Pentala: Veitsi, viinaa ja villipeto

Kävin Saaristopäivillä Pentalan saaressa, joka uinuu Espoon Suvisaaristossa. Saaristopäivien aikana reittiveneliikenne kurvaa saaren kautta. Muuna aikana yleistä veneliikennettä saarelle ei ole. Espoon kaupunginmuseo valmistelee saarelle Saaristomuseota. Jos rahoitusta riittää, niin museo avataan suurelle yleisölle vuonna 2017. Silloin myös reittiliikenne saarelle alkaa.

Pentalan saarella on ollut pysyvää asutusta jo 1700-luvun lopulta alkaen. Kuvan oikeanpuoleinen kalastaja-asunto on saaren vanhin rakennus, 1790-luvulla rakennettu. Kuvan keskellä olevassa rakennuksessa asui vuoteen 1987 asti saaren viimeinen ympärivuotinen asukas Gurli Nyholm. Parhaimmillaan saarella asui ympärivuotisesti noin kaksikymmentä henkeä. Hu­vi­loi­ta Pen­ta­laan al­koi nousta 1900-­lu­vun alus­sa. Aluk­si hel­sin­ki­läi­set ke­sä­vie­raat vuok­ra­si­vat ka­las­ta­jien ko­te­ja. Kalastajat perheineen siirtyivät siksi ajaksi ul­ko­ra­ken­nuk­siin.

Saaren komea aittarakennus on peräisin 1800-luvun alusta. 1982 aitan vieressä poltettiin roskia. Tuli jätettiin vartioimatta kahvin keiton ajaksi ja tuulenpuuskan seurauksena aitta syttyi palamaan ja paloi pahasti. Kahvi toivottavasti ei palanut pohjaan. No, hirsirunko kuitenkin säilyi ja aitta kunnostettiin. Aitassa oli aikoinaan ollut ruokokatto. Eestiläinen ruokokattomestari Siim Sooster teki aittaan uuden ruokokaton. Oppaana toimineen Tommi Heinosen mukaan mestari tuli satamaan Harley Davidsonillaan ja hänellä oli kuuden viikon työrupeamaa varten mukanaan vain kaksi moottoripyörälaukkua. Toisessa oli vähän vaatetta ja ruokokaton asentamisessa tarvittava työkalu: ISO veitsi. Toinen laukku oli täynnä eestiläistä Saku-olutta. Mestarilla oli kuulemma seuraavat kymmenen kesää jo työtilauksilla täytetty.

Pentala on saari, jossa on järvi, jossa on saari. Kerrotaan, että saaressa on vielä lähde, mutta sitä ei ole löytynyt. Sen sijaan järven pohjasta on löytynyt useita lähteitä. Tommi Heinonen kertoi, että hän on sukeltajapoikansa kanssa kartoittanut järven pohjan. He olivat tehneet kaksi löytöä järven pohjasta. Toinen oli metallinpaljastimella löytynyt iso rautaesine mutaan uponneena. Sukeltajapoika kävi kaivamassa rautaesinettä esiin, mutta mutakerros oli liian paksu. Tommi soitti puolustusvoimille, olisiko heillä tietoa ko. esineestä. Heillä ei ollut, mutta kehottivat olemaan kaivamatta esinettä esiin. Se voisi nimittäin olla suutariksi jäänyt pommi. Toinen löytö oli iso pohjaan vajonnut laituri. Järvessä harrastettiin aikoinaan kesäasukkaiden ja kalastajien pyykinpesua.

Saarella on hieno luonnontilainen Diksandin hiekkaranta. Rantaan pääsee helposti veneellä ja oppaan mukaan keskikesän helteillä rannassa on vaikea uida suuren venemäärän vuoksi. Opas näytti horisontissa näkyvän Kytö-nimisen saaren. Saari on ollut puolustusvoimien käytössä ja kun valtio vuonna 2000 luovutti saaren Espoon kaupungille, paljastui että saaren omistusoikeus oli epäselvä. Useiden oikeuspäätösten jälkeen todettiin, että saari kuului Edelmannin suvulle. Suvun jäsenet saivat näin yllätyslahjan. Joku saattoi sen jälkeen laulaa: ”Vaarilla on saari, se oma saari on…” Ja millainen saari: kaksi rannikkotykkiä ja tulenjohtotorni!

Saaressa on purjehdusseuran omistama paviljonki, Paven. Sen on suunnitellut  arkkitehti Sigurd Frosterus vuosisadan alussa. Sama arkkitehti on suunnitellut mm. Stockmannin tavaratalon Helsingin keskustassa ja Tamminiemen päärakennuksen. Porkkalan vuok­ra-ai­ka­na Pen­ta­la oli Neu­vos­to­lii­ton vas­tais­ta ra­ja­vyö­hy­ket­tä. Pa­ven lai­tu­rei­neen jäi vyö­hyk­keen ul­ko­puo­lel­le, mutta puu­käy­mä­lä jäi ra­ja­vyö­hyk­keen puo­lel­le. Siten pe­riaat­tees­sa jokainen ves­sas­sa käyn­ti oli­si ai­na edel­lyt­tä­nyt kul­ku­lu­van.

Millä saaren asukkaat sitten elelivät? Aluksi hylkeenpyynnillä ja kalastuksella, vähitellen mukaan tulivat pienimuotoinen maanviljelys ja karjanhoito sekä kesäasukkaiden majoitus. Ammattikalastus väheni toisen maailmansodan jälkeen ja loppui kokonaan 1974. Kiel­to­lain (1919–1932) ai­kana viinan salakuljetuksesta tuli merkittävä tulonlähde ja sen ansiosta tapahtui jopa huomattavaa vaurastumista. Salakuljetus oli laajalle levinnyttä toimintaa ja jopa poliisi oli siinä mukana. Vanhoista dokumenteista käy ilmi, että Leppävaaran poliisilla kävi käry. Asemalla kaadettiin takavarikoidut viinat kyllä näyttävästi lavuaariin, mutta poistoputki oli johdettu poliisin omaan säiliöön. Hyvää ainetta ei siis poliisinkaan mielestä sopinut hukata.

Vielä viimeinen tarina Pentalasta. Saarella asusti kesällä 1970 tiikerin pentu. Korkeasaaren tiikerinaaras sai kaksi pentua, mutta ei huolehtinut niistä itse, joten Korkeasaaren eläinlääkäri Carl Wahlberg toi toisen pennun mukanaan kesäksi Pentalaan. Se sai kaverikseen perheen kaksi mäyräkoiraa. Tiikeri kulki vapaana saarella ja sitä tultiin ihmettelemään kauempaakin. Kesän jälkeen otus vietiin takaisin Korkeasaareen ja myöhemmin eläintarhaan Kanadaan, jossa se opetti englantilaisranskalaisille tiikereille suomenruotsia.