Me tulemme rantaan, missä
vesi lyö kiveä vasten.
Sinun tyhjä kätesi
minun tyhjässä kädessä.
On vielä hämärää,
tuulee ja meitä paleltaa.
Tässä me olemme, tähän tulleet,
kaksi maan ja ilman kiertäjää.
Me olemme maistaneet meren
ja astumme syvään veteen,
missä pohjaa ei enää ole.
Me löydämme aaltojen tanssin:
minä kannan sinut
sinä kannat minut
vesi kantaa meidät.
Tässä me kaksi kulkijaa
nyt kellumme kauemmas
yhdessä ja kauemmas
kunnes meitä ei enää näy.
Ja äkkiä aurinko nousee
ja punertaa kaukaisen rannan.
Runotorstain haaste: tässä
Olemassaolon ohi kiitävä hetki, palelemisen jaettu yhteys.
VastaaPoistaKaunista =)
VastaaPoistaJa käet eivät ole enää tyhjät
VastaaPoistaMinä ihastuin tähän maailmaasi... =)
VastaaPoistaKiitokset kommenteista.
VastaaPoistaRP: Ihmiset voivat kokea yhteyttä monella tavalla, esim. haukkumalla poissaolijaa tai palelemalla yhdessä. Jälkimmäinen on kauniimpi tapa (ei kenenkään kustannuksella). Sitä paitsi yhdessä paleleminen lämmittää.
B: Kaunista, kiitos. Hmmm...puuttuukohan tästä vastavoimaa kauneudelle?
A: Tyhjyys täyttyy. Tyhjä tila on hyvä, koska sitä seuraa täyttymys.
U: Runo on hauska juttu. Vaikka teksti on usein lyhyt, niin se muodostaa oman tunnelman, oman maailman. Tervetuloa ihastumaan toistekin, vaikka maailma saattaa muuttua...