Kaarelanjoella - 12.5.2016

Ostin pari päivää sitten uudet kiikarit. Piti saada pojallekin kunnon kiikarit. Hän sai ne vanhat, ihan hyvät nekin. Pitäähän uusia kiikareita sitten lähteä testaamaan, joten aamukahdeksalta suunnistan kämpästä pihalle. Kevät on kauneimmillaan, kun puihin ovat puhjenneet hennonvihreät lehdet. Kielot ovat heränneet ja kasvattaneet lehteään. Kohta on kukinnan aika ja metsät täyttää hajuveden tuoksu.

Kuuntelen aamuisia laulajia läheisessä puistossa. Kymmenkunta eri lintulajia on yhtä aikaa äänessä, tuorein tulija niistä on pajulintu. Kovin kaunis ja mollivoittoinen on tämän pienen Suomen yleisimmän linnun laulu. Ehkäpä on paikallaan, Suomessa kun ollaan, että mollilintu voittaa runsaudessaan duurilinnun, peipon. Punarinta laulaa enää heikosti silloin tällöin. Laulusta on poissa alkukevään palo. Sinisellä taivaalla näen viisi sirpinmuotoista lintua. Nämä ovat minulle kevään ensimmäiset tervapääskyt, kesän tuojat.

Löntystelen Aurinkokallion metsikköön. Alaosan lehtomaisessa metsässä kuulen mustapääkertun helmeilevän huilun ja kirjosiepon hieman jankuttavan säkeen. Kuusitiainen piiskuttaa omaa nuottiaan. Metsässä näen elämäni mielenkiintoisimman puu- ja metallityön roikkumassa puussa. Taideteos on hyötykäytössä.

Jatkan joen reunaa pitkin Kehä I:n länsipuolelle. Palsta-alueella on jo pari innokasta maan möyrijää. Heitä säveltää kaksi erilaista laulajaa: fasaani ja satakieli. Kaiken kaikkiaan kuulen neljä eri satakieltä joenvarressa Kehä I:n ja Vihdintien välillä. Vihdintien läheltä löydän kosteaa kortekasvuista metsää lammikoineen. Haaveilen lehtokurpasta tai metsäviklosta, mutta saan tyytyä kahteen rantasipiin, jotka löydän joen sivupuron varrelta. Puuntaimien istutusalueen laidalla näen miehen kallistelemassa kiikareita silmille ja takaisin tiuhaan tahtiin. Näin siis luulen. Lähemmäksi päästyäni huomaan, että kiikarit ovatkin oluttölkki ja sitä ei viedä silmille vaan avonaiseen suuhun. No, vähän jo ihmettelinkin miehen kiikareiden punaista väriä. Tuomet ovat aloittaneet kukintansa ja vaikka minulla on huono hajuaisti, tätä makeaa tuoksua ei voi olla haistamatta.

Lähellä Kartanohaan lampea kaupungin viljelypalstoilla kuulen uuden fasaanikukon törähtelyä. Kirjosieppo laulaa täälläkin, samoin kuin tikli ja pensaskerttu. Nurmikkoaukealla hyppii kivitasku. Kottarainen lennähtää ylitseni. Ne ovat siinä mielessä mukavia lintuja, että niistä tulee aina lapsuus mieleen. Kotipihassamme ne pesivät joka vuosi isoon kuuseen ripustetussa entisessä postilaatikossa ja kävivät pitkin kesää syömässä lintulaudalla mummoni laittamia ruoantähteitä, kuten riisipuuroa. Täällä joen rannalla tapaan mitä ihmeellisimpiä kukkia. Ettei vain joku olisi käynyt levittämässä vanhaa riisipuuroa lannoitteeksi.

Kartanohaan lammella istahdan hetkeksi evästämään. Löydän lammelta kuusi vesilintulajia: sinisorsia, haapanoita, tukkasotkia, nokikanoja, kolme naarastelkkää ja yhden liejukanan. Nauru- ja kalalokkeja lentelee lammen ympärillä. 

Nokikana on joko kuollut tai hautoo.

Lähdetkös siitä matkoihisi, senkin iso Pullasorsa!

Ja sitten pussataan!

Rautatiesillan jälkeen pysähdyn. Mies edessäni polulla kuvaa innokkaasti jotain lintua. En tohdi mennä häiritsemään häntä enkä lintua. Kun hän lopettaa kuvaamisen, menen jututtamaan miestä, joka esittäytyy Erkiksi. Hän on kuvannut pelotonta satakieltä, joka toden totta meistä välittämättä tulee välillä ihan lähelle avoimesti näkyville. Tavallisesti satakieliä saa pitkän aikaa etsiä pusikoista, ennen kuin niitä saa näkyviin. Pikkutikka laulaa lähellämme. Alamme siis kuvaamaan sitä. Sekin on melko peloton. Paikalle tulee mies koiransa kanssa. Hän kertoo pikkutikan pesineen tässä paikassa viime vuonna. Tänäkin vuonna tikka on tehnyt lukuisia uusia koloja rannan leppiin.

Tyytyväisenä päivän saaliiseen palaan kotiini läheisen puiston kautta. Kirsikkapuu on kauniisti kukassa. 

Tapaan lopuksi kaksi pesästä lähtenyttä mustarastaan poikasta. 

Havaitut lintulajit: mustarastas, räkättirastas, talitiainen, sinitiainen, viherpeippo, peippo, pajulintu, sepelkyyhky, varpunen, punakylkirastas, kesykyyhky, tervapääsky, punarinta, naakka, varis, kalalokki, käpytikka, harakka, kirjosieppo, mustapääkerttu, kuusitiainen, satakieli, fasaani, västäräkki, rantasipi, tikli, kottarainen, pensaskerttu, sinisorsa, kivitasku, haapana, nokikana, tukkasotka, naurulokki, telkkä, liejukana, pikkuvarpunen, pikkutikka, varpushaukka, yhteensä 39 lajia.

Vapputansseissa

Valmistaudumme illan rientoihin niin kuin ennen vanhaan. Fiilistä nostava musiikki soi ja etsimme kaikessa rauhassa jotain iltaan sopivaa vaatetusta. Olemmehan menossa Vapputansseihin. Vaatteet löytyvät ja tyytyväisinä lähdemme pihalle. Tapaamme sovitusti naapuripariskunnan ja herrasväki kiirehtii junalle, joka vie meidät suoraan ydinkeskustaan, vappurytmin nopeasti lyövään sydämeen.

Löydämme mukavan ikkunapaikan ravintola Kiilasta. Tässä on kiva kallistella skumppalaseja hyvässä seurassa ja jutella illan ja koko vuoden suunnitelmista. Aika rientää ja meidän on aika rientää Korjaamolle, missä ennakkotiedon mukaan on odotettavissa ihmisten rajua pyrkimystä ahtautua sisään samaan paikkaan samaan aikaan. Siksipä seisomme Korjaamon edessä jo 45 minuuttia ennen ovien aukeamista. Emme vain löydä luvattua jonoa mistään. Kysymme asiasta ja saamme opastuksen, mihin jonon pitäisi muodostua. Ja onhan siinä jo kuusi ihmistä meidän edellä.

Haen lähikaupasta karjalanpiirakkaa, jotta eläisimme siihen asti, kunnes saamme hyvää ruokaa ravintolan puolelta. Näin ei ollakaan jonotettu ravintolaan sisään sitten opiskeluaikojen, jolloin jono Bottan edustalla oli viikonlopun vakiojuttu. Ja mikäpäs jonossa on olla, kun sää on lämmin ja ympärillä mukavia ihmisiä.

Kello lyö kahdeksan ja valumme sisään. Edessämme avautuu iso sali, entisestä raitiovaunuhallista kunnostettu. Ja musiikki soi jo. Vanhoja kotimaisia ikivihreitä isosisoisoisän ajalta. Henry Theeltä, Annikki Tähteä, Olaa ja semmoista. Koska parketilla ei ole vielä ketään, niin haen meille juomat. Ja mitä ihmettä! Heti kun olen pari minuuttia poissa, niin kärppä mieheksi on napannut vaimoni jo tanssin pyörteisiin. No, onneksi minulla on juoma. Mutta syötävää täältä ei saa. Katsotaan ruokapuolta sitten, kun ravintolan toinen tila aukeaa kello kymmeneltä.

Yhä useampi pari valuu tanssin pyörteisiin. No hitto, eikös tänne tultu tanssimaan. Vastakkaisella seinustalla näen yhden jonossa meitä edellä olleen naisen seisoksimassa yksinään. Niinpä käyn pokkaamassa hänet. Nyt en tainnut oikein tietää mitä menin tekemään, sillä hytkyessäni musiikin tahdissa satun katsomaan muiden tanssimista: Parkettien partaveitsiä kaikki tyynni! Tännehän on kokoontunut koko stadin taitavimmat taivuttelijat! Ja minä onneton olen mukana menossa, väistelemässä heitä. No ei se mitään, kait minullekin onni suotakoon.

Ihmisiä saapuu lisää ja meno yltyy. Välillä käyn vaimoni kanssa valssaamassa ja välillä hän häipyy jonkun niveltehon pyöritettäväksi. Yllätyn suuresti, kun hakemani nainen tulee pokkaamaan minut tanssiin. Onko hän masokisti vai miksi hän haluaa jatkaa rytmitajuttoman jurnukan kanssa joraamista? No, omapa on asiansa. Meikäpoika suo hänelle tämän kyseenalaisen ilon.

On mukava seurata ihmisten hyväntuulista tanssia. Varsinkin kun nämä todella osaavat tanssia. On ihmeellistä, miten parien vuorovaikutus tanssin aikana toimii. Sen ymmärtää, että toisilleen tutut parit osaavat lukea partneriaan pienimmästäkin liikkeestä ja pelaavat yhteen kuin olisivat samaa tanssivaa kudelmaa. Mutta sama tapahtuu ventovieraiden kanssa. Mistä nämä tietävät, milloin on aika pyörähtää toisen käden alta? Ja mistä naisparat osaavat aavistaa, että juuri nyt mies aikoo heittää hänet lonkan yli tai kaapata syliin tai taivuttaa lattiaan asti?  Vastavuoroisuus ja vartalokommunikaatio tapahtuu kuitenkin luonnollisesti ja vaivattomasti. Sitä on ihana seurata!

Kello kymmeneltä suunnistamme Korjaamon vintillä avautuneeseen Salakapakkaan. Täältäkään ei saa ruokaa, mutta muuten tämä on ravitseva paikka. Musiikki on hyvää ja iskevää: swingiä, jazzia, vanhaa rock’n rollia ja ties mitä woogieboogieta. Niin ja boogiewoogieta. Vaunusalista tänne siirtyneellä DJ:llä on hyvä radioääni. Nyt taitotanssijat pääsevät elementtiinsä. Vintillä nähdään villiä ja rytmikästä menoa ja välillä lähes akrobaattisia tanssitemppuja.

https://trendinuuskijat.wordpress.com/tag/tanssi/

Yhtäkkiä tanssiva nainen horjahtaa ja kaatuu lattialle. Refleksinomaisesti hänen tanssipartnerinsa päättää tehdä myös näyttävän kaatumisen. Näin tanssi jatkuu keskeytymättä lattianrajassa. Pari ponnahtaa jaloilleen ja jatkaa entistä villimpää menoa pystyasennossa.Täällä minua ei saisi tanssilattialle, vaikka itse Aira Samulin tulisi hakemaan. Miten näitä charlestoneita ja charlton hestoneita oikein tanssitaan? No, tuossahan nuo synnynnäiset tanhuajat näyttävät mallia!

Kun katson tanssijoiden vaivatonta, iloista ja itsevarmaa liikkumista, oivallan jotain. Nämä ihmiset ovat kotonaan kehoissaan. He eivät häpeile olemustaan, vaan kantavat ylpeinä fyysistä minäänsä. Se näkyy heidän ryhdistään. Se näkyy heidän olemuksestaan. Olé!

Kello yhdeltätoista kurkistamme juuri avautuneen discon puolelle. Ei ruokaa! Mutta vanhoja discohittejä löytyy: Boney M:ää, Moneymoney-Abbaa, Beegees-etusormennostatusta, Kun-Chigago-kuoli, Ensin pelästyin mutta kuitenkin oon voimissain ynnä muuta humppaa. Kun hiki päissämme ja selissämme saa meistä yliotteen, luovutamme ja lähdemme väljemmille tanssiparketeille. Vaan sellaisia ei enää löydy. Kaikki parketit ovat tupaten täynnä.

Fiilistelemme vaunuhallissa vielä Hopeisen kuun ja sitten olemme valmiit lähtöön. Ovella on melkoinen jono sisäänpyrkijöitä. Nälkäkuoleman rajamailla hoipertelemme ulos. Meitä onnistaa: kulman takana on pieni koju, jossa mies myy halpaa makkaraa. Ei, vaan tällä kertaa venezuelalaista pikaruokaa. Syömme nautiskellen kojun antimia vappuyön leppeässä illassa.  Olemme ravitut! Olemme käyneet vapputansseissa!

Kaarelanjoella - 29.4.2016

Eilisen sateen jälkeen aamu valkenee kirkkaana. Työviikko painaa, joten pääsen ulko-ovesta pihalle vasta kahdeksan jälkeen. Haistelen kevätilmaa ja kuuntelen aamun laulajia. Kuusitiainen jankuttaa pontevaa säettään yrittäen saada ääntään kuuluville mustarastaan, laulurastaan, punarinnan ja peipon laulumaton yli. Ilokseni kuulen myös keväälle uusia ääniä: pajulinnun vienon säkeen ja tynnyrilinnun tilt-talt-tilt-talttailun. Laulu on niin tunnusomainen, että tynnyrilintu onkin sittemmin nimetty tiltaltiksi.

Kävelen viljelypalstoille. Kevään ensimmäinen pensastasku istuskelee näkyvästi esillä. Fasaani huutaa kurkku suorana. Palstoilta löntystelee kaksi rusakkoa metsää kohti.

Viisi vesilintulajia samassa kuvassa.

Saavun Kaarelanjoen tekolammen rantaan. Täällä ovat lähes kaikki tyyppivesiäiset paikalla: sinisorsat, haapanat, tukkasotkat ja nokikanat. Lammelta löytyy myös isokoskelokoiras ja piilotteleva liejukana. Vähän kauempaa löytyy naarastelkkä ja toinen liejukana. Vain tavit uupuvat. Juttelen hetken kahden lintuharrastajan kanssa. Heillä on sattumoisin molemmilla sama kamera kuin minulla. Näillä onnekkailla tosin on monta kertaa pidemmät putket kuin minulla. No, yritän pärjätä tällä nysällä.

Rautatiesillan kohdalla pikkupoika heittelee sorsille leipää. Yksi nokikana liittyy leiväntavoittelijoiden joukkoon, mutta huonolla menestyksellä. Tottuneet pullanhaukkaajat, sinisorsat, naurulokit ja naakat vievät makupalat. Fasaani töräyttelee täälläkin.

Naurulokki kävelee vetten päällä.

Jatkan joen vartta itään päin. Välillä joudun vähentämään vaatetusta. Toppatakki on tänään aivan liikaa. Riisun vaatekerroksia takin alta. Pitkiä kalsareita en sentään ota pois. Joen ranta on järkyttävän ruma kaupungin pajunraivausten jäljiltä. Perkele, en ymmärrä mitä järkeä on raivata joen ranta kaljuksi! Eipä tässä kohtaa kuulu enää satakieli eikä luhtakerttunen, viitakerttusesta puhumattakaan. Keltainen leskenlehtimatto hieman lohduttaa. Vastaani tulee nuori kaveri pitkällä putkella varustettuna, jo viides tötterömies tänään. Hän kyselee kanahaukan perään, mutta itse en ole näillä seuduilla haukkaa nähnyt enää moneen viikkoon.

Saavun omenatarhan ruokinnalle. Kurkistan varovasti puiden lomasta ja kiikaroin ruokapöniköitä. Varovaisuuteni palkitaan kahdella nokkavarpusella. Korea tiklikin käy ruokinnalla. Muita siementen syöjiä ovat tali- ja sinitiaiset sekä peipot ja sepelkyyhkyt. Siinä kiikaroidessani ruokinnalle istahtaa tötterömies numero kuusi. Menen juttelemaan. Nokkavarpuset tulevat lähelle, mutta lennähtävät pian matkoihinsa. Miehen mukaan ne eivät ole kovin arkoja, koska tulevat syömään ja kuvattaviksi, jos istuu paikallaan. Mies on kuvannut ruokinnalta myös kärppää. Totean, että myös sepelkyyhkyt ovat kesyjä, suorastaan pyörivät jaloissa. Ja keväisen tunnelman kruunaa päivän kolmannen fasaanin kiekaisu. Ruokinnan puissa pajulintu laulaa hieman kauniimmin.

Jatkan matkaani Kartanometsään. Metsän pohjoispäästä kurkistan alas junaradalle. Ajoitukseni on oikea. Sekä pohjoiseen että etelään porhaltaa juuri juna. Kävelen syvemmälle metsään. Hippiäispari pyörii nuoressa kuusessa. Metsä alueen luoteiskolkassa on yllättävän rehevää ja kosteaa. Löydän metsien miesten puuhun ripustetun asunnon, josta tosin on lattia romahtanut. Asetun pienen lammen rantaan evästämään. Tämä metsä on laulurastaiden, mustarastaiden, peippojen ja punarintojen valtakuntaa. Kuusitiainen laulaa myös omaa yksitotista säettään. Päivän kolmas pajulintu lurittelee muutaman säkeen. Löydän käpytikan pajaltaan käpyä nakuttamasta. Närhi vilahtaa puiden välissä salaperäisen äänettömästi. 

Pois tullessa yhytän kartanon puistosta vielä punatulkun. Kaikki eivät siis ole vielä häipyneet synkkiin metsiin pesimään. Hevostallin haavoissa istuu kolme kottaraista komeissa kevätpilkullisissa puvuissaan.

Havaitut lintulajit: mustarastas, räkättirastas, punakylkirastas, laulurastas, peippo, punarinta, sinitiainen, talitiainen, viherpeippo, sepelkyyhky, pajulintu, naakka, kuusitiainen, varpunen, kalalokki, tiltaltti, harakka, kesykyyhky, varis, närhi, pensastasku, västäräkki, fasaani, naurulokki, tikli, haapana, tukkasotka, nokikana, isokoskelo, sinisorsa, pikkuvarpunen, telkkä, liejukana, käpytikka, nokkavarpunen, hippiäinen, punatulkku ja kottarainen. Yhteensä 38 lajia.