Turkoosilla merellä – Pimeä

Herään keskellä yötä. Kuu on juuri noussut vuoren yli roikkumaan kynsistään. Kuun pimeä puoli kuultaa himmeänä. Kuuta katsellessa se alkaa muistuttaa jin-jang-symbolia. Kuun näkyvä puoli muuttuu pimeästä valoisaksi ja päinvastoin. Siltikin kuulla on aina täysin pimeä puolensa, joka jää meiltä näkymättömiin.

Kuten kuun valaistu puoli, meilläkin on tietoinen puoli, joka välillä on täydessä loistossaan täysikuun aikana, joskus sammuksissa uuden kuun aikana ja usein jotain näiden kahden välillä. Ja täyden loistonkin aikaan, jotain meistä jää yhä pimeälle puoliskolle. Siitä voi olla tietoinen, mutta sinne ei voi tavanomaisella tavalla nähdä.

Katselen huimaavaa tähtitaivasta. Oma galaksimme Linnunrata näyttäytyy sumeana tähtien vyönä. Kreikkalaisen mytologian mukaan Linnunrata eli ”Milky way” on syntynyt Hera-jumalattaren maidosta. Itämerensuomalaiset uskoivat linnunradan olevan lintujen muuttoväylä niiden muuttaessa talveksi lintukotoon. Tiedemiehet ovat löytäneet Linnunradasta myös ison mustan aukon. Tänään uskon kaikkiin selityksiin. Uskon myös selittämättömään.

Maailmankaikkeuden energiasta ja massasta vain pieni osa on sähkömagneettista säteilyä lähettävää ja vastaanottavaa eli näkyvää (n. 5%). Suurin osa on pimeää ainetta (n. 25%) ja pimeää energiaa (n. 70%). Niitä voidaan tutkia ja havaita niiden painovoimavaikutuksen perusteella. Pimeällä aineella on samanlainen vetovoimainen painovoima kuin näkyvällä aineellakin, mutta pimeällä energialla painovoimavaikutus on negatiivinen eli sillä on ainetta erilleen työntävä vaikutus. Ihmeellistä!

Kuu muodostaa veteen siltaa. Tähdet tuikkivat minulle. Välillä näkyy lyhyt valokaari, niin sanottu tähdenlento. Tähti on kaukana oleva aurinko. Niin kaukana, että se ei meitä lämmitä. Jos se olisi lähempänä, voisimme kokea sen lämmön, voiman ja valon, kuten aamulla nousevan aurinkomme. Samalla tavalla me ihmiset usein vain tuikimme ja pääsemme näkyviin silloin tällöin pimeällä taivaalla. Meillä kaikilla on kuitenkin tähden potentiaali olla aurinko ja loistaa ja valaista ympäristöämme.

Jos jäämme itsemme vangiksi, me olemme ainaisia alisuoriutujia. Emme koskaan saavuta todellista potentiaaliamme. Ihmisen sanotaan ylittävän itsensä, kun hän onnistuu erityisen hyvin. Näin tapahtuukin. Se ei tapahdu hänen omasta voimastaan siten, että hän itse tulisi suuremmaksi. Päin vastoin, hän nöyrtyy (oikealla tavalla) ja tunnustaa heikkoutensa, mutta löytää potentiaalinsa, joka on yhteys siihen johonkin suurempaan voimaan, alitajuntaan, pimeään energiaan, Jumalaan, rakkauteen. Siihen, jota voidaan kutsua eri nimillä. Tai joka on nimetön. Se salaperäinen. Jäävuoren pohja. Kuun pimeä puoli. Avaruuden pimeä energia.

Silmäni lupsahtavat kiinni ja pimeys syleilee minut uneen.

Pois haluan täältä en mitään saa

minä haluan nähdä ja matkustaa

harhailla kohti Utopiaa

tahdon laivan vaikka sitten aivan pienen

(Juice Leskinen: Odysseus)