Veden rajassa

On keskipäivä. Olen järvessä uimassa. Alkaa sataa vettä. Tuntuu mukavalta olla vedessä ja kastua sateessa. Sade yltyy. Sadepisarat pommittavat veden pintaa. Lasken pääni aivan vedenrajaan. Silmäni ovat vedenpinnan tasolla. Nyt avautuu huikea näky. Pisaroiden osuessa vedenpintaan, ne aiheuttavat veden kimmahtamisen ylöspäin. Toisinaan vedenpinnasta irtoaa irrallinen pisara, joka alas tullessaan saattaa synnyttää pinnalle ilmakuplan. Useimmiten kuitenkin pieni vesipatsas nousee hetkeksi vedenpinnan yläpuolelle irtoamatta pinnasta ja vajoaa sitten takaisin. Vedenpinta on kuin täynnä pieniä ylöspäin sojottavia jääpuikkoja. Sateesta huolimatta aurinko paistaa ja saa vesipuikot ja ilmakuplat kimmeltämään. Nyt jos koskaan toivoisin omistavani vettä kestävän kameran. Näky on mykistävän kaunis. Ihmeitä tapahtuu kun vesi kohtaa veden.

On ilta. Järvi on peilityyni. Uin kauemmas rannasta. Asettaudun taas siten kuin aiemmin päivällä. Katselen ulapalle silmät aivan vedenpinnan tasolla. Sadoittain vesimittareita viipottaa vedenpintaa pitkin kuka mihinkin suuntaan. Näin tyynellä ilmalla ne ovat uskaltautuneet kauas ulapalle asti. Niiden liikennettä on hauska seurata. Kuinka kevyesti ne liukuvatkaan vedenpintaa pitkin. Kun uin likelle vesimittaria se ottaa turbon käyttöönsä. Mittari hypähtää muutaman kerran melkoisen loikan ja liukuu sitten pitkiä liukuja. Tällä tavalla se saa nopeasti palautettua sopivan turvaetäisyyden minuun.

Käännyn selälleni. Sudenkorento lentää vedenpinnan yllä. Äkkiä se pysähtyy yläpuolelleni ja jää siihen räpistelemään sinistä taivasta vasten. Se on kuin helikopteri. Siivet viuhuvat, mutta se pysyy paikallaan. Todettuaan minut liian lihavaksi saaliiksi se jatkaa partiointiaan.

Käännyn vatsalleni. Ulpukan kukille ja lehdille on laskeutunut runsaasti pienempiä sinisiä korentoja. Ulpukoiden keskellä on kaksi härkälintua. Päätän lähestyä niitä hitaasti vedenrajassa ja katsoa kuinka lähelle niitä pääsen. Lähestyn hiljaa räpistelemättä. Linnut kyllä huomaavat minut, mutta eivät vielä reagoi. Lopulta kun näen jo lintujen silmien värin ne sukeltavat ja nousevat pinnalle kaukana minusta. Leikki päättyy siihen.

Nousen ylös laiturille. Veden pinnalla kohtaavat vesi ja pilvet, vesi ja valo, vesi ja taivas. Ajattelen, että näkökulman muutos muuttaa näkemäni. Liian usein katselen asioita 178 cm:n tasolta. Jos nousen korkeammalle tai laskeudun alemmas, jopa maan tai veden rajaan, avautuva näkökulma avartaa urautunutta mieltäni.

Noutajaa paossa

On kuuma päivä. Helleraja ylittyi jo aamukymmeneltä. Juoksen tietä pitkin. Juoksen noutajaa karkuun. Vilkuilen taakseni. Sieltäkö se loppu tulee? "Voi se tulla edestäkin", totean katsoessani lähestyvää ylämäkeä. Läähätän jo puolessa välissä mäkeä. Otsalta valuva hiki saa silmät kirvelemään. Ponnistelen mäen päälle. Tulee pakonomainen tarve hellittää ja heittäytyä kävelemään. Mutta toinen tarve vaatii jatkamaan. Olisiko tämä se, mitä motivaatioksi kutsutaan? Toinen motivaattori esiintyy tänään lentävässä muodossa. Kärpäs- ja paarmaparvi takanani ei houkuttele hidastamaan.


Mutta mikä saa ihmisen lenkkareiden päälle tällaisena kuumana päivänä? Kuoleman pelkoko? Kuolema hiipii esiin sairauksina ja oireina. Minulla veren rasva-arvot kääntävät kokkaani kohti Tuonelan virtaa. Lääkkeitäkin jo kokeilin, mutta niistä on ollut sivuoireita. Ja haluanko lähteä sille tielle? Helpolle tielle: lääkitä oireita ja jatkaa entiseen malliin. Vai vaikuttaa syihin? Vielä on tässä veneessä soutaja. Vielä on joku, joka tekee päätöksen, laitanko suklaata suuhuni, syönkö pinon juustoleipiä iltapalaksi ja makoilenko mukavasti sisällä hikoilematta. Tänään olen tien päällä, tällä hiekkaisella tiellä, hiki otsalla, silmissäkin, selkä märkänä, läähättäen, juosten pakoon paarmoja ja noutajaa. Kuolema on todella hyvä konsultti. Joku viisas on niin sanonut.

Juoksun jälkeen lepäilen järven viileässä vedessä. Hiki on poishuuhdeltu. Mieli on levollinen, jopa kiitollinen. Juuri nyt elämä virtaa kehossani. Juuri nyt elämä on vahvasti läsnä. Nostan varpaani veden pinnan yläpuolelle ja katson taivaalle. Pelkkää sinistä taivasta. Pelkää kirkkautta. Tänään olen päässyt noutajalta karkuun.

Kairos

Pysähdy ajan portille

katso Kairoksen kuiluun

Ikuisesta läikähtää liikettä

läpäisee luut ja lihakset

Raaka kivi pusertuu esiin

muodostaa kvartsin ja graniitin

Maan voima, virtaa käsiin

synnytä suuhun selkeä puhe

raavi paperille suorat sanat

Jylhän vuoren jyly

värähtele ihosta ilmoille

lyö sykkivän sydämen tahtiin

Päivän kulku pysähtyy

hiljaisuus huokaa hetken

ja syvyyksissä solisee puro

V on Vesi on V

Loiskuttelen laiturilla vettä jalallani. Äkkiä tunnen veden. Mitä tämä on? Veden olemusko? Ensimmäistä kertaa koen mitä vesi on. Olen tietänyt veden ja luullut tuntevani sen. Mutta nyt juuri tässä uusi outo kiehtova kokemus: kokea vesi suoraan ilman tulkintaa. Hetki on ajallisesti lyhyt mutta siinä on ikuisuuden kaiku. Olenko ollenkaan kokenut maailmaa, kohdannut elämää? Monet asiat olen luullut tietäväni, mutta en ole kohdannut niitä raakana, sellaisena kuin ne ovat. Kaikki on opeteltava uudelleen. Kuin pieni lapsi, joka kokee uusia asioita ensimmäistä kertaa. Koko kehollaan, koko olemuksellaan. Kokemus on voimakas ja sillä on merkittävä seuraamus. Parin päivän päästä suustani tulevat ulos sanat, jotka johdattavat minut sapattivapaalle töistä. Kiitos veden!

Sade

Saavumme etelän helteen jälkeen kotimaan vihreyteen. Lähden heti kävelemään ulos sateeseen. Kuivuuden jälkeen nautin täysin siemauksin taivaalta valuvasta vedestä ja luonnosta pursuavasta vihreydestä. Käännän kasvoni taivaan puoleen, annan veden huuhdella kasvoni. Mahtavaa! Suomen kesä!

Puro

Hikisen kävelyn jälkeen tulen kohtaan, jossa solisee pieni puro. Istahdan sen äärelle. Kastan kasvoni siihen. Vesi on kylmää ja kirkasta. Juon sitä monta kulausta. Kuinka hyvää! Riisun sukat ja kastan jalat veteen. Tunnen kuinka virkistävä olo etenee jalkojani pitkin ylöspäin. Kuuntelen pitkään puron helmeilevää solinaa. Voisin olla tässä koko päivän. Mutta matka jatkuu…

Lampi

Tulen lammen rantaan. Tuijotan tummaa vettä. Pienet kalat käyvät tekemässä renkaita lammen pintaan. Vesimittarit luistelevat veden kalvolla. Sudenkorennot kiertelevät lampea. Yksi istahtaa kädelleni. On siinä rauhassa paikallaan. Pää vain kääntyilee puolelta toiselle. Katselen sitä pitkään, sen kimaltelevia siipiä, verkkosilmiä. Lopulta se lehahtaa lentoon ja aloittaa partioinnin lammen päällä. Istuessani hiljaa hirvenvasa tulee syömään ruohoa vastarannalle. Nousen ylös ja hirvi jää tuijottamaan poistuvaa selkääni.

Joki

Kun katson rauhallisesti virtaavaa jokea yhtenä kokonaisuutena, näen miten se valuu alas uomaansa pitkin kuin pitkä liukas nauha tai kuin rullahihna kuljettaen mukanaan pinnan päällä kiikkuvat veneet, uimarit, linnut, hyönteiset, kaarnat, roskat. Toisin kohdin joki pakkautuu kapeikkoon ja purkautuu ulos kuohuvana koskena. Tuollaisessa paikassa kun seisoo niin lähellä vettä, että pauhu valtaa korvat ja vesisumu kastelee ihon pinnan, voi tuntea veden valtaisan voiman. Vettä ei voi pidätellä, se löytää uomansa ja syö kivenkin tieltään. Joen matalassa kohdassa riisun kengät, sukat ja housut. Kahlaan kylmässä vedessä joen yli. Veden virta puskee jalkojani vasten, mutta pääsen kaatumatta vastarannalle.

Järvi

On ilta. Soutelen tyynellä järvellä. Kalat mulahtelevat. Nostan airot ylös. Annan veneen liukua. Hetken se etenee suoraan, alkaa sitten kaartaa vasemmalle vauhdin hiipuessa. Tässä on matalaa, vesikasvit hankaavat veden laitoja vasten. Kalalokki liihottelee yli. Vene pysähtyy. On hiljaista. Kaukaiset mainingit osuvat veneeseen ja saavat sen kiikkumaan. Vene narisee, laineet loiskuvat laitaa vasten. Keinunta vaimenee. Kaksi aurinkoa paistaa: toinen taivaalta, toinen vedestä. Ummistan silmäni. Tähän voisi jäädä. Kaukaa selältä alkaa kuulua alkulinnun ääni: kuikka aloittaa iltahuutonsa. Vesi voimistaa sen laulun, metsät ja kalliot kertaavat äänen moneen kertaan. Alan soutaa kohti mökkirantaa.

Meri

Meri on erilainen. Siitä puuttuu järven tuttuus ja leppoisuus. Se on arvaamaton. Siinä on ytyä. Elämää synnyttävää voimaa. Se maistuukin erilaiselta: ei mauton vaan elämän suolat sisällään. Kun katson taivaanrannassa lipuvaa valkoista purjetta, tulee mieleeni laulun sanat: ”Aavan meren tuolla puolen jossakin on maa missä onnen kaukorantaan laine liplattaa.” Tässä hetkessä noihin sanoihin on helppo yhtyä. Kuuntelen aaltojen murtumista rannan kiviä vasten. Haahkaparvi keinuu aaltojen syleilyssä kuin pieni lautta. Koiraiden kumea keväthuuto resonoi sisälläni. Ei tule kevättä ilman lintuja. Ei ole elämää ilman merta.

Vesimies

Pappi sanoo: ”Maasta olet sinä tullut,…” Minä sanoisin mieluummin: ”Vedestä olet sinä tullut,…” Olemme syntyneet vedestä. Olen horoskoopissa vesimies. Vaikka en astrologiasta mitään tiedä, niin olen mielelläni vesimies. Vesimiehelle vesi on rakkauden symboli. Niin kuin meri ympäröi mantereita, niin vesi ympäröi meitä. Kehostamme 70 % on vettä. Valtaosa maallisesta olemuksestamme on rakkautta. Siksipä meissä on niin paljon hyvää, paljon enemmän kuin mitään muuta. Purjehdimme rakkauden valtameressä. Vesi on märkää ja rakkaus on mehukas juttu. 

Z niin kuin Zen

Zen. Miksi Jeesus puhui vertauksin? Miksi Zeniä ei voi selittää? Jeesuksen ”sanoma” oli eri tasolla kuin ihmisen tavanomainen ajattelu ja kieli. Samalla tavalla Zeniä ei voi kirjoittaa auki. Auki kirjoitettuna se käsitteellistyy ja rajautuu. Se typistyy ja menettää voimansa, kivettyy ja kuolee. Kun Jeesuksen teot ja sanomat kirjattiin kirjoihin, joita ruvettiin pitämään pyhinä ja joiden puolesta alettiin sotia, niin elävästä oli tullut kuollut, kuolleita kirjaimia. Sanat voivat olla korkeintaan ”kuuta osoittava sormi”, ne voivat osoittaa suuntaa ”kuuhun”. Niinpä Zeniä ei voi sanoilla määritellä, ainoastaan osoittaa suuntaa, esim. tarinoilla. Tässä joitakin Zen-tarinoita.

Vuoren juurella pienessä mökissä asui yksinkertaista elämää viettävä zen-mestari. Eräänä iltana mestarin ollessa poissa kotoa, varas livahti mökkiin huomatakseen vain, ettei mökissä ollut mitään varastamisen arvoista. Palatessaan kotiin mestari löysi varkaan mökistään. "Olet kulkenut pitkän matkan tänne, eikä sinun pitäisi palata täältä tyhjin käsin", mestari sanoi tunkeilijalle. "Ota nämä vaatteeni lahjaksi." Varas oli kummissaan mutta otti kuitenkin vaatteet vastaan ja lähti käpälämäkeen. Mestari istui mökissään alastomana katsellen kuuta ja pohdiskeli: "Miesparka. Olisinpa voinut antaa hänelle lahjaksi tämän kauniin kuutamon." 

Psykiatri tapasi illanvietossa zen-mestarin ja päätti kysyä tältä kysymyksen, joka oli kauan askarruttanut hänen mieltään. "Miten te oikeastaan autatte ihmisiä?" Mestari vastasi: "Autan heitä pääsemään eroon kysymyksistä".

Kuuluisan zen-temppelin puutarhaa hoiti munkki, joka oli saanut tämän tehtävän koska rakasti kukkia, pensaita ja puita. Temppelin vieressä oli toinen, pienempi temppeli jossa asui hyvin vanha zen-mestari. Eräänä päivänä munkki odotti temppeliin saapuvaksi tärkeitä vieraita ja hoiti siksi puutarhaa erityisen innokkaasti. Hän kitki rikkaruohot, leikkasi pensaat siisteiksi, oikoi sammaleet ja haravoi pitkään ja hartaasti pihaa saadakseen kaikki syksyn lehdet siisteihin kasoihin. Vanha mestari katseli kiinnostuneena tätä ahkerointia temppeleitä erottavan aidan yli. Saatuaan urakan valmiiksi munkki pysähtyi ihastelemaan aikaansaannostaan. "Eikö olekin kaunista", hän huikkasi vanhalle mestarille. "Kyllä", vastasi vanhus. "Puutarhasta puuttuu kuitenkin jotain. Auta minut aidan yli niin korjaan asian. "Hetken emmittyään munkki nosti vanhan mestarin aidan toiselle puolelle. Mestari käveli hitaasti puutarhan keskellä kasvavan puun luo, tarttui sen runkoon ja ravisteli puuta. Kuivat lehdet levisivät ympäri puutarhaa. "Noin, nyt voit nostaa minut takaisin", sanoi vanhus.

Yliopiston professori meni tapaamaan kuuluisaa zen-mestaria. Mestarin tarjoillessa teetä äänetönnä, professori puhui koko ajan zenistä. Mestari kaatoi vieraansa kupin täyteen ja jatkoi sitten kaatamista. Professori tuijotti ylitsevuotavaa kuppia, kunnes hänen suustaan pulpahti: "Kuppi valuu yli! Ei siihen mahdu enempää!". Mestari vastasi: "Sinä olet kuten tämä kuppi. Kuinka voin näyttää sinulle zenin, ellet ensin tyhjennä kuppiasi?" 

Jos kiinnostuit, niin nämä ja monta muuta tarinaa löydät esim. osoitteesta http://www.itseoivallus.fi/zen/index.html