Olen saanut tarpeekseni

En kestä enää itseäni. Olen saanut tarpeekseni. Kärsimystä on ollut riittävästi. Nyt katsotaan kumpi on isäntä talossa: minä vai tyyppi, joka esittää minua. Tuo tyyppi on menneisyyden vanki. Hän viihtyy itse tekemässään vankilassa, mahdollisimman kaukana suurista muutoksista. Pahinta on, että hän pilaa elämäni. Vai mitä sanotte seuraavasta.

Tuo tyyppi herättää kehoni aamuöisin ja pitää minut valveilla ajatuksillaan, joissa ei ole järkeä. Ne ovat pelkkää toistoa, luuppia luupin perään. Jos kehossani on ongelmia tai väsymystä, tyyppi sivuuttaa ne ja paahtaa menemään. Hän teettää minulla liian pitkiä päiviä töissä. Hän ei pidä levosta tai silkasta olemisesta.

Hän on välillä kevyt kuin keväinen hulevesi: ei harrasta empatiaa eikä kiinnostu arkisista asioista. Ja välillä niin raskas, että voisi valua oman sulkeutuneisuutensa mustaan aukkoon. Hän on kiinnostuneempi asioista kuin ihmisistä. Hän haluaa päteä ja olla oikeassa. Hän elää toisten arvostuksesta ja kiitoksesta.

Hän kahlaa tulevaisuuden huolissa ja kaluaa menneisyyden luita. Hän on ollut aina rajoittunut ja peloissaan. Toki parantanut tapojaan. Sisäsiisti, mutta kuitenkin tapoihinsa kangistunut, kuivahko ja hyvin syvälle aatoksiinsa uponnut hahmo.

Tuo tyyppi ei siis ole lainkaan sellainen, jonka kanssa haluaisin viettää loppuelämäni. Voisin nirhata hänet. Voisin antaa hänelle lemput. Tai ehkäpä halata kuoliaaksi. Tai sitten voin antaa hänen elää omaa pientä elämäänsä. Ja minä voin alkaa elää omaani. Tai oikeastaan sitä yhteistä. Sitä suurta. Elävää elämää.

Hyvät lukijat!

Hyvät lukijat! Siis ne, jotka ovat vielä jäljellä. Olen päivittänyt blogia harvoin ja kirjoitellut viime aikoina yksipuolisesti (aina noita luontojuttuja!). En ole kommentoinut ja lukenut muiden bloggaajien juttuja kuin satunnaisesti. Bloggaus on kuitenkin pitkälti vastavuoroista: kun kommentoit toisen kirjoitusta, saat palkkioksi hänen kommenttinsa. Siispä monet lukijani ovat kadonneet. Kiitän Sinua, joka vielä luet sepustuksiani!

Elämässäni on viime aikoina ollut liikaa töitä, menneisyyden siivoamista, joutavaa puuhastelua ja väsymystä. Olen saanut tarpeekseni. Muutos on tulossa. Tunnen kuinka kevät huokaa. Ulkona iltapäivän auringossa. Kadulla hiekan rahistessa jalkojen alla. Ja sisällä keuhkoissani. Sulan kuin hanki talven jäljiltä. Kohta tulevat muuttolinnut. Ja kun kevään ensimmäisen peipon laulu soi metsän reunassa, olen pelastettu.

Poliiseja ja pihabongausta

Käännyn sivutielle. Äkkiä huomaan taustapeilistä, että poliisiauto on perässäni. Ajan suunniteltuun paikkaan tien sivuun ja astun autosta ulos. Poliisiauto parkkeeraa perääni ja autosta nousee virkapukuinen. Poliisi puhalluttaa minut. Ei ole tyytyväinen. Kysyy ajokorttia. Annan sen. Ei vieläkään tyytyväinen. Vie ajokorttini autossa istuvan virkaveljensä katsottavaksi. Yhdessä syynäävät, kunnes jepari tuo korttini takaisin. Hän toivottaa vakavalla naamalla hyvää päivänjatkoa.

Sellainen tsekkaus avaa päiväni tänään. Minä menen tsekkaamaan linturuokintamme. On vielä hämärää. Silti tiaiset jo laulavat. Ruokinnalla on hiljaista. Pari mustarastasta pöllyttää auringonkukkasiemenkasoja. Ja muutama punatulkku on maassa murkinoimassa.

Pysyttelen kauempana ja annan itseni laskeutua tähän paikkaan, tähän hetkeen. Ja annan linnuille rauhan tulla näkyviin. Vähitellen mustarastaiden määrä nousee neljään. Punatulkkuja valuu lisää. Varis lentää ohi. Muutama harakka tulee rähisemään. Tiaisten suhteen on kumman hiljaista. Kaksi kurrea tuo paikkaan eloa.

Hiiviskelen lähemmäs. Nyt punatulkkuja on pieni joukkio maassa ja lisää puiden latvoissa. Lasken kaiken kaikkiaan viisitoista tulkkua. Käydessäni niitä läpi huomaan jykevänokkaisen varpusen, siis nokkavarpusen. Se liikehtii levottomasti, ei selvästikään pidä paikallaolostani ja lennähtääkin kohta pois paikalta. Pari viherpeippoa lauleskelee puiden latvoissa.

Kuivan käppyrän latvaan lennähtää käpytikkanaaras. Välillä se intoutuu rummuttamaankin lyhyesti. Sitten paikalle lentää toinen käpytikkanaaras. Syntyy rähinä. Vielä kolmas tikka, koiras, tulee paikalle. Rähinöinti jatkuu. Koiras kyllästyy ja lentää rasvamakkaralle syömään. Katselen kahden tikkanaaraan välienselvittelyä. Taas ilmestyy uusi tikka, tällä kertaa pienempää kaliiberia. Pikkutikka ei välitä isompien riitelystä, vaan laskeutuu herkuttelemaan rasvalla. Lopulta käpytikat rauhoittuvat ja kiertävät enää puunrunkoa, toinen toisella puolella ja toinen toisella. Nyt homma näyttää enemmänkin soidintelulta kuin riitelyltä. Jospa he löysivät toisensa.

Tiaisetkin ovat nyt ilmestyneet paikalle. Ensi kertaa tällä ruokintakaudella puissa pyörii pieni parvi vihervarpusia. Pihabongauksen edellyttämä tunti on kulunut. Pihabongauksessa seurataan tämän viikonlopun lauantaina tai sunnuntaina tunnin ajan pihalla tai muussa paikassa lintuja ja merkitään ylös lajit ja lajimäärät. Tämä paikka on nyt minun pihani.

Täytän vielä ruokintapöntöt tuoreilla siemenillä. Jätän kurret lihomaan. Vielä kuuluu tikan pärrytystä. Tällä kertaa iskevät yhteen tikan nokka ja metallinpalanen. Tikan päristely ja tiaisten säkeet saavat kevään tuntumaan jo läheiseltä. Kävelen vihellellen autolle. Toivon, että en näe lisää poliiseja.

Havaitut lajit ja lajimäärät:

Talitiainen n. 10

Sinitiainen n. 5

Punatulkku 15

Viherpeippo 2

Vihervarpunen 12

Mustarastas 4

Varis 1

Harakka 3

Käpytikka 3

Pikkutikka 1

Nokkavarpunen 1

Kurre 3

Myyrä 1

Italialaisella talolla - Tammikuu

Kukapa haluaisi tulla kuorma-auton takaa-ajamaksi pimeällä, kapealla, mutkaisella ja liukkaalla tiellä. En minä ainakaan. Tänä aamuna niin vain käy. Lopulta kurvaan vasemmalle ja täytemaalla lastattu kuorkki jatkaa suoraan täyttömäelle. Pysäköin auton. Oikealta täyttömäeltä kuuluu kaivinkoneiden ja kuorma-autojen dieselmoottoreiden ärjyntää ja pimeän aamun keskeltä näkyy keltaisia valoja mäen huipulla. Aamun lentoliikennekin on ohjattu tämän vähäisen asutuksen alueen ylle. Koneita nousee nyt yhtenään.

Kävelen jäistä hiekkatietä eteenpäin, kunnes valot ja äänet jäävät taakse. Lentokoneetkin pitävät taukoa. Tilalle nousevat pimeys ja hiljaisuus. Talviaamun hämäryys kietoo kulkijan siniseen harsoonsa. Mitään ei kuulu. Jännitän mikä mahtaa olla ensimmäinen kuulemani luonnon ääni. Ennen kuin kuulen mitään näen liikettä pellolla metsänreunassa. Likainen tusina mustarastaita hypähtelee pellolla. Ja se ensimmäinen ääni: se on ohut ja hento sinitiaisen helinä. Ja se kuuluu monesta nokasta. Metsän reunan pajukossa hyppelee, keikkuu ja roikkuu, välillä pää alaspäin, kymmenkunta sinitiaista. Selkeästi yhden plus-asteen lämpötila ja sulanut maa antavat linnuille jotain luonnollista ravintoa.

Näiden lintujen lähellä on myös epäluonnollista, ihmisen valmistamaa ja käsittelemää ruokaa tarjolla. Eli linturuokinta. Ensimmäinen havaitsemani lintu ruokinnalla on harmaapäätikka, jonka erotan kiikareilla jo kaukaa. Tikka on rasvan perään. Sukellan metsän siimekseen, jossa ruokinta sijaitsee. Toinenkin tikkalaji mässäilee täällä: sekä herra että rouva käpytikka ovat koukussa rasvaan. Harvemmin näkee rasvamakkaroilla mustarastaita roikkumassa, täällä näkee. Ja totta kai jokaisella itseään kunnioittavalla ruokinnalla on ainakin yksi kurre. Niin tälläkin. 

Kurrea varmemmin jokaiselta ruokinnalta löytyy lajikirjo tinttejä. Täällä herkuttelee tali-, sini-, hömö- ja kuusitiaisia. Kuusitiainen virittää laulunlurituksen kuin kevättalvella konsanaan.

Ihmettelen puukiipijää, joka kerta toisensa jälkeen palaa suuren kuusen rungolle. Kunnes ymmärrän, että se napsii rasvapötköstä irronneita kuusen rungolle tarttuneita hitusia. Kiipijällä on isot jalat kuin nykyteinin käpälät. Ja tikkamaisen jäykät pyrstösulat, joihin kiipijä nojaa.

Tulen ruokinnalta takaisin pelloille. Närhet rääkyvät ja pulputtavat metsässä ja kaksi korppia lentää yli ronkkuen. Olisivatko ne paikan kingejä? Italialaisen talon lähistölle puihin on ilmestynyt yhdeksän varista. Varikset ovat enemmistönä korppeihin nähden, mutta niin fleguja verrattuna tarkkaavaisiin ja eläviin korppeihin, että luovan yrityksen omistajana ottaisin mieluummin nuo kaksi mustahuppua kuin yhdeksän harmaavierua vetelehtijää töihin, vaikka saisin koko rosvojoukon samalla rahalla. Jossain naurahtaa harakka. Jaa, lisätään työporukkaan vielä tuo kaveri, vaikka onkin mustavalkoinen. Mutta hän osaa nauraa muille ja itselleen. Ja nauru tuo aina iloa. Työpaikassa jossa ei naureta on jotain pahasti vialla.

No, menipä työjutuiksi. Nyt ollaan lomalla. Italialaisella talolla. Ja kaunis punatulkkukoiras viheltelee puun latvassa. Ihan kesä ei vielä ole, vaikka tikka kaukaisuudessa sanookin: Herää pahvi! Herää pelti! Ja rämisyttää jotain peltiesinettä innoissaan kuin olisi jo kevät. Ehkäpä nyt onkin kevät. Kevät joka kestää yhden päivän. Mutta kevät kuitenkin. Kauko Röyhkän sanoin:

Kevät - nyt on jo kevät täällä.

Aaah - se tuntuu ilmassa,

se tuntuu ruumiissa,

se on tää paniikin tunne,

paniikin tunne,

ja se tulee joka kevät.

Ja kevään kunniaksi otan itsestäni selfien. Selfien italialaisella talolla. Eihän mitään voi enää julkaista ilman selfietä. Eihän?

Ja kuin vahvistukseksi keväästä peltojen keskellä virtaava oja on täydessä juoksussa. Hieman on jäätä, mutta vesi virtaa jo. Ja minun suonissani veri. Ja ojan lähistöllä pelloilla ihmettelen isohkoa lintuparvea. Linnut hyppivät sulassa metsässä ja sänkipellolla. Keltasirkkuja. Lasken niitä olevan nelisenkymmentä. Äkkiä keltasirkkujen joukossa näen mustavalkoisen pikkulinnun. Ehdin jo ajatella pulmusta, mutta kiikareillani se paljastuu maassa hyppiväksi pikkutikaksi. Kiva havainto. Kolmas tikkalaji tällä retkellä.

Kierrän autolle pienen metsän kautta. Täällä pähkinäpensaat eivät ole varistaneet lehtiään, jotka ruskeina roikkuvat vielä kiinni kuin romut tavara-addiktin käsissä. Näen kuinka muurahaispesä on myllätty. Metsässä on paljon kuorittuja kuusia. Ajattelen, että täällä jos missä voisi törmätä pohjantikkaan. Hetken päästä kuulen tikan kumistelua puunrungolla. Kumistelu on sen verran jykevää, että arvelen palokärjen olevan asialla. Samassa kännykkäni pirisee. Vaimo soittelee ja kyselee olinpaikkaani. En meinaa saada lainkaan ääntä suustani. Flunssa ja poskiontelotulehdus vaativat veronsa. Puhelun loputtua en enää kuule tikan kopistelua ja palaan autolle. Tammikuinen käynti italialaisella talolla on ohi.