Pimeyttä ja valoa

On maaliskuun 31. päivä muutama vuosi sitten. Olemme pienellä kaveripiirillä mökkeilemässä Hangossa. Kello on 20:30. Sammutamme kaikki valot. Olemme mukana Earth Hour –tapahtumassa. Ideana on sammuttaa kaikki sähkövalot tunnin ajaksi ja siten ilmaista huolensa ilmastonmuutoksesta. Meillä on saunominen kesken. Keinovalojen sammuttaminen tekee seuraavasta saunomistunnista ikimuistoisen. Tähtitaivas, lepattavat kynttilät ja hangesta heijastuva valo ovat ainoat valonlähteemme. Lumihangessa kieriskely on yhtä kylmää pimeässä kuin valossakin. Kiitos pimeydelle!

On tammikuun 5. päivä kuluvaa vuotta. Olemme naapureiden kanssa Helsingin keskustassa ihmettelemässä Lux Helsinki tapahtumaa. Tällä kertaa ideana ei ole vähentää valaistusta vaan lisätä sitä. Lisätä kauniilla tavalla. Tuomiokirkko kylpee jatkuvasti vaihtelevassa valaistuksessa Senaatintorilla soivan musiikin tahdittamana. Torilla on paljon väkeä ihailemassa valojen leikittelyä kirkon valkeilla pinnoilla.

Välillä piipahdamme kahvilassa lämmittelemässä. Sitten suuntaamme Kiasman edustalle, jossa on paljon väkeä ahtautuneena katsomaan, kuinka taitavat ihmiset leikittelevät valolla, tällä kertaa luonnontulella. Hakasalmen huvila on myös valaistu tapahtuman kunniaksi.

Sitten pääsen elämäni ensimmäistä kertaa oopperaan, tosin vain vessaan ja lippumyymälän tiloihin. Saatuamme itsemme lämpimiksi suuntaamme illan viimeiseen kohteeseen, Stadionin tornille. Tornin kietovat syleilyynsä eriväriset valot. Noiden valojen lumoamana vasta nyt tajuan koko rakennuksen kauneuden ja harmonian. Kiitos valoille!

Illan huipentaa naapurin miehen hieno ehdotus: porilaiset Kannelmäen ostarin snagarilta. Mietimme, mikä makkara porilaiseen kuuluu. Oliko se Balkanin makkaraa vai mitä? No, ainakin tämän ravintolan versiossa makkara on Jahtia. Vaikka sämpylä ei olekaan kovin rapeaksi paahdettu, niin silti maistuu porilainen hyvältä parinkymmenen vuoden tauon jälkeen. Harmoninen ateria ei vaadi muuta valaistusta kuin katuvalon hehkun ja hyvä tunnelma syntyy kevyestä rupattelusta ja hengityksen höyryistä. Kiitos Porille!

Linnuista iloa harmaisiin päiviin

Lähdemme kaverini Jounin kanssa harmaiden päivien piristykseksi tallaamaan Kannelmäen polkuja ja ulkoiluttamaan kiikareitamme. Jouni kertoo, että viime vuoden lopulla Utössä on havaittu Suomen ensimmäinen ja Western Palearctic –alueen neljäs kettusirkku. Utöseen on siis riittänyt hetkeksi veneliikennettä bongarien rynnätessä ”hoitamaan” kokoelmiinsa tämän huippurariteetin. No, me tyydymme tänään ”Östern Gamlas” –alueen lintuvarantoihin. 

Taviokuurna koiras

Heti retken alussa Jounin tarkat korvat erottavat taviokuurnamaista ääntä jostain talojen katveesta. Pysähdymme kuuntelemaan. Parkkipaikalla pylvästelevä mies näkee kiikarivarustuksemme ja huikkaa meille, että rivitalojen sisäpihoilla on pyörinyt taviokuurnia. Ei kun siis sisäpihoja kiertelemään ja kuurnia etsimään. Parin pikkuvarpusen jälkeen löydämmekin kuurnat helposti. Ne ruokailevat puissa, jotka muistuttavat omenapuita, mutta niiden hedelmät ovat paljon omenia pienempiä. Valokuvailen aikani viiden kuurnan parvea ja jatkamme matkaa.

Taviokuurna naaras / nuori lintu

Mätäjoki on tulvinut ja virtaa vuolaana. Vanhempi nainen köpöttelee suksilla nuoskalla hangella. Hiihtämisen riemua ei ole näkyvissä. Närhi rääkäisee kuusikossa. Retken toinen käpytikka kiipeilee koivun rungolla. Pellon laitametsiköstä löydämme 9 keltasirkkua ja 5 tiklin parven. Toistakymmentä punatulkkua viheltelee koivujen latvassa. Palokärki lentää viljelypalstojen yli huutaen kry-kry-kry-lentöääntään. Hetken päästä se ilmoittaa kuuliaisesti kimeällä venytyksellään ”Black Woodpecker has landed”. Mätäjoen rantapajukot kuhisevat talitiaisia. ”Kyllä tuonne yksi peukaloinenkin voisi mahtua” toteaa Jouni, mutta tällaista Sendarin suopeutta emme osaksemme saa. Sen sijaan saamme lähietäisyydeltä ihastella toista pientä lintua, hippiäistä, sen napostellessa kuusenoksan kätköistä luomuruokaa. Lähestymme jo omaa ruokintaamme ja yritämme saada hippiäistä hieman teollisemman ruoan ääreen, mutta emme löydä yhteistä säveltä.

Punatulkku naaras ja koiras

Ruokinnalla ruokailemme mekin syömällä vettä ja leipää, teellä ja kinkulla boostattuna. Lisäksi eväänä on joulun yli kuin ihmeen kaupalla säilyneitä suklaakonvehteja. No linnut syövät sentään terveellisesti siemeniä ja rasvaa. Laskemme ruokinnalta noin 20 punatulkkua, noin 15 viherpeippoa ja 5 vihervarpusta. Tiaisia edustavat yksi kuusitiainen ja runsas seurue tali- ja sinitiaisia. Mustarastaat ovat tänään vähissä eikä peippoja näy lainkaan. Jo hieman hämärtäessä saapuu koiraspikkutikkakin paikalle rasvaamaan suupieliään.

Kuusitiainen

Laahustamme kohti kierroksemme loppua. Vielä havaitsemme hevostallilla 5 keltasirkkua. Ennen hyvästelyjä ihmettelemme ralli-Ladan huutavaa tyhjäkäyntiä ja kertaamme tulevia ”Keinumäen Siemenpojat” kuvioita. Tiedossa on ainakin KSP:n pikkujoulut (aina vasta joulun jälkeen, koska joulu on vain KSP-joulun harjoitelma) ja kevään Suuri Hankoretki Tornien Taistoineen. Lisäksi Jouni on bongannut Uunisaaressa kohtuuhintaisen mahdollisuuden saunaan, saunamakkaraan ja saunajuomaan. Ehkäpä tapaamme seuraavan kerran saunan lauteilla makkaranmaku suupielillä karehtien.

Vuosi alkaa rotan merkeissä

Minun piti lähteä tänään linturetkelle. Vesisade alkoi jo puolilta öin rakettien räiskyessä. Ja nyt aamulla sataa edelleen. Foreca lupailee sateen jatkuvan koko päivän. No, vilkaisen FB:stä (FaceBook), miten ystävien uusi vuosi on alkanut. Silmiini sattuu tamperelaisen eräopasystävän FB-uutinen. Hän on ollut vastaanottamassa uutta vuotta vesisateessa nuotion äärellä. Vaikuttaa elämykselliseltä. Itse olin pullamössömäisesti sisätiloissa vuoden vaihtuessa. Nyt kyllä yksi vesisade ei sotke suunnitelmiani. Siispä hynttyyt niskaan ja ulos liukastelemaan.

Saan kävellä rauhassa. Vain muutama koiranulkoiluttaja tulee vastaan. Keli on pääkallomainen. Onneksi Tunturisusi-saapikkaissani on hyvä pito. Linturintamallakin on hiljaista. Tavallisia tähän vuodenaikaan tyypillisiä lajeja näyttäytyy. Mustarastaita on edelleen poikkeuksellisen runsaasti, suurimmaksi kertymäksi lasken 26 lintua samalla paikalla.

Käväisen omalla metsäruokinnalla, jossa on käynyt melkoinen vilske. Mutta nyt sielläkään ei ole juuri ketään kotona. Ruoankulutuksestakin näkyy, että hiljaista on ollut. Leudot säät ovat saaneet linnut liikkeelle muille maille. Mutta kyllä pakkaset ja lumi taas tuovat ne takaisin. Ketun kolo on käytetyn näköinen. Mutustelen eväitäni. Yhytän oravan. Harvoin ilahdun ruokintani oravista, mutta nyt on hauska nähdä sellainen. Alussa niitä oli paljon, mutta sitten ne äkkiä katosivat. Liekö joulukuussa paikalla näyttäytyneellä huuhkajalla osuutensa oravakatoon. Mutta yksi siis on ainakin säästynyt.

Jatkan liukastelua. Vastaani kävelee humalainen nainen ja pulloa kallisteleva mies. Jotkut jaksavat juhlia. Minä kallistelen kiikareitani. Sulasta purosta tavoitan sinisorsapariskunnan ja vähän myöhemmin kolme sorsaa lisää. Tänään ei ole lintupäivä. Normaalisti hyvin toimivat kiikarini huurtuvat tuon tuostakin. Vaikka marjalinnut ovat jo aikaa sitten jatkaneet matkaa etelämmäksi, löydän sentään vielä kolme räkättirastasta.

Pari ornia tulee minulta kyselemään, tiedänkö pikkutikasta mitään. Sanon, että ruokinnallani sellainen oli vielä joulukuun alussa, mutta sen jälkeen en ole pientä tikkaa nähnyt. No, kaksi sellaista on kuulemma nähty näillä kulmilla pari päivää sitten. Bongarit yrittävät saada sen vuoden ensimmäisen päivän lajiksi 40 vuoden tauon jälkeen. Toivotan heille onnea metsästyksessä.

Neljätuntisen retken parhaaksi anniksi jäävät lumessa makaava leijona ja yhdellä linturuokinnalla nahistelevat kaksi pulskaa rottaa. Vuoteni alkoi siis rottien merkeissä. Olen tyytyväinen, kun luen, että kiinalaisen horoskoopin mukaan rotan vuotta pidetään onnekkaana vuotena, jolloin on hyvä aloittaa uusia projekteja.

Lumikuningatar

Lumen narskuessa taivas on hiljaa

korpin siipi siunaa lakeuden allaan

Lumi taivuttaa oksat maahan

ja purossa kolisevat jäiset kahleet

Hiutaleita, hiutaleita, antaa tulla

käännän kasvoni taivaan puoleen

Hengitän talven sinistä ilmaa

kosteita hiutaleita keuhkojen kellariin

Kuinka meitä siunataan valkeudella

ja maisema pestään vitipulverilla

Uusi on mahdollista rakentaa tähän

hangen päälle, näiden kiteiden varaan

Lumen kuningatar viekoittelee minut

peuhaamme hangessa elämää sylissä

Hengitys höyryää kun vaihdamme verta

huulet koskettavat ja syöksemme tulta

Lumisade loppuu ja vaimentaa sumusireenit

laivat merellä löytävät taas satamiin

Huojun hangessa kuin tönkkö tammi tuulessa

silmäteräni ovat huurteesta laajenneet

Rinnassani rummuttaa raaka sydän

eläimen kiihko ei suostu kuolemaan

Lumikuningatar, palaa takaisin

keväthangella tahdon katsoa silmiesi kiiltoon

Tiikeri ja Ihaa Naa

Kun tupa on täynnä. Kun lavalla lahjakkaat muusikot antavat kaikkensa. Kun yleisö villiintyy. Kun matkaa lavalle on vain kymmenen metriä. Kun sadat kohotetut käsivarret taputtavat samaan tahtiin. Kun bändi soi voimalla ja kauniisti. Kun musiikki valuu suoraan taivaasta. Kun valonsäteet muodostavat yllemme monivärisen kudoksen. Kun basso ja rummut yskivät omassa rinnassa. Kun heilun musiikin vietävänä. Ja kun tuhannet muut heiluvat mukana. Kun naiseni heiluu vieressäni. Ja muistan jälleen mihin hänessä ihastuin.

”I have finally seen the light

and I have finally realised

I need to love

I need to love

Come to me, trust in dream

Come on and rescue me”
(Muse: Madness)

Ja kun puolilta öin tulemme kotiin, tervehtii 15 v poikamme meitä iloisesti sängystään. Makuuhuoneeseemme hän on somistellut meille sijaiset.