Marraskuun
valo on matala
heiluvat,
kiiltävät heijastimet.
Naakkaparvi
kerääntyy lähiön ylle
kaartelee,
ääntelee, laskeutuu
syvällä
metsässä loistavat sammalet.
Luonto
antautuu, jäinen tuuli vinkuu
kuin
vanhus sairaalan sängyssä
suu
aukeaa, silmät tuijottavat
seinälle
piirtyy kuoleman kuvasto
ja
lopputekstit - hän on valmis.
Hetkeksi
tavoitan tyhjät kasvot
ne
ovat nyt tässä, ihan likellä
voin
kuulla oman sointini kaiun
tuntea
ohuen kevyen harson
jota leijuva
hiljaisuus heiluttaa.
Voin
hetken olla elävä ja kuollut
tavoittaa
elämän koko kaaren
nähdä
kuoleman rotkon yli kevääseen
joka
pyhänä lupauksena elää
tässä
marraskuun matalassa valossa.
Ja
sitten tulet sinä kasvojeni eteen
pukeutuneena
villapaitaan ja läsnäoloon
kysyt,
otatko teetä, jos keitän
kyllä
otan, hunajalla ja kynttilällä
lepattavassa
valossa puhumme illan yöksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti