Turkoosilla merellä – Vesileikkejä

Lauri hyppää pää edellä mereen. Päässä ollut huivi irtoaa ja uppoaa veteen. Tässä kohtaa on syvää. Etsimme uimalasien läpi huivia pohjasta. Ja siellähän se köllöttää. Pohjassa. Yritämme sukeltaa, mutta pääsemme vain puoliväliin.

Laivapoika huomaa sukeltelumme ja sanoo, että hän voi yrittää. Nimestä huolimatta hän on jo aikuinen mies. Ja selvästi kotona kehossaan. Hän laskeutuu veteen ja rauhallisin mutta määrätietoisin liikkein tavoittaa helposti pohjan ja tuo huivin pinnalle. Miten helpolta tuo näyttikään. Mies on vedessä kotonaan. Hän saa raikuvat aplodit uroteostaan.

Ihmisellä on potentiaali syvään sukellukseen ja pitkään hengittämättömyyteen. Kyky on perua luonnonolosuhteiden muuttumisesta ihmisen alkukodissa Afrikassa. Muinainen kuivuus ajoi nykyihmisen edeltäjät sisämaan tasangoilta meren äärelle. Ihminen joutui opettelemaan uuden taidon: ravinnon hankkimisen vedestä. Samalla sukelluskyky kehittyi. Kun ravintotilanne myöhemmin parantui ja ihminen ei enää ollut riippuvainen meren antimista, kyky pitkiin sukelluksiin surkastui. Mutta se on edelleen palautettavissa kohtuullisella harjoittelulla. Tämän osoittavat maailmanennätykset syvyyssukelluksessa ilman laitteita 130 m ja hengityksen pidätyksessä 11 minuuttia.

Täällä turkooseilla vesillä pääsemme helpommalla. Ruokaa ei tarvitse sukeltaa, vaan se kannetaan meille pöytään. Vedessä voi keskittyä nauttimiseen ja leikkimiseen. Niinpä huiviepisodin jälkeen uiminen, kellunta ja sukeltelu jatkuvat. Nähdään vesivoimistelua ja yhteiskoreografioita sekä kuviokelluntaa. Tässä suolaisessa vedessä onkin helppo kellua. Ja kelluessa tuntuu luonnolliselta, että täältä olemme kotoisin, ennen kuin päätimme raahautua maalle täyden painovoiman armoille. Vanha jälkikin tästä löytyy: kidukset sikiönkehityksen tietyssä vaiheessa.

Kurkistan meren hiljaiselle puolelle. Täällä kalaparvet uivat ympärilläni ja pohjakalat tonkivat merenpohjaa. Merisiilet jököttävät piikikkäinä paikoillaan. Isoilla yksilöillä on pitkät huojuvat piikit. Tarkastan kalastajan kalaverkon. Vain muutama pikkukala ja yksi isompi nokkahauki.

Uimme Stevenin kanssa pienen saaren ympäri. Meren puolen mainingeissa kellumme kuin korkit veden pinnalla. Kapeikossa saaren ja isomman saaren välillä vedessä on selvä virtaus. Sujuttelemme myötävirtaan. Virtakohtaan on kertynyt paljon pieniä kaloja.

Takaisin lahdessa. Huomaan muiden sukeltelijoiden huitomiset. He ovat löytäneet merestä uivan aarteen. Hitaasti ja arvokkaasti se ui määrätietoisesti pohjaa pitkin. Merikilpikonna. Sokerina pohjalla.

Mutta meri vei miehet ja meri vei kauneimman laivan

yksin rannalla istun ja hiekkaa varpailla kaivan

voi, miksi ei minua haitkaan huolineet

voi, miksi ei vieneet minua turhuuden veet

(Juice Leskinen: Odysseus)