Kaarelanjoella - 28.4.2017

Sumuisena aamuna minä kävelen unesta sisään keväiseen maisemaan, sen kosteaan ilmaan, sen tuoksuihin, rastaiden ja peippojen herättävään lauluun. Minä kävelen aution aseman yli kohti metsän syliä. Vastaan tulee mies, joka on juuri kokenut käpytikan kolmen metrin päästä. Minulle tikka ei ilmesty.

Keväällä on pakko päästä metsään!

Metsän puut vetävät minutkin suoraksi. Tätä metsää hallitsee taitava jutunkertoja, laulurastas, jonka tarinat kuullaan koko Aurinkokallion alueella. Eivätkä tarinat puuduta, aina löytyy uutta kerrottavaa, sieltä täältä lainattua, mutta omanlaista ja uskottavaa, kun se kovaan ääneen metsän väelle julistetaan.

Seuraan jokea myötävirtaan ja saavun kuohuvaan kohtaan. Osa minusta hyppää vuosikymmenien taakse Tussinkoskelle, missä keväisin rakensimme vesimyllyjä ja kaarnaveneitä. Ja aina kenkä hörppäsi vettä. Sik-sak-singer herättää minut tähän päivään, tasaista pientä nakutusta. Arvaan jo nakuttelijan, mutta haluan varmistuksen. Se tulee melkein heti pikkutikan villissä keväthuudossa.

Kuusitiainen - tuo "pälvikalju" pirteä pallero

Villi on myös vastaantulevan miehen raivo ja huoli satakielten laulupaikkojen hävittämisestä. Ihmettelen miehen purkauksen rajuutta, mutta selitys tulee kulman takana: kaksi pensasmetsuria harventamassa pajukkoa. Tulee itsellekin voimaton olo. Näitä siistimistoimia on nähty jo liian paljon.

Aamuisia kävelijöitä lammen rannalla

Saavun lammelle. Nurmella piipertää kaksi pikkutylliä. Ovatkohan ne tietoisia lintuyhdistysten valinnasta vuoden linnuiksi? Lampi on selvästi keskeinen paikka. Täällä nokikanat uivat mustissaan, isokoskelokoiras on valkeaakin valkeampi, nauru- ja kalalokit kirkuvat ja haapanat viheltävät. Niiden hienostuneen pillin rinnalla fasaanikukon törähdys tuntuu rouhealta kuin ruisleipä pepe-leivosten rinnalla.

Valkoposki aamu-uinnilla

Hanhet tepastelevat nurmella valkein poskin, roskisten tyhjentäjä imee tupakkia posket lommollaan. Hän etsii puistoroskiksen kadonnutta sisälieriötä laiturin alta. Katsomme yhdessä lammen lintuja. Löydämme liejukanoja, mutta roskiksen syvintä olemusta emme.

Siltaan nojaavan naisen kanssa rupattelemme kevään kuulumiset. Hän on ihmetellyt lammen kahlaajia, jotka nyt saavat nimen. Pikkutikka herättää huomiomme rummutuksella ja soidinhuudolla. Nainen evästää minut tiedolla keltavuokkopaikasta, tässä melko lähellä. Ja hän laittaa sormen huulilleen: Vuokkojen kasvupaikasta hys hys!

Hysyjä eli hyönteissyöjiä en ole vielä nähnyt, västäräkkejä ja muita karaistuneita en hysyihin laske. Päivä on kuitenkin nopeasti lämpenemässä, joten toivoa on. Pellon kulmalla nautin kevään riemusta: kiuru laulaa, neljä kurkea lipuu taivaalla, sepelkyyhkyt lentävät soidinlentoaan ja rastaita, kolmea eri lajia, pomppii maassa. Mustarastaat ovat jo kauan olleet metsässä laulamassa ja pesimässä.

Saavun viljelypalstoille. Täällä myös asutaan. Asumuksia on pystytetty tolppien varaan, luxusmalleissa on lauluoksa viihtyvyyttä nostamassa. Asukkaina on perin harmaata väkeä: varpusia ja pikkuvarpusia.

Minulla on yksiö Mätäjokimaisemalla. Kukahan kiertäisi ruuvit kiinni?

Joen pajukossa on mies ja pyörä. Ja on hänellä taskussa pienet kiikaritkin. Hän on innostunut ”Havaitse Suomen juhlavuonna 100 lintulajia” haasteesta. Mies on juuri äsken nähnyt linnun, jota ei tunnistanut: pieni harmaa lintu, jolla musta päälaki. Kyseltyäni hieman tarkemmin tulemme siihen tulokseen, että lintu saattoi olla mustapääkerttu. Se asuttaa näitä tienoita ja on juuri näihin aikoihin palailemassa etelänmatkaltaan. Tässä onkin lämmin, aurinkoinen paikka. Hyvällä mielikuvituksella voin kuulla puiden raoista ja maan alta esiin möyrivien miljoonien hyönteisten rapinan. Löydämme pajukosta tummajalkaisen uunilinnun eli tiltaltin, mutta mustapäästä emme saa varmistettua lajia 100-listalle.

Virtaavan veden solina rauhoittaa ja avaa mielen

Kissansilmä vilkahtaa auringossa ja mies on poissa. Jään vielä odottamaan mustapäisen ilmestystä. Yläpuolellani on räkätillä pesä. Närhi laskeutuu samaan puuhun ja kokee elämänsä läksytyksen. Kuulen Singerin käynnistyvän kolmannen kerran tänään. Nakuttelun hypnotisoimana marssin rummutuspuun alle. Ahaa, tuossa rummuttaa pikkutikka, mutta myös toiselta puoleltani kuuluu pikkutikkamainen huuto. Mutta onko tämä huutaja pikkutikka? Eipä ole. Se selviää, kun saan linnun näkyviin. Linnun ääni muistuttaa kyllä pikkutikan huutoa, mutta tämä lintu on käenpiika.

Käenpiika on salaperäinen lintu. Lapsuuden pihassa ihmettelin moista outoa pöntössä pesijää. Kerran kiipesin pöntölle, avasin katon ja pelästyin kuoliaaksi. Lintu oli sisällä pöntössä, ilmeisesti hautomassa. Luulin pöntössä olevan käärmeen, koska lintu sihisi ja kiemurteli kaulaansa. Pistin kannen äkkiä kiinni ja kapusin maahan. Siitä alkaen tuo kotipihan lintu kutkutti mielikuvitustani ja kaivoin tietoa sen elintavoista. Linnun ravinnosta tehtyjen tutkimusten mukaan sen pääasiallista ruokaa olivat muurahaiset ja niiden munat, mutta poikasille kannettiin paljon muutakin, mm. lasinsirpaleita. Herään mietteistäni käenpiian pingottuneeseen kiikitykseen. Onkohan tämäkin piika saanut lapsena muurahaisten päiden lisäksi vatsaa repiviä lasinsiruja?

Metsäruokinnallamme pidän evästauon. Jaahas, hiekkarinteeseen on kaivettu lisää koloja. Istahdan kaatuneen puun rungolle. Tässä sitä ruokittiin lintuja koko pitkän talven, kannettiin pöniköihin parisataa kiloa auringonkukkaa. Nyt ovat siemenet huvenneet, mutta linnut eivät. Tuolla sinitiainen vielä istuu ruokintakourussa, talitiainen ja mustarastas hyppivät siemenmatolla, peippo ja punarinta samoin. Rautiainen on mustarastaan veroinen kaivelija ja se roiskii lehtiä ja siementenkuoria ympäriinsä. Syvimmältä kaivaa kuitenkin orava.

Orava kaivaa menneen talven siemeniä

Alkaa pitkä kävely kohti joen yläjuoksua. Rukkilassa tarjotaan piharuokinnalla vielä siemeniä. Kolme järripeippoa nauttii antimista talitiaisten ja pikkuvarpusten kanssa. Suunnistan Malminkartanon asematunnelin pohjoispään K-kauppaan, sillä olen jo syönyt kaikki evääni ja päivä on vasta puolessa.

Joen yli menevällä sillalla ruokitaan sorsia kaksin käsin. Valtaosan ruoasta vievät ketterät nauru- ja kalalokit. Kun saavun Vaskivuorelle, alkaa pitkä kävely lämpöisessä auringonpaisteessa tuntua jäsenissä. Niinpä pehmustan kalliolle mukavan pesän ja käyn aurinkoon köllimään. Poiskuorituista vaatteista huolimatta auringonloimotus on niin kuuma, että en saa nukahdettua. Selän kääntäminen auringolle tuo vähän helpotusta, mutta ei riittävästi. Nousen ylös, syön karjalanpiirakan ja rivin suklaata. Ihailen kevään herättämää pistepirkkoa ja kultakuoriaista. Pirkolla ei ole niin paljon pisteitä kuin Birdy-laulun esittäneellä bändillä, mutta ilman rillejä lasken selästä kuusi pisamaa.

Kultakuoriainen kantaa valoa kevääseen

Mäen alta löydän sinivuokoista sinertyneen metsän ja kiivaasti laulavan kuusitiaisen. Vastaani tulee irrallaan kulkeva koira. ”Vaaraton tapaus!” huikkaa jäljempänä tuleva isäntä. Sanon, että siltä näyttää, kun koira nuolee kättäni. Kävelen tien ali putkea pitkin, vaikken olekaan jänis, siili tai sammakko. Joessa ui telkkä- ja tavipari, joista jälkimmäiset sekstailevat avoimesti.

Tukasta kiinni ja menoksi!

Paluumatkalla joudun keskelle dramaattista episodia. Kiikaroin sillalla kahta sukeltelevaa telkkänaarasta, joiden munasta maailma syntyi vanhan Wikipedian eli Kalevalan mukaan. Äkkiä vieressäni räjähtää käyntiin infernaalinen koirienhaukuntaulvontakohtaus. Kuulonaleneman suojelemat korvani kärsivät enemmän kuin 22-pistepirkon konsertissa. Jos korvat voisivat vuotaa verta äänestä, ne vuotaisivat nyt. Emäntä yrittää saada neljää pikkukoiraansa hiljenemään. Turhaan. Koirat ovat reagoineet turhan voimakkaasti vastaantulevaan lajikumppaniin. Seuraava koira tulee vastaan. Meteli on yhtä tuonpuoleinen kuin äskenkin. Huomaan yksinäisen koiran ulkoiluttajan suorastaan pelästyneen moista äänihyökkäystä. Juttelemme tapahtuneesta ja järkytyksen mentyä ohi vertailemme linnustoa Mätäjoella ja Pikku-Huopalahdella, missä nainen asuu.

Virtaava vesi muistuttaa elämän elävyydestä

Kotimatkalla tapaan vielä saman käenpiian ja pyrstöttömän harakan, mikä on hämmentävä näky, varsinkin lennossa. Pyrstötön räkätti ei aiheuta yhtä suurta ihmetystä. Viljelypalstoilla ihailen kirstin harmaita ja ruskeita kupeita. Kirsti on nimitys rautiaiselle, muistanette Tuplan ja Kuitin Kirsti Rautiaisen. Joella katson, kuinka liejukanat rakentavat pesää kaislikkoon. Sitä samaa tekevät pulut kerrostalon parvekkeelle.

Havaitut lintulajit: sinitiainen, mustarastas, räkättirastas, kalalokki, viherpeippo, peippo, sepelkyyhky, talitiainen, naakka, varpunen, punakylkirastas, laulurastas, punarinta, keltasirkku, niittykirvinen, kuusitiainen, harakka, sinisorsa, pikkutikka, västäräkki, tikli, naurulokki, haapana, pikkutylli, nokikana, liejukana, valkoposkihanhi, isokoskelo, fasaani, varis, kurki, kiuru, kottarainen, vihervarpunen, pikkuvarpunen, närhi, tiltaltti, tavi, käenpiika, rautiaine, järripeippo, telkkä, kesykyyhky. Yhteensä 43 lajia.