Sudenkorennot

Miksi istut täällä keskellä metsää sudenkorennot käsivarsillasi?

Istu sinäkin alas ja odota.

Naisella on punainen kukkamekko

miehellä ruskeat vaellushousut.

Sudenkorennot pörräävät ympärillä kuin helikopterit.

Naisen iho on kananlihalla.

Riisu käsivarret paljaiksi.

He istuvat hiljaa.

Käki kukkuu viisi kertaa vasemmalla.

Miksi täällä on näin paljon sudenkorentoja?

Tässä oli lampi ja korennot muistavat sen.

Ne eivät unohda kuten ihmiset unohtavat.

Täällä oli ennen hirviä, sellaisia suuria sarvipäitä.

Ne rykivät ja kuopivat maata.

Sieraimista nousi höyryä ja ilma kajahteli.

Nyt on enää heikkojalkaisia kauriita.

Ennen elettiin vahvemmin.

Mies kohentaa ryhtiään.

Toinen sierain valuu, mutta hän ei pyyhi nenäänsä.

Käsivarsilleni ei ole laskeutunut yhtään korentoa.

Älä kiirehdi, odota.

He istuvat paikoillaan kuin kaksi kiveä.

Laskeva aurinko valaisee heidän kasvonsa kelmeiksi.

Joku lintu alkaa viheltää kuusikossa.

Se on pyy. Täytyy lähteä kotiin.

Entä me? Vieläkö tapaamme?

Löydät minut täältä lammelta.

Tulee sysihiljaista.

Mies istuu kauan ajatuksissaan.

Tulisinko muka tänne taas istumaan?

Lammelle, jota ei ole? Tapaisin naisen, jota en tunne.

Tuleeko nainen varmasti? Tapaileeko hän muita miehiä?

Oliko nainen tässä äsken vai kuvittelinko kaiken?

Mies havahtuu kevyeen sipaisuun käsivarrella.

Iholla tököttää ruskeanpunainen sudenkorento.

Kääntelee päätään ja tuijottaa mykillä silmillään.

Sudenkorennon alla, käden iholla, lojuu pitkä ruskea hius.

Mies purskahtaa hytkyvään itkuun.

Ja punarinta aloittaa helmeilevän laulunsa.

Laulun, joka täyttää täysin tyhjän yön.

Jonka sävelet laskeutuvat kasteeksi ruohonkorsille.

Jonka kauneus saa aamun jälleen sarastamaan.