Kädet venyvät päivän lyijystä.
Hartioiden välissä pyörii meluisa
karuselli.
Tulee ilta ja lierittää rautaisen hatun.
Ihoon halkeaa outo haava
ja kun hevoset putoavat radaltaan,
särkyvät lihoiksi, lakkaa liike
- aamun sarastus merellä –
ja haavasta pulppuaa punaisia marjoja.
Oikea runo, oikea tunne...
VastaaPoistaTästä maailmasta,
sen kielestä haaveilen minäkin.
Kiitos!
Kiitos Jukka. Tavallaan haaveilen minäkin, koska harjoittamatta runokieli ruostuu. En ole harjoittanut ja runojen tuottaminen on muuttunut takkuiseksi kuin aamuhiukset.
VastaaPoista