Keväisenä päivänä kävelen kohti
Kaarelanjokea (ajattelin ryhtyä käyttämään tätä nimeä Mätäjoen sijaan Kaarelanjoki-hankkeen
rohkaisemana). Liikenteen melu häiritsee minua tänään suuresti. Kaipaan
täydellistä hiljaisuutta. Sellaista ei näiltä seuduilta löydy. Eikä enää kovin
monesta muustakaan paikasta Etelä-Suomesta. Kaarina Davis määrittelee kirjassaan
”Toisinnäkijän päiväkirja” hiljaisen paikan sellaiseksi paikaksi, missä ei
kuulu yhtäkään ihmisen aiheuttamaa ääntä viiteentoista minuuttiin. Kun pääsen lähemmäs jokea,
tulee hieman hiljaisempaa. Mitä nyt harakat räkättävät ja orava naksuttelee.
Luonnonääniä.
Lähempänä viljelypalstoja seison ihailemassa
tuuheaa kuusiaitaa, kun kuulen laulurastamaisen säkeen, joka toistuu kahdesti.
No, sitten alkaa kuulua vielä ihmeellisempiä ääniä. Jaahas, närhi esittelee
äänirepertuaariaan. Näen kaksi pikkulintua linnunpöntön edustalla. Näillä
täpläposkisilla ruskeapäisillä pikkuvarpusilla on paljon rajoittuneempi
äänivalikoima. Ihmettelen kuinka paljon talitiaisia on hangella hyppimässä.
Onkohan hyppyhäntäisiä jo ilmestynyt? Yritän etsiä niitä, mutta en löydä
lumelta mitään elävää. No, tinteillä on tarkemmat silmät.
Yhdeksän lintulajia on havaittuna, kun
lähestyn vanhaa lehtikuusta, joka on nykyisin nimetty tikkakuuseksi.
Arvuuttelen, mikä mahtaa olla kymmenes laji. Tikkakuusi ei tällä kertaa petä:
kaksi tikkaa rungolla. Ensimmäisenä kiikareihin osuu koiraskäpytikka ja heti perään
naaraspohjatikka. Puuhun lennähtää neljä närheä. Sen jälkeen tikat eivät saa
olla rauhassa. Närhet jahtaavat tikkoja ja ajavat ne aina välillä pois koko
puusta. Tikat ovat sitkeitä ja palaavat aina takaisin. Mutta närhetkin saavat
kyytiä kahdelta mustarastaalta. Lopulta närhet lähtevät ja rauha ja järjestys
palaa puuhun. Tikkapuutuijotukseni päättyy siihen, että räkättirastas ponnahtaa
maasta oksalle istumaan. Onpa ilahduttava näky nähdä kevätlintuja.
Äkkiä sivullani liikahtaa jotain valkeaa. Refleksiajatus
tuo mieleeni pulmusen, mutta toki pääni pian korjaa, ettei se ole mahdollinen
tällaisessa maastossa. Liukkaasti liikkuvaa valkeaa otusta valkoisella hangella
on vaikea seurata. Sen verran saan otuksen kiikareihini, että tunnistan sen
lumikoksi tai kärpäksi. Se on lähes valkoinen, ainoastaan niskan takana on
hieman tummaa väriä. Yritän nähdä hännänpään, koska muistan sen kärpällä olevan
talvella mustan. En kuitenkaan erota muuta kuin valkeaa. Koon perusteella
julistan sen lumikoksi maallikkonisäkästunnistajan rohkealla varmuudella.
Jatkan matkaa. Minua alkaa hiukoa ja
poikkean Malminkartanon juna-aseman lähistöllä Siwassa ostamassa lisää evästä.
Vaikka täällä ei ole hiljaisuutta, täällä on kauppoja. Keväinen päivä on
kauneimmillaan. Aurinko paistaa lämpimästi, kun mussutan karjalanpiirakoita ja
jälkiruoaksi Maxi-Tuplan, jota en pystynyt kassalla vastustamaan. Seurasin
sivusta, kun käteni tarttui siihen ja laittoi kassan hihnalle. No, hyvältähän
tuo maistuu!
Tulen joen varteen. Joki on paikka paikoin
sula. Kävelysillan kohdalla on paljon sinisorsia ja muutama sorsienruokkija.
Arvioin sorsakattauksen suuruudeksi noin 250 sorsaa. Ruokkijanainen pyytää,
että poistan hänet kuvista, jos hän on sattunut kameran muistikortille
tarttumaan. Lupaan tehdä niin.
Nousen Vaskivuoren huipulle, missä en ole
ennen käynytkään. Siellä kaksi kuusitiaista ottaa mittaa toisistaan yrittäen
laulaa toisensa oksalta alas. Minä putoan alas persuksilleni hyvän
kävelyrupeaman jälkeen ja alan syödä eväitä. Nautin kevätauringon lämmöstä.
Närhi pitää minulle seuraa.
Etsin sopivan reitin laskeutumiseen. Aurinkoisella
rinteellä on hurja vilinä: kymmeniä talitiaisia pomppii maassa syömässä jotain.
Ne myös mylläävät vanhoja maatuneita lehtiä mustarastaiden tapaan. Olisivatko
kyllästyneet talviruokaan ja tulleet lumettomaan maahan syömään elävää
liharavintoa, pieniä hyönteisiä. Istahdan alas ja seuraan talitiaisten vilinää.
Hassua nähdä niitä maassa pomppimassa, vieläpä tuollainen joukkio. Varovasti arvioiden
ynnään tinttejä olevan ainakin viisikymmentä. Parvi on lähes puhdas
talkkariparvi, poikkeuksena havaitsen yhden puukiipijän ja yhden sinitiaisen.
Jos ne nyt sitten edes hengailevat tässä joukossa.
Jatkan matkaani ja kaksi laulujoutsenta
soutaa laulellen ilmojen halki. Kannelmäessä rautatiesillan kupeessa olevalle
ruokinnalle on kerääntynyt noin 50 naakan parvi, joukossa kaksi harakkaa ja
yksi varis. Tali- ja sinitiaisten lisäksi havaitsen ruokinnalla kaksi
pikkuvarpusta ja keltasirkkuja, joita on täysi likainen tusina.
Sähkölinjan tolpan päässä löydän tutun
näyn: nuori kanahaukka istumassa varisten häiritessä olemista. Yksi varis
uskaltautuu aivan haukan viereen. Lopulta haukka saa tarpeekseen ja lentää
pois. Ja varikset seuraavat perässä.
Trumpettitien päässä on ruokinta. Sen
vieressä pusikossa koirasfasaani kuurupiilostaa kanin ja rusakon kanssa.
Fasaania en tämän vuoden puolella ole vielä tavannutkaan. Ovat käyneet vähiin.
Ruokinnan vieressä olevassa tuuheassa tuija-aidassa on paljon varpusia,
vähintään 30 yksilöä. Bussi 42:n päättäriltä löydän vielä toisen hyvän
varpuspaikan: vähintään 20 sirkuttajaa. Kannelmäessäkin pikkuvarpuset tuntuvat
lähes syrjäyttäneet tavalliset varpit.
Lähestyessäni jo kotitaloa käyn vielä
hauskan keskustelun kahden tummaihoisen nuoren miehen kanssa. He puhuvat hyvää
suomea ja puheliaampi hymyilee melkein koko ajan. Mies1: ” Joko kotka on
nähty?”. Minä: ”Jurmossa tammikuun lopulla näin merikotkia, maakotkia en ole
vielä tänä vuonna nähnyt.” Mies1: ”Asuvatko maakotkat muualla?”. Minä: ”Joo,
pesivät pohjoisempana.” Mies1: ”Oulussako?” Minä: ”Pikemminkin Kainuussa ja
Lapissa” (unohdan Suomenselän alueen). Mies1:”Huopalahdessa näin kerran
huuhkajan. Se oli mahtavaa. Rakastuin siihen lintuun. Ei anteeksi, se oli pöllö.” Minä: ”Huuhkaja
ON suuri pöllö, jolla on isot korvatupsut.” Mies2: ”Mikä tuo on?” Hän
osoittelee seipiötäni. Selitän, että seipiö estää käsiä väsymästä ja tekee kiikareilla
katsomisen vakaammaksi. Mies1: ”Onko olemassa kypäriä, joista kiikarit voisi kääntää
silmille?” Siis, kuten visiiri. Sanon, etten ole vielä tavannut sellaisia
kiikareita. Toivottelemme hyvät päivänjatkot ja jatkamme omia polkujamme
hetkittäisen kohtaamisemme jälkeen.
Tämän retken lintulajilista (22 lajia): naakka,
harakka, talitiainen, sinitiainen, mustarastas, varis, punatulkku, närhi,
pikkuvarpunen, käpytikka, pohjantikka, räkättirastas, viherpeippo, tikli,
varpunen, sinisorsa, kuusitiainen, puukiipijä, laulujoutsen, keltasirkku, kanahaukka,
fasaani.
Ja nisäkäslajilista (5 lajia): orava,
supikoira, lumikko, kani, rusakko
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti