaa, saanhan näin hieman enemmän raitista ilmaa. Ajan jälleen suosikkireittiäni töihin. Erityisesti pidän reitin kohdasta, jossa tie kulkee peltoaukion läpi ja oikealla puolella näkyy merenlahti. Auringon kajo valaisee vedenpinnan. Lämpenevä penkki tuntuu mukavalta takapuolen alla. Puolimatkassa säädän sen pienemmälle. Hetken aikaa ajan vanhan pyhimysvolvon perässä. Ihailen kuinka hyvässä kunnossa se on. Työpaikan parkkipaikalla tervehdin samaan aikaan saapunutta työkaveriani, jonka tapasin eilen ensimmäistä kertaa. Jälleen yksi työpäivä edessä, mitähän se tuo tullessaan.
Uudelleen ja uudelleen saan tilaisuuden herätä terveenä, elossa ja levänneenä uuteen aamuun. Saan uudelleen ja uudelleen tehdä tutut aamuaskareet. Mutta ne eivät koskaan toistu samanlaisina. Murot maistuvat joka aamu hieman erilaisilta, rapisevat suussa aina hieman eri tavalla. Vuodenajat ja säät vaihtuvat ja kun katson ikkunasta ulos, näky on juuri sen aamun kaltainen. Olen kiitollinen lämmittävästä takista ja ulkoilman raikkaudesta. En soimaa itseäni, kun huomaan unohtaneeni laittaa illalla auton lämmityksen päälle. Auton ikkunaan muodostuu jäätä uudelleen lähes joka päivä tähän vuodenaikaan ja tänään se on muodostanut erityisen hauskoja kuvioita ikkunoihin. Ajan uudelleen ja uudelleen samaa reittiä töihin. Kuitenkin huomaan reitilläni aina uusia asioita tai näkymiä, jopa elämyksiä, kuten nyt peltoaukean takaa häämöttävä merenlahti aamuauringon kajossa. Tänään takapuoleni ei kaipaa kovin paljon lämpöä, joten säädän penkinlämmityksen pian pienemmälle. Koetan katsoa, näenkö liikenteessä samoja autoja kuin eilen, mutta en tunnista yhtään samaa ajoneuvoa. Tämä aamu tuntuu kuitenkin erityiseltä, koska yhytän autojen seassa vanhan hienon pyhimysvolvon. Työpaikan parkkipaikalla tapaan uudelleen eilen tapaamani uuden työkaverin. Tällä kertaa tervehtiessämme hän hymyilee kunnolla, olemmehan jo melkein tuttuja. Saan tänäänkin mahdollisuuden olla kokonaisen päivän tekemässä työtä muiden hyväksi. Uudelleen. Ja kokea jotain uutta. Olen siitä kiitollinen.
Hieno postaus. Uudelleen, uudelleen, uudelleen, ihan niin kuin Lauri silloin joskus jutteli.
VastaaPoistaJos olisit mennyt sillä tylsällä automaattiohjauksella, niin et olisi huomannut koko pyhimysautoa. Ehkä sen ohjaaja tunsi riemullisen katseesi niskassaan ja sai paremman lähdön työpäivälleen ;-)