Kuukkelin lumo

Kiire kuristuu puusta roikkuvaan naavaan

kuin aave lennähdät aukion yli

Tulet lähelle, noitalintu, korpinärhi

sinä kuolleen metsämiehen sielu

Hämyssä hohdat kelopuun harmautta

valossa sulkasi ovat loistavaa kultaa

Kuka olet, mistä tulet, minne menet

katselet minua kuin outoa pää kallellaan

Sormeni ojentuvat antavaksi viuhkaksi

ja sinä otat lahjani heti vastaan

Kyntesi nipistävät minuun elävän jäljen

lumoudun, olet avoin ja salaperäinen

Ja äkkiä olet poissa, tyhjyys huutaa

kysymys jää kaikumaan kairojen syvyyksiin

Voiko sama käsi koskettaa kuukkelia ja kaarevaa kaulaa

onko kesyys kuolettanut meidät pökkelöiksi

Voinko minä kohdata erämaassa lapsen

ampua holhoojat ja antautua villin saaliiksi

Osaanko vielä kuiskata yhteyden auki

löytää metsästä polun pyhälle puulle