9.4.2011

Heijastuksia


(varhaiset säkeet)

vesi kuvastaa kaupungin
silmät, huulet, huudot
uhkuvat pimeyden voimaa
muuri odottaa mustana

kuuntelet hullun lauseita
katujen hajamielisiä huolia
kumarrut yksin lasin yli
kuka varastikaan elämäsi

sattuman pasianssi synnyttää
salamyhkäisiä vaeltajia yöhön
hoiput mukulakiveltä toiselle
vaikka jalkasi tahtovat polun




(myöhemmät säkeet)


suden hetki riisuu kaavut kaupungin yltä
vaimea piano soittelee yön säveliä
kenkäni, kopiskaa kadun koskettimilla!
sillä ravintolan pöytä pyörii vielä päässäni

aukiolla kanavan yli kurottuu kaareva silta
jalat seisahtukaa! sydän pysähdy!
yön luinen käsi koskee aamun ihoa juuri tässä
missä vene nitisee kanavan reunaa vasten
missä vuosisataisissa muureissa tuoksahtaa home
ja keinovalot tanssivat veden väreissä

muurit ovat vahvat ja ikiseinät pystyssä
silti aamun valo voi rikkoa kivettyneen rauhan
ja kirkkaudella on kyky herättää nukkuvat
suuret haukotukset repivät unet aamuksi

kumarru! pese kasvosi! upota pääsi!
kaadan kanavan lasiin ja juon välkettä sisääni
pintaan kuplii hehkuvia kuvia, heijastuksia:
pimeä sylisi ja avonaiset suut kun kosketamme pyhää
kaikuvat katedraalit kun valo murtuu sisään
kosteus silmissäsi kun sanoista muovataan lihaa



Runotorstain haaste: heijastuksia

1.4.2011

Kuoleman merkit


Siinä on kaksi ulottuvuutta:
leveys ja korkeus.
Jotta huomioisin muita.
Ja ymmärtäisin miksi.

Kun ihminen kuolee
hän on hetken suuri.
Kuin iso alkukirjain
pisteen merkityksen jälkeen.




Runotorstain haaste: jatkuu...

25.3.2011

Kapellimestari



en minä kirjoita mitään
elämä kirjoittaa minua
ja ulos puristuu sanoja
kuin mansikasta mehua
kuin kynästä mustetta
kuin huilusta säveliä

olen elämän taideteos
ja osa suurta sinfoniaa
jos annan sen olla niin
jos annan itseni soida
kuten kapellimestari tahtoo



Runotorstain haaste: runo

21.3.2011

Yhdessä


Olin Lauri Siiralan ohjaamassa ”Avointa tilaa” hiljentymisillassa. Illan aikana minulle avautui yhdessä-sanan merkitys eri tavalla kuin ennen. Monesti olemme toistemme seurassa, mutta tapaaminen ei kosketa. Emme ole tällöin yhdessä, yhtä. Olemme enemmän kahdessa tai kolmessa tai enemmässä.


Mieleeni tulevat Jeesuksen sanat: ”Sillä missä kaksi tai kolme on koolla minun nimessäni, siellä minä olen heidän keskellään.”

Mieleeni tulee myös toinen lainaus, sanat Michel Houellebecqin kirjasta Alkeishiukkaset: “Rakastaja kuulee rakastettunsa kutsun valtamerten ja vuorten takaa ; vuorten ja valtamerten yli äiti kuulee lapsensa kutsun. Rakkaus yhdistää, ikiajoiksi. Hyvän tekeminen on side, pahan tekeminen on siteen katkaisu. Ero on pahan toinen nimi ; se on myös valheen toinen nimi. Loppujen lopuksi on vain suurenmoinen, valtava ja vastavuoroinen punos.”


Näin maaliskuussa on mukava seurata naakkojen yhdessäoloa. Ne liikkuvat vielä paljolti parvessa, mutta pariskuntien lähentyminen on selvästi nähtävissä. Niinpä ne parvessakin liikkuvat ja istuvat kaksitellen.


Nautitaan keväästä naakkojen tavoin. Ollaan yhdessä.

