Zen. Miksi Jeesus puhui vertauksin? Miksi
Zeniä ei voi selittää? Jeesuksen ”sanoma” oli eri tasolla kuin ihmisen
tavanomainen ajattelu ja kieli. Samalla tavalla Zeniä ei voi kirjoittaa auki.
Auki kirjoitettuna se käsitteellistyy ja rajautuu. Se typistyy ja menettää
voimansa, kivettyy ja kuolee. Kun Jeesuksen teot ja sanomat kirjattiin
kirjoihin, joita ruvettiin pitämään pyhinä ja joiden puolesta alettiin sotia,
niin elävästä oli tullut kuollut, kuolleita kirjaimia. Sanat voivat olla
korkeintaan ”kuuta osoittava sormi”, ne voivat osoittaa suuntaa ”kuuhun”.
Niinpä Zeniä ei voi sanoilla määritellä, ainoastaan osoittaa suuntaa, esim.
tarinoilla. Tässä joitakin Zen-tarinoita.
Vuoren juurella
pienessä mökissä asui yksinkertaista elämää viettävä zen-mestari. Eräänä iltana
mestarin ollessa poissa kotoa, varas livahti mökkiin huomatakseen vain, ettei
mökissä ollut mitään varastamisen arvoista. Palatessaan kotiin mestari
löysi varkaan mökistään. "Olet kulkenut pitkän matkan tänne, eikä
sinun pitäisi palata täältä tyhjin käsin", mestari sanoi
tunkeilijalle. "Ota nämä vaatteeni lahjaksi." Varas oli
kummissaan mutta otti kuitenkin vaatteet vastaan ja lähti käpälämäkeen. Mestari
istui mökissään alastomana katsellen kuuta ja pohdiskeli: "Miesparka.
Olisinpa voinut antaa hänelle lahjaksi tämän kauniin kuutamon."
Psykiatri tapasi
illanvietossa zen-mestarin ja päätti kysyä tältä kysymyksen, joka oli kauan
askarruttanut hänen mieltään. "Miten te oikeastaan autatte
ihmisiä?" Mestari vastasi: "Autan heitä pääsemään eroon
kysymyksistä".
Kuuluisan
zen-temppelin puutarhaa hoiti munkki, joka oli saanut tämän tehtävän koska
rakasti kukkia, pensaita ja puita. Temppelin vieressä oli toinen, pienempi
temppeli jossa asui hyvin vanha zen-mestari. Eräänä päivänä
munkki odotti temppeliin saapuvaksi tärkeitä vieraita ja hoiti siksi puutarhaa
erityisen innokkaasti. Hän kitki rikkaruohot, leikkasi pensaat siisteiksi,
oikoi sammaleet ja haravoi pitkään ja hartaasti pihaa saadakseen kaikki syksyn
lehdet siisteihin kasoihin. Vanha mestari katseli kiinnostuneena tätä
ahkerointia temppeleitä erottavan aidan yli. Saatuaan urakan valmiiksi
munkki pysähtyi ihastelemaan aikaansaannostaan. "Eikö olekin
kaunista", hän huikkasi vanhalle mestarille. "Kyllä",
vastasi vanhus. "Puutarhasta puuttuu kuitenkin jotain. Auta minut aidan yli niin
korjaan asian. "Hetken emmittyään munkki nosti vanhan mestarin aidan
toiselle puolelle. Mestari käveli hitaasti puutarhan keskellä kasvavan
puun luo, tarttui sen runkoon ja ravisteli puuta. Kuivat lehdet levisivät
ympäri puutarhaa. "Noin, nyt voit nostaa minut takaisin",
sanoi vanhus.
Yliopiston
professori meni tapaamaan kuuluisaa zen-mestaria. Mestarin tarjoillessa
teetä äänetönnä, professori puhui koko ajan zenistä. Mestari kaatoi vieraansa
kupin täyteen ja jatkoi sitten kaatamista. Professori tuijotti ylitsevuotavaa kuppia, kunnes hänen suustaan pulpahti:
"Kuppi valuu yli! Ei siihen mahdu enempää!". Mestari
vastasi: "Sinä olet kuten tämä kuppi. Kuinka voin näyttää sinulle
zenin, ellet ensin tyhjennä kuppiasi?"
Jos kiinnostuit, niin nämä ja monta muuta
tarinaa löydät esim. osoitteesta http://www.itseoivallus.fi/zen/index.html
Sanat ja hiljaisuus,
VastaaPoistamustavalkoinen ympyrä,
jonka katsominen on parempaa
kuin ymmärtäminen.
Tätäkin katselen mielelläni. Säännöllisesti. :)
http://acc6.its.brooklyn.cuny.edu/~phalsall/texts/taote-v3.html
Kiitos Jukka, myös Tao Te Ching -linkistä.
VastaaPoista