Unohtuvat sanat, purskahtelevat säkeet

Vietämme synttäreitäni kaksi kuukautta h-hetken jälkeen. Tässä ei ole mitään ihmeellistä, olemmehan vuosittain viettäneet pikkujoulujakin reilusti joulun jälkeen. Aloitamme lounaalla ja jälkiruoaksi nautimme hengenravintoa Ateneumissa Japanomanian ja Rodinin seurassa. Hotellissamme on säpinää: nuoret kadetit ja heidän juhlavasti pukeutuneet daaminsa valmistautuvat illan juhliin ja yöpyvät täällä seuranamme. Huoneessamme nautimme talon maukkaista antimista: kuohuviinistä, hedelmistä ja makeisista.

Illalla palaamme Ateneumiin. Klubi-illassa kuuntelemme nuoren miehen musisointia. Mies, kitara ja omat biisit. Jossain vaiheessa esitys pysähtyy ja artisti kertoo unohtaneensa biisin sanat. Ajattelen ensin, että tämä on tehokeino. Ajatus muuttuu, kun tilanne toistuu monta kertaa. Artisti kertoo, että näin ei ole käynyt vielä kertaakaan. Hän tunnustaa nukkuneensa parina viime yönä vain muutaman tunnin pienten lastensa vuoksi.

Muutaman unohtelun jälkeen artisti sanoo, että nyt hän esittää tunnetuimman biisinsä ja jos hän siinä mokaa, hänet voi raahata lavalta pois. Ja voi ei, sama tapahtuu tämänkin biisin kohdalla! Mutta ei hätää! Tämä sympaattinen kaveri on saanut yleisön puolelleen jo ensimmäisestä unohduksesta lähtien. Yleisö ei ole moksiskaan, tukee ja kannustaa ja jopa huutelee esiintyjälle unohtuneita sanoja. Tämän upean yleisön ansiosta loppukeikka sujuu ilman unohteluja.

En voi olla ihailematta tapaa, jolla kaveri käänsi hankalan tilanteen edukseen. Moni kauhistuisi samassa tilanteessa ja häpeäisi mokaansa. Tämä kaveri myönsi heti taphtuneen ja osasi jopa nauraa itselleen, vaikka näki että tilanne myös harmitti häntä. Episodi lähensi artistia ja yleisöä. Kaveri sai sympatiaa ja tukea enkä usko, että hänelle jäi mitään kammottavaa muistoa tilanteesta.

Artisti omistaa yhden biisin kaikille niille, jotka ovat lähiaikoina menettäneet jonkun läheisensä. Ja koska olen juuri äkillisesti menettänyt läheisen työtoverini, tämä biisi nostaa melkoisen liikutuksen sisälläni.

Keikasta alkanut prosessi jatkuu yöllä. Sisältäni alkaa tulvia säkeitä, jotka liittyvät työtoverini kuolemaan. Ensin ajattelen, että voi ei, ei nyt. Ei nyt, kun olemme vaimoni kanssa viettämässä synttäreitäni. Muutenkin ajattelen, että vieläkö tämä suruprosessi jatkuu. Enkö ole jo tarpeeksi käsitellyt asiaa ja surrut. En nyt millään jaksaisi, onhan sitä paitsi yö ja nyt pitäisi nukkua. Mutta ilmeisestikin yllättävä poismeno on kohdallani vielä kesken. Totean, että säkeitä vain nousee sisältäni. En asetu esteeksi, vaan annan niiden nousta. Kun säkeet ovat paisuneet jo pitkähköksi runoksi, minun on pakko mennä hotellin vessaan rustaamaan riimini paperille, jotta en niitä yön aikana unohtaisi.

Olen juuri päässyt takaisin sänkyyni, kun aamuviiden palohälytys ajaa meidät ulos pakkaseen. Kadettien daameilla on vielä juhlapuvut päällään, joten he eivät liene vielä edes nukahtaneet. No, kymmenen minuutin päästä pääsemme hotellin aulaan odottelemaan tilanteen selviämistä. Vajaan tunnin päästä olemme jo takaisin nukkumassa. Välillä nukun, välillä pyörittelen päässäni esiin purskahtavia säkeitä.

Aamiaisella seuraamme väsyneitä kadetteja ja jos mahdollista vielä väsyneempiä nuoria naisia. Lähdemme ulos kävelylle. Kävelyreittimme vie meidät kavereidemme asunnon ohi. Kun olemme kohdalla, soitan pariskunnan miehelle. Hän vastaa, tulee ikkunaan ja vilkuttelemme toisillemme. Hän kutsuu meidät päiväteelle, ja rupattelemme nelistään niitä näitä.

Teeltä kävelemme kahvilaan. Meillä on jo hieman nälkä. Tilaamme hirviburgerit. Neljänkymmenen minuutin päästä meillä on jo aika kova nälkä. Kun mitään ei tapahdu ruokiemme suhteen, niin menemme kysymään annostemme perään. Tarjoilija on aivan kauhuissaan. Hän on unohtanut toimittaa tilauksemme eteenpäin keittiöön. Jaahas, eilen unohdettiin sanoja ja tänään ruokia. No, vielä menee parikymmentä minuuttia ennen kuin ruoat saapuvat. Nyt meillä on jo hurja nälkä. Tarjoilija tulee kysymään, sopiiko meille, että talo tarjoaa ruokajuomat. Sopiihan se meille. Sekin sopii, että tarjoilija antaa vielä mojovan hyvityksen laskusta.

Hieno synttärikeikka: kuohuviiniä, kadetteja ja nuoria daameja, unohtuneita sanoja, syvyyksistä nousevia säkeitä, palohälytys, ex-tempore-kaveri-vierailu, unohtuneita ruokia, reilu meininki. Ja kaiken tämän sain jakaa rakastettuni kanssa. 

Ei hassumpaa!