7.3.2011

Zetor-miehen Zen-hetki



Löhöilen lasiverannan rottinkituolissa. Paistattelen maaliskuista päivää. Saappaat on riisuttu ja kostuneet villasukat roikkuvat tuolin käsinojalla. Tukka on sekaisin ja pää höyryää vielä halonhakkuun jäljiltä.

Silmäkulmastani tirkistelen taivaalla mollottavaa aurinkoa. Onpa mukava nähdä tuo komistus pitkän talven jälkeen ja tuntea sen verraton lämpö kalvenneilla poskillaan. Mietin, että tuo se on kaiken aineen tyyssija. Varsinainen miilu, kalevalaisen kansan sampo on se. Liekö lehdessäkin lukenut, että me kaikki olemme vain tähtien pölyä. Eipä hullumpia nuo egyptiläiset, kun tiesivät häntä jumalanaan palvoa.

Vaan voi Luoja kuinka haiseekaan nenään vastaleivottu pulla. Oikaisen jumalaisen ruhoni pystyyn ja suunnistan kohti keittiötä ja päivän tähtihetkeä.

27.2.2011

Vessareissu

Liiterin nurkalla makaan huopatossut oikosenaan. Hanki on kuin morsiusvuode: valkea, pehmeä ja siinä on hyvä maata kaiken hälinän jälkeen. Morsian on mielikuvitusta ja huntuna kädessä törröttää vessapaperirulla. Huulille sulanut pakkaslumi on tämän yön samppanjaa.

Lumityyny pään alla katson edessäni nousevaa näytelmää. Sitä mukaa, kun silmäni tottuvat talviseen yövaloon, alkavat näytelmän esiintyjät astua esiin. Kulissit nousevat paikoilleen. Tuossa on liiteriaitio ja tuossa kaivonkansi istuttavaksi. Puhelinlangat roikkuvat taivasta vasten ja kauempana erottuu metsän tumma vyö. Yksittäiset kuusenlatvat alkavat piirtyä terävinä taivasta vasten. Kiristyvä pakkanen paukahtelee puissa. Ketun rääkäisy kaikuu metsässä. Korvissani se kuulostaa lohduttoman kulkurin yhteyshuudolta. Mieleni tekee vastata, mutta saan vain rykäisyn aikaiseksi.

Taivaalla tähdet ilmestyvät esiin, yksi toisensa jälkeen. Tunnistan tähtikuvioita, mutta en tunne tarvetta erittelyyn. Katson kokonaisuutta: kuinka taivaanverho kaartuu ylleni ja kuinka tummaan kankaaseen puhkoutuu yhä enemmän reikiä, joista valo loistaa läpi. Tähtien valot lepattavat kuin liekit kynttilöissä.

Karvaräyhkän alla ajatukseni tuikahtavat ja sammuvat. Hetkessä olen Betelgeuzea kiertävällä planeetalla juuri ennen tähden räjähdystä supernovaksi. Sitten kesäisellä mäntykankaalla kehrääjiä kuuntelemassa. Ajatus on vapaa ja kiitää galaktisen valon vauhdilla. Vähitellen ajatukseni hiipuvat ja muuttuvat hitaammiksi ja maaplaneetan vetovoiman raskaus kahlitsee ne pääkoppaani.



Tässä suloisessa jähmeydessä ja hiljaisuudessa vedän taivaan peiton päälleni ja suljen hetkeksi silmäni. Näkyy pelkkää mustaa. Ja kun taas avaan silmäni, näen tähtien kirkkauden kuin avaruuden aamunkajastuksen.

Pimeydessä sitä voi nähdä valon. Niin kuin nyt tämänkin tähtitaivaan taikka kiiltomadon kesäyönä. Hiljaisuudessa sitä voi kuulla äänen, kuten nyt kaukaisen helmipöllön puputuksen. Samassa tunnen kiitollisuutta. Kiitollisuutta tähtien ja valon olemassaolosta ja kaikesta elävästä jonka pakkasyö kätkee sisäänsä. Ja jonka minä saan kätkeä sisääni. Tunnen kiitollisuutta siitä, että voin ja osaan elää tällaisia hetkiä. Ja olen kiitollinen siitä, että tässä paikassa ei ole sisävessaa.

Tulee vilu ja nostan ruhoni huopikkaiden varaan. Tarkistan että vessapaperi on edelleen rukkasen puristuksessa ja jatkan keskeytynyttä puuceereissuani.

18.2.2011

Kahdesti vuodessa


Meillä on vaimoni kanssa yhteinen harrastus. Harrastamme viikonloppuyöpymistä Helsingin keskustassa. Toiminta sai alkunsa toistakymmentä vuotta sitten, kun vaimoni huokaisi, ettei keksi minulle mitään synttärilahjaa. Tuolloin päätimme, että emme osta enää toisillemme hyllyntäytettä pieneen kotiimme. Päätimme hoitaa synttärit siten, että toinen tarjoaa pikkumatkan ja yllätysohjelman päivänsankarille.


Aluksi synttärilahjat olivat yhden yön mittaisia, mutta nälkä kasvoi syödessä ja jo jonkin aikaa olemme viettäneet kahden yön sessioita. Aluksi veimme toisiamme myös Helsingin ulkopuolelle. Porvoossa löysin itseni laulamasta ”Milla hei sun täytyy muuttuu…” pienen yksiön kokoisessa karaokebaarissa. Tuon laulettuani totesin, että oli se muuten hiton vaikea biisi laulaa, hatunnosto siis Anssi Kelalle. Pisin synttärimatka on suuntautunut Pariisiin asti. Jossain vaiheessa päädyimme kalastajan oivallukseen merta edemmäs menemisen turhuudesta. Pihvi - tai siis kala - löytyy myös kotikaupungistamme. Pääasia, että pääsee kotoa pois.


Viime viikonloppuna vietimme synttäreitäni Helsingissä Hakaniemen Strand-hotellissa, josta on tullut suosikkipaikkamme. Ulkona oli kova pakkanen ja kylmä pohjoisen puoleinen viima. Liikkuminen ulkoilmassa jäi tästä syystä vähiin. Ulkoiluksi riitti Hakaniemen rannan pilkkijöiden seuraaminen hotellin ikkunasta. Ruoka on vanhemmiten tärkeä asia mennen välillä sen nuoruuden tärkeimmän asian ohi. Saimme nauttia viikonlopun aikana molemmista. Aamiaiset olivat monipuoliset ja käytössämme oli Lounge Bar, jossa kävimme popsimassa maukasta välipalaa aina silloin tällöin jopa siihen pisteeseen asti, että oikeat syömiset jäivät tyystin väliin.

Näillä synttäreillä uppouduimme kuvien maailmaan. Kävimme katsomassa Pentti Sammallahden runsaskuvaisen ja mielenkiintoisen valokuvanäyttelyn. Katsoimme myös liikkuvaa kuvaa kolmen leffan verran: Facebookin synnystä kertova ”The Social Network” , elokuva Hella Wuolijoesta ja änkytyskuvaus ”Kuninkaan puhe” olivat silmiemme tuijotuskohteina. FB-leffa oli avartava kurkistus kuumaan IT-huumaan ja Mark Zuckerbergin persoonaan ja motiiveihin. Matti ja Teppo sen jo aikanaan tiesivät: kaiken takana on nainen. Elokuvan mukaan myös Facebook sai innoituksen naisista ja erityisesti yhdestä naisesta. ”Hella W” -leffan paras anti oli musiikin ja hienon kuvauksen muodostama tunnelma. Kuninkaan puhe oli elokuvista vaikuttavin. Näyttelijätyö oli loistavaa. Katsojana sai kokea myötähäpeää, nauraa ja seurata mahtavaa kehitystarinaa, kun tuleva kuningas kamppaili änkytyksensä kanssa.


Tällaista sisätoimintaa oli viikonloppumme tällä kertaa. Synttäriemme ajallinen ero on tasan puoli vuotta, joten jos Luoja suo, niin seuraavan kerran vietämme vaimoni synttäreitä kesällä. Silloin on luvassa myös ulkotoimintaa.