13.3.2016

Kaarelanjoella - 11.3.2016

Keväisenä päivänä kävelen kohti Kaarelanjokea (ajattelin ryhtyä käyttämään tätä nimeä Mätäjoen sijaan Kaarelanjoki-hankkeen rohkaisemana). Liikenteen melu häiritsee minua tänään suuresti. Kaipaan täydellistä hiljaisuutta. Sellaista ei näiltä seuduilta löydy. Eikä enää kovin monesta muustakaan paikasta Etelä-Suomesta. Kaarina Davis määrittelee kirjassaan ”Toisinnäkijän päiväkirja” hiljaisen paikan sellaiseksi paikaksi, missä ei kuulu yhtäkään ihmisen aiheuttamaa ääntä viiteentoista minuuttiin. Kun pääsen lähemmäs jokea, tulee hieman hiljaisempaa. Mitä nyt harakat räkättävät ja orava naksuttelee. Luonnonääniä.

Lähempänä viljelypalstoja seison ihailemassa tuuheaa kuusiaitaa, kun kuulen laulurastamaisen säkeen, joka toistuu kahdesti. No, sitten alkaa kuulua vielä ihmeellisempiä ääniä. Jaahas, närhi esittelee äänirepertuaariaan. Näen kaksi pikkulintua linnunpöntön edustalla. Näillä täpläposkisilla ruskeapäisillä pikkuvarpusilla on paljon rajoittuneempi äänivalikoima. Ihmettelen kuinka paljon talitiaisia on hangella hyppimässä. Onkohan hyppyhäntäisiä jo ilmestynyt? Yritän etsiä niitä, mutta en löydä lumelta mitään elävää. No, tinteillä on tarkemmat silmät.


Yhdeksän lintulajia on havaittuna, kun lähestyn vanhaa lehtikuusta, joka on nykyisin nimetty tikkakuuseksi. Arvuuttelen, mikä mahtaa olla kymmenes laji. Tikkakuusi ei tällä kertaa petä: kaksi tikkaa rungolla. Ensimmäisenä kiikareihin osuu koiraskäpytikka ja heti perään naaraspohjatikka. Puuhun lennähtää neljä närheä. Sen jälkeen tikat eivät saa olla rauhassa. Närhet jahtaavat tikkoja ja ajavat ne aina välillä pois koko puusta. Tikat ovat sitkeitä ja palaavat aina takaisin. Mutta närhetkin saavat kyytiä kahdelta mustarastaalta. Lopulta närhet lähtevät ja rauha ja järjestys palaa puuhun. Tikkapuutuijotukseni päättyy siihen, että räkättirastas ponnahtaa maasta oksalle istumaan. Onpa ilahduttava näky nähdä kevätlintuja.

 Omenapuutarhan ruokinnalla tapaan supikoiran (tästä on oma tarina). Täytän tyhjentyneet pönikät auringonkukansiemenillä ja ripustelen lisää talipalloja. Tänään ruokavieraina on variksen, harakoiden ja närhien lisäksi talitiaisia, sinitiaisia, viherpeippoja, punatukkuja, mustarastaita, yksi tikli ja yksi käpytikkanaaras.

Äkkiä sivullani liikahtaa jotain valkeaa. Refleksiajatus tuo mieleeni pulmusen, mutta toki pääni pian korjaa, ettei se ole mahdollinen tällaisessa maastossa. Liukkaasti liikkuvaa valkeaa otusta valkoisella hangella on vaikea seurata. Sen verran saan otuksen kiikareihini, että tunnistan sen lumikoksi tai kärpäksi. Se on lähes valkoinen, ainoastaan niskan takana on hieman tummaa väriä. Yritän nähdä hännänpään, koska muistan sen kärpällä olevan talvella mustan. En kuitenkaan erota muuta kuin valkeaa. Koon perusteella julistan sen lumikoksi maallikkonisäkästunnistajan rohkealla varmuudella.

Jatkan matkaa. Minua alkaa hiukoa ja poikkean Malminkartanon juna-aseman lähistöllä Siwassa ostamassa lisää evästä. Vaikka täällä ei ole hiljaisuutta, täällä on kauppoja. Keväinen päivä on kauneimmillaan. Aurinko paistaa lämpimästi, kun mussutan karjalanpiirakoita ja jälkiruoaksi Maxi-Tuplan, jota en pystynyt kassalla vastustamaan. Seurasin sivusta, kun käteni tarttui siihen ja laittoi kassan hihnalle. No, hyvältähän tuo maistuu!


Tulen joen varteen. Joki on paikka paikoin sula. Kävelysillan kohdalla on paljon sinisorsia ja muutama sorsienruokkija. Arvioin sorsakattauksen suuruudeksi noin 250 sorsaa. Ruokkijanainen pyytää, että poistan hänet kuvista, jos hän on sattunut kameran muistikortille tarttumaan. Lupaan tehdä niin.


Nousen Vaskivuoren huipulle, missä en ole ennen käynytkään. Siellä kaksi kuusitiaista ottaa mittaa toisistaan yrittäen laulaa toisensa oksalta alas. Minä putoan alas persuksilleni hyvän kävelyrupeaman jälkeen ja alan syödä eväitä. Nautin kevätauringon lämmöstä. Närhi pitää minulle seuraa.


Etsin sopivan reitin laskeutumiseen. Aurinkoisella rinteellä on hurja vilinä: kymmeniä talitiaisia pomppii maassa syömässä jotain. Ne myös mylläävät vanhoja maatuneita lehtiä mustarastaiden tapaan. Olisivatko kyllästyneet talviruokaan ja tulleet lumettomaan maahan syömään elävää liharavintoa, pieniä hyönteisiä. Istahdan alas ja seuraan talitiaisten vilinää. Hassua nähdä niitä maassa pomppimassa, vieläpä tuollainen joukkio. Varovasti arvioiden ynnään tinttejä olevan ainakin viisikymmentä. Parvi on lähes puhdas talkkariparvi, poikkeuksena havaitsen yhden puukiipijän ja yhden sinitiaisen. Jos ne nyt sitten edes hengailevat tässä joukossa.


Jatkan matkaani ja kaksi laulujoutsenta soutaa laulellen ilmojen halki. Kannelmäessä rautatiesillan kupeessa olevalle ruokinnalle on kerääntynyt noin 50 naakan parvi, joukossa kaksi harakkaa ja yksi varis. Tali- ja sinitiaisten lisäksi havaitsen ruokinnalla kaksi pikkuvarpusta ja keltasirkkuja, joita on täysi likainen tusina.

Sähkölinjan tolpan päässä löydän tutun näyn: nuori kanahaukka istumassa varisten häiritessä olemista. Yksi varis uskaltautuu aivan haukan viereen. Lopulta haukka saa tarpeekseen ja lentää pois. Ja varikset seuraavat perässä.


Trumpettitien päässä on ruokinta. Sen vieressä pusikossa koirasfasaani kuurupiilostaa kanin ja rusakon kanssa. Fasaania en tämän vuoden puolella ole vielä tavannutkaan. Ovat käyneet vähiin. Ruokinnan vieressä olevassa tuuheassa tuija-aidassa on paljon varpusia, vähintään 30 yksilöä. Bussi 42:n päättäriltä löydän vielä toisen hyvän varpuspaikan: vähintään 20 sirkuttajaa. Kannelmäessäkin pikkuvarpuset tuntuvat lähes syrjäyttäneet tavalliset varpit.

  
Lähestyessäni jo kotitaloa käyn vielä hauskan keskustelun kahden tummaihoisen nuoren miehen kanssa. He puhuvat hyvää suomea ja puheliaampi hymyilee melkein koko ajan. Mies1: ” Joko kotka on nähty?”. Minä: ”Jurmossa tammikuun lopulla näin merikotkia, maakotkia en ole vielä tänä vuonna nähnyt.” Mies1: ”Asuvatko maakotkat muualla?”. Minä: ”Joo, pesivät pohjoisempana.” Mies1: ”Oulussako?” Minä: ”Pikemminkin Kainuussa ja Lapissa” (unohdan Suomenselän alueen). Mies1:”Huopalahdessa näin kerran huuhkajan. Se oli mahtavaa. Rakastuin siihen lintuun.  Ei anteeksi, se oli pöllö.” Minä: ”Huuhkaja ON suuri pöllö, jolla on isot korvatupsut.” Mies2: ”Mikä tuo on?” Hän osoittelee seipiötäni. Selitän, että seipiö estää käsiä väsymästä ja tekee kiikareilla katsomisen vakaammaksi. Mies1: ”Onko olemassa kypäriä, joista kiikarit voisi kääntää silmille?” Siis, kuten visiiri. Sanon, etten ole vielä tavannut sellaisia kiikareita. Toivottelemme hyvät päivänjatkot ja jatkamme omia polkujamme hetkittäisen kohtaamisemme jälkeen.

Tämän retken lintulajilista (22 lajia): naakka, harakka, talitiainen, sinitiainen, mustarastas, varis, punatulkku, närhi, pikkuvarpunen, käpytikka, pohjantikka, räkättirastas, viherpeippo, tikli, varpunen, sinisorsa, kuusitiainen, puukiipijä, laulujoutsen, keltasirkku, kanahaukka, fasaani.

Ja nisäkäslajilista (5 lajia): orava, supikoira, lumikko, kani, rusakko



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti