Turkkilaista ystävällisyyttä

Turkin risteilyn viimeisenä päivänä ankkuroimme Selimiyen kylän satamaan. Lähdin tallustelemaan kylän rantakatua pitkin. Kävelin rantakadun päähän saakka ja käännyin sitten takaisin. Oli kuuma, joten kaipasin virkistystä. Kävelin usean baarin ohi, mikään niistä ei tuntunut kutsuvalta.

Viimein yksi baari täytti päivätajunnalleni tunnistamattomat kriteerit ja valitsin sen. Siellä ei ollut ketään muuta kuin paikan omistaja. Niinpä tilasin häneltä hedelmäjuoman ja jäin baaritiskille juttelemaan. Juteltiin niitä näitä. Minä kerroin Suomesta ja hän Turkista. Kuullessaan laivamme nimen hän kysyi, oliko Seimien (toivottavasti nimi meni oikein) töissä tällä laivalla. Sanoin, että hän on kokkimme ja on pitänyt meistä hyvää huolta. Hän sanoi olevansa Seimienin naapuri ja käyvänsä usein tämän kanssa kalassa. En edes tiennyt, että kokkimme on täältä kotoisin. Hän soitti heti Seimienille ja kertoi juttelevansa tämän yhden syötettävän kanssa. Hän lopetti puhelun ja jatkoimme taas rupattelua.

Kun olin lähdössä, hän vaati, että odottaisin hetken. Hän kävisi talollaan hakemassa jotakin. Ja hän tuli tuliaisten kanssa takaisin: iso pussi teeaineksia, iso pussi mantelipähkinöitä ja vielä liha- ja kanamaustetta. Heti hän valmisti minulle pussin aineksista teen, jota ilolla maistelin. Kiittelin kovasti ja yritin pois lähtiessäni laittaa baaritiskin tippiboxiin jonkun liiran, mutta hän esti tuollaiset toimet. Otin hänestä kuvan ja jäin lämmöllä muistelemaan miestä.

Laivalla kysyin ohjaajaltamme Laurilta, mitäköhän teeaines oli. Hän sanoi sen olevan salviaa. Totta kai salviaa: Selimiyen, Seimien ja Salvia. Lauri kertoi, että oli olemassa vanha sanonta: ”Miksi miehen annettiin kuolla, vaikka hänen puutarhassaan kasvoi salviaa.”

Kotona luin yrttikirjasta, että salviaa on käytetty monissa eri kulttuureissa yleislääkkeenä. Salviamehu merkitsi antiikin kreikkalaisille samaa kuin Möllerin kalanmaksaöljy meille. No, mieluummin juon salviateetä!