Turkin risteilyllä olimme matkalla Datcan kaupunkiin, missä oli tarkoitus tehdä laivaan polttoaine- ja ruokatäydennystä. Saimme kaupungin jo näkyviin, kun kapteeni äkkiä käänsi laivan ympäri. Hän oli ollut yhteyksissä muiden lähistöllä olevien kapteenien kanssa ja kuullut näiltä kovan ukkosmyrskyn lähestyvän. Datcan satama oli avoin eikä tällä tuulella ollenkaan hyvä paikka kohdata myrskyä. Kerkisimme juuri ja juuri Bozburunin satamaan, kun salamat alkoivat singahdella, pilvet murahdella ja vettä alkoi valua yllemme. Satoi pari tuntia ja välillä satoi pikkurillin pään kokoisia rakeita. Rakeita ei tässä kylässä oltu nähty yli kymmeneen vuoteen. Nyt oli niiden aika.
Tunsin piston sydämessäni. Alkumatkasta olimme laivaporukalla jutelleet toiveistamme sään suhteen. Heitin lonkalta, että toivoin satavan lunta. No, ei tullut ihan lunta, mutta rakeita kyllä. Sitä saa mitä tilaa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti