Netti hidas, TV pätkii, onneksi on Tolle

Herään kello kolme aamulla. Menen pihalle heittämään vettä. On jo valoisaa ja aamurastaan laulu kajahtaa mökin takana. Kömmin takaisin sänkyyn. Minua ei kuitenkaan enää nukuta. Välillä kurkistelen ikkunasta ulos ja näen kuinka lokit ovat nousseet jo siivilleen. Niinpä nousen minäkin, puen ja kävelen alas meren rantaan.

Pystytän kaukoputken jalustalle ja pian saan ihailla aamuvarhain muuttavaa kuikkaa. Isokoskelonaaraan pää ilmestyy näkyviin ison kiven päältä. On mamma tainnut nököttää yönsä siinä. Kalatiira istuu toisen kiven päällä ja venyttelee kehoaan kuin aurinkotervehdystä tekevä joogaaja.

Rannassa nököttävät kivet ovat kuvauksellisia näin aamuvalossa. Lähestyn kiviä, mutta äkkiä tuiskahdan turvalleni. Kiikarit lyövät kipinää kallioon, kameran vastavalosuoja tärähtää graniittia vasten ja puraisen huuleeni. Rantakallio on liukkaan mudan kuuraama. Housuni ovat mudassa. No, ainakin heräsin lopullisesti. Tarkistuksen jälkeen huomaan, että mitään ei särkynyt, ei edes luita.

Tunnin lintujen tiirailun jälkeen syön jugurtin, otan taskuuni pari ruisleivän palaa ja lähden aamukävelylle mökkitietä pitkin. Kuuntelen kuinka peipot riemuavat. Rehevässä notkelmassa piskuinen peukaloinen aikaansaa itseään suurempaa ääntä. Pysähdyn pellonreunaan, missä aurinko valaisee hennon vihreää maisemaa upeasti. Töyhtöhyypät naukuvat ja sepelkyyhkyt huhuavat. Kaikki on hyvin. Sen vahvistaa myös aamupellon kurki komeilla huudoillaan, jotka saavat ihoni kananlihalle. Lähistöllä pomppii kulorastaan pysty hahmo.

Kävelen asfaltille asti, jossa tervehdin kahta hevosta aitauksessa. Käännyn ympäri ja palaan samoja jälkiä takaisin. Ohitan pari korvasientä ja kaksi metsästä solisevaa puroa. Tiellä vaeltelee hyönteisten toukkia, joita en tunnista. Käyn katsomassa vanhaa mökkiä tienvarressa. Harmaasieppo on tehnyt pesän sen räystään alle. Punatulkku ääntelee lähistöllä. Hassua nähdä tuo korea punainen lintu keskellä kuusimetsää, joka kylläkin on sen kesäinen elinympäristö. Tutumpi se on talvella lintulautavieraana.

Mökkejä löytyy rannalta lisää. Selviää, että paikalla on ollut aiemmin kalastajakylä. Tutkin mökit sisältä, mutta ei löydy muuta kiinnostavaa kuin kuivunut vaskitsa. Läheisellä luodolla tiirat ja lokit nostavat älämölön ja antavat kovaa kyytiä kalasääskelle, joka on nostanut vedestä kalan kynsiinsä eikä tiedä mihin päin suuntaisi ahdistelijoiden takaa-ajamana.

Aamuyhdeksältä olen takaisin mökillä ja keittelen aamupuuron ja kahvia. Lueskelen Eckhart Tollen kirjaa ”Läsnäolon voima”. Olen lukenut sen aiemmin monta vuotta sitten. Nyt lukiessani huomaan, että kirjasta paljastuu uusia ”oivalluksia ja totuuksia”, jotka olen joko unohtanut tai sitten olen itse sen verran muuttunut, että ne avautuvat uudella tavalla.

Puolen päivän aikoihin alkaa ukkostaa ja sataa. Niinpä on aika vetäytyä peiton alle. Unen lomasta kuulen kuinka välillä sataa tosi rankasti. Kolmen tunnin kooman jälkeen herättelen itseni makarooni-nakki-sörsselillä. Palan painikkeeksi juon virkistävää kahvia. Avaan tietokoneen vain todetakseni, että netti on täällä hidas ja pätkii. No, ei väkisin. Syön laivalta ostamiani bis-bis-lakuja, kunnes tulee huono olo. Päätän, että jätän loput isosta paketista seuraavalle mökkivieraalle. Parannan oloani tunnin hölkkälenkillä.

Lenkin jälkeen yritän seurata American Idol lähetystä TV:stä, mutta SubTV pätkii. Ovatpa joskus olosuhteet viisaasti egoani vastaan: netti hidastelee, TV pätkii. Ehkäpä teen sitä, miksi olen tänne tullut: rauhoittumaan ja laskeutumaan egoni tuolle puolelle.

Avaan Tollen: ”Kiinnittäkää enemmän huomiota hiljaisuuteen kuin ääniin. Huomion kiinnittäminen ulkoiseen hiljaisuuteen synnyttää sisäistä hiljaisuutta: mieli vaikenee. Ovi avautuu.” Katson mökin ikkunasta merelle. Tuuli synnyttää aaltoja pinnalle, mutta syvemmällä on tyyntä. Ja hiljaista.