8.1.2013

Pimeyttä ja valoa


On maaliskuun 31. päivä muutama vuosi sitten. Olemme pienellä kaveripiirillä mökkeilemässä Hangossa. Kello on 20:30. Sammutamme kaikki valot. Olemme mukana Earth Hour –tapahtumassa. Ideana on sammuttaa kaikki sähkövalot tunnin ajaksi ja siten ilmaista huolensa ilmastonmuutoksesta. Meillä on saunominen kesken. Keinovalojen sammuttaminen tekee seuraavasta saunomistunnista ikimuistoisen. Tähtitaivas, lepattavat kynttilät ja hangesta heijastuva valo ovat ainoat valonlähteemme. Lumihangessa kieriskely on yhtä kylmää pimeässä kuin valossakin. Kiitos pimeydelle!


On tammikuun 5. päivä kuluvaa vuotta. Olemme naapureiden kanssa Helsingin keskustassa ihmettelemässä Lux Helsinki tapahtumaa. Tällä kertaa ideana ei ole vähentää valaistusta vaan lisätä sitä. Lisätä kauniilla tavalla. Tuomiokirkko kylpee jatkuvasti vaihtelevassa valaistuksessa Senaatintorilla soivan musiikin tahdittamana. Torilla on paljon väkeä ihailemassa valojen leikittelyä kirkon valkeilla pinnoilla.


Välillä piipahdamme kahvilassa lämmittelemässä. Sitten suuntaamme Kiasman edustalle, jossa on paljon väkeä ahtautuneena katsomaan, kuinka taitavat ihmiset leikittelevät valolla, tällä kertaa luonnontulella. Hakasalmen huvila on myös valaistu tapahtuman kunniaksi.


Sitten pääsen elämäni ensimmäistä kertaa oopperaan, tosin vain vessaan ja lippumyymälän tiloihin. Saatuamme itsemme lämpimiksi suuntaamme illan viimeiseen kohteeseen, Stadionin tornille. Tornin kietovat syleilyynsä eriväriset valot. Noiden valojen lumoamana vasta nyt tajuan koko rakennuksen kauneuden ja harmonian. Kiitos valoille!


Illan huipentaa naapurin miehen hieno ehdotus: porilaiset Kannelmäen ostarin snagarilta. Mietimme, mikä makkara porilaiseen kuuluu. Oliko se Balkanin makkaraa vai mitä? No, ainakin tämän ravintolan versiossa makkara on Jahtia. Vaikka sämpylä ei olekaan kovin rapeaksi paahdettu, niin silti maistuu porilainen hyvältä parinkymmenen vuoden tauon jälkeen. Harmoninen ateria ei vaadi muuta valaistusta kuin katuvalon hehkun ja hyvä tunnelma syntyy kevyestä rupattelusta ja hengityksen höyryistä. Kiitos Porille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti