Tulemme pitkän nousun jälkeen mäen huipulle, jonne on pystytetty puinen risti. Mia pysähtyy, hengähtää ja lausuu yhden sanan: ”Halleluja!”
Sade yltyy ja vedän reppuni päälle sadesuojan. Kävelemme alaspäin liukasta rinnettä. Meidät ohittaa kaksi pyhiinvaeltajaa, jotka ovat varustautuneet sadeviitoilla. Minullakin on sellainen repussani, mutta olen jo märkä enkä viitsi kaivaa sitä enää esiin.
Sade yltyy ja vedän reppuni päälle sadesuojan. Kävelemme alaspäin liukasta rinnettä. Meidät ohittaa kaksi pyhiinvaeltajaa, jotka ovat varustautuneet sadeviitoilla. Minullakin on sellainen repussani, mutta olen jo märkä enkä viitsi kaivaa sitä enää esiin.
Kävelemme sateessa maantietä pitkin monta kilometriä, kunnes tulemme pieneen kylään. Etsimme kahvilaa tai baaria. Löydämme yhden, mutta se on kiinni. Paikallisