Matkalla voit nähdä ihmeitä, ole siis hereillä

Sateen jälkeen on poutasää, lauletaan jossain iskelmässä. Vaikka kyseessä on ärsyttävän triviaali asia, niin se pitää kokemuksellisesti hyvin paikkansa. Tiistain ja keskiviikon välisenä yönä satoi paikoitellen rankasti ja tuuli oli kova. Herätessäni jäljellä oli vain tuuli. Aurinko ilakoi puissa ja meressä.

Luin päivän Tolle-annokseni (kirjasta Läsnäolon voima):

”Todellinen pelastus on täyttymystä, rauhaa, elämää kaikessa täyteydessään. Se merkitsee sitä, että olet se joka olet, että tunnet sisimmässäsi sen hyvän, jolle ei ole vastakohtaa, tunnet kaikesta ulkoisesta täysin riippumattoman Olemisen ilon.”

”Mielesi sanoo, ettet voi päästä täältä sinne. Täytyy tapahtua jotakin tai sinun täytyy tulla joksikin ennen kuin voit olla vapaa ja täydellinen. Todellisuudessa mieli sanoo, että tarvitset aikaa, että sinun pitää löytää, valita, tehdä, saada aikaan, saada omaksesi, tulla joksikin tai ymmärtää jotakin ennen kuin voit olla vapaa tai täydellinen. Pidät aikaa pelastuskeinona, mutta se on pelastuksen pahin este. Ajattelet, ettet voi tällä hetkellä saavuttaa jotakin, koska olet siellä missä olet ja se joka olet – et ole vielä tarpeeksi hyvä ja täydellinen. Mutta totuus on, että vain tässä ja nyt voit päästä sinne. Pääset sinne oivaltamalla, että olet jo siellä. Löydät Jumalan sinä hetkenä, jolloin oivallat, ettei sinun tarvitse etsiä Jumalaa.”

Tollen sanat vielä mielessäni lähdin kävelylle, tällä kertaa tutkimaan lähipeltoja ja niiden reunamaisemia. Istuin pellon laidalla ja kiikaroin pellon vastapäistä reunaa. Kuinka kaikki näyttikään siellä idylliseltä. Siellä oli hienon näköinen paikka, jossa oli kivikasoja ja kivien välissä katajapensaita. ”Tuolla on kaikki paljon hienompaa kuin tässä, missä nyt olen” ajattelin kaihoisana. Sinne on päästävä. No olihan tässäkin hieno tuomi, jonka alla istuskelin. Ja tuomenkukat tuoksuivat makoisasti. Mutta ajattelin, että ne ovat vain tuoksumolekyylejä.

Lähdin siis sen hetkisen unelmieni paikan perään. Matkalla pysähdyin ladon äärelle. Jännää, kun jossain paikassa tulee sellainen olo, että tämä paikka on minulle mieluisa: se tuntuu kotoisalta, siihen on hyvä pysähtyä, siellä olen turvassa, sinne tekee mieli uudestaan jne. Tämä tuntui sellaiselta. En tiedä onko asialla vaikutusta, mutta lapsena ja nuorena retkeilin paljon latojen ympäristössä.

Matkalla ihannepaikkaani huomasin jotain todella kaunista: pellon reuna loisti keltaisenaan voikukista. Siellä oli oikea voikukkaniitty. Epäröimättä suunnistin sinne. Sinne päästäkseni piti kulkea peltojen poikki ojanpiennarta pitkin. Samalla kuulin traktorin ääntä hiekkatieltä ja koska en halunnut joutua tilanteeseen, jossa isäntä kysyisi millä asioilla sitä liikutaan tai miksi kävelet pelloillani (vaikka kävelin siististi ojanpiennarta), niin vaistomaisesti heittäydyin pitkäkseni ojan pohjalle, jotta minua ei näkyisi (ojan pohja oli kuiva). Kyllä minua huvitti tämä ojassa makoilu. Mutta traktori huristi ohi ja jatkoin matkaani.

Ihailin voikukkaniittyä ja makoilin niiden keskellä antaen auringon kutittaa viiksikarvoja. Kalasääski kävi pyörimässä ylläni ja lensi sitten pois. Mietin Tollen sanoja. Olen aika usein kaipaaja. En niinkään kaipaa menneitä asioita, vaikka nekin saavat minut tosinaan nostalgiseksi. Enemmän kaipaan jotain ihmeellistä tapahtuvaksi tulevaisuudessa. Jossakin muualla on paremmin (katajikossa parempi kuin tuomen alla) tai kunhan vain hankin itselleni tuon tiedon tai taidon, niin sitten olisin valmiimpi. Valmiimpi mihin? Elämään? Kuolemaan? Hymähdin, kun mieleeni tulivat varhaisimmat runoni, joiden pääsisältö oli: huomenna elämä alkaa, huomenna alan elää, huomenna maailma saa kuulla minusta jne.

No, en käynyt ihanne-katajikko-kivikasapaikassa lainkaan, sillä nälkä alkoi olla jo kova ja käännyin takaisin mökille. Mutta matkalla ihannepaikkaani koin ladon läheisyyden ja voikukkaniityn autuuden. Hyvinhän tässä siis kävi. Olin tarpeeksi hereillä kokeakseni matkan ihmeet, vaikken pääsytkään ”perille”.

Mökillä totesin vanhan autuuden: kun on nälkä, niin ruoka maistuu ihanalta, vaatimaton mökkiruokakin.