On hyvä tuntea jalkansa tukevalla maankamaralla
parin päivän laivalla keinumisen jälkeen. Olen selvästi maaolento, vaikka pääni
karkaa usein pilviin ja taivaan sfääreihin. Kävelemme Lindan ja Karin kanssa
mutkittelevia vuohipolkuja pitkin Susilaaksoa kohti. Vuohipolulla on
terveellistä pysyä. Kun pari kertaa ryhdyn villiksi ja vapaaksi, saan maksaa
siitä orjantappuroiden (käytetään tätä yleisnimeä) viiltojen muodossa. Pitkiä
housuja tulee ikävä. Ja suomalaista metsää, jossa saniaiset ja kanervat ovat
sentään pehmeitä. Julkkisjänis Vemmelsäärikin on lausahtanut: Paista minut,
Kettu Repolainen, mutta älä heitä minua orjantappuroihin! Mietimme, mitä
hyötykäyttöä orjantappuralla on. Onko muuta kuin kärsimyksen korkeimmaksi
kruunuksi päähän?
Susilaakso avautuu edessämme. Sen keskellä
kiemurtelee kuivunut puronuoma. Reunoilla kohoavat lähes pystysuorat
kalliojyrkänteet. Vuohet hyppelevät jyrkillä rinteillä kuin metromatkustajat
liukuportailla ylös alas. Tosin näemme yhden lipsahduksen, kun vuohi kupsahtaa
nurin. Ei onneksi lähde vierimään alas. Ehkäpä esiintymisjännitys vaivaa meidän
toljottaessa kohti. Vuohiparat: ei tasaista alustaa missään ja ruokaa, joka
sisältää hammastikut.
Tässä kuivassa maastossa kypsymme nopeasti.
Toteamme hilpeinä, että tämä on tutkimusmatka, jolla ei ole mitään tarkoitusta
ja jossa ei ole mitään järkeä. Lisäksi maisemiin olemme jo aika tavalla turtuneita.
Matka on kaikin puolin hervoton. Ja siksi hauska. Tähän mielentilaan sopii
tieto, että aiemmalla risteilyllä silloiset tutkimusmatkailijat olivat tällä
samalla paikalla tavanneet joukon jerusalemilaisia ja lumonneet heidät
hypnoottisilla lauluillaan. Suomalaiset seireenit laulamassa juutalaisille
orjantappuralavasteissa.
Mua seireenit kutsuu ja huhuilee
Mut neula raapii ja rahisee
Yksin hiekalla istun ja auki on pee
Enkä tiedä miten jatkaa voisin matkaa
On hattuni hukkuneet kuumaan lentohiekkaan
Ja rotat on uineet saariin parempiin
Mä eilen törmäsin johonkin partaniekkaan
Hän leijui pois ja katosi taivaisiin
(Juice Leskinen: Odysseus)
Tällä laivaristeilyllä liikunta jää vähiin.
Vedessä olen uinut ja muutaman kylän kaduilla kävellyt. Tässä poukamassa on
hyvä ranta, jonne rantaudun Lindan ja Stevenin kanssa. Ei piikkikasvillisuutta
ja vain kohtuullisen jyrkkä kallioseinämä. Tekee hyvä tehdä spurtteja, hypellä
kiveltä kivelle ja samalla kiivetä ylemmäs. Vähän haastetta jaloille ja
tasapainolle.
Tutkimme asutuksen raunioita. Ihailemme
auringonlaskua. Näemme laivamme uudesta näkökulmasta, yläviistosta. Löydän
rannalta paksuja vanhoja puita, mm. muhkuraisia oliivipuita. Rannalla on
vuohille aitauksia, juotavaa ja syöttöpaikka. Rantaan tulee pieni puro, jossa
päivällä näimme kaksi kuningaskalastajaa. Linnut kimaltelivat auringossa kuin
jalokivet.
Huomaan, että sisälläni elää
tutkimusmatkailija. Nautin kovasti uusista paikoista ja koluan ja tutkin niitä
mielelläni. On palkitsevaa tehdä löytöjä. Jos vaikka löydän jonkun kiintoisan
eläimen, kauniin kukan, vanhan puun, erikoisen kiven tai pääsen kokemaan
erityisen luonnonnäytelmän, on se kuin joululahjojen avaaminen lapsena. Paitsi
pehmeiden pakettien. Ne olivat lapsena niitä tylsiä paketteja. Sukkia tai
kalsareita. Onhan nekin tarpeellisia, mutta eivät varsinaisesti elämyksiä. Totean
olevani utelias ja tiedonhaluinen. Hyvä niin!
Jäi pullo pöydälle kajuutan
ja meri sai miehistön parhaimman
jäin kauas rannoista Utopian
jäin saareen jota aallot alati vatkaa
(Juice Leskinen: Odysseus)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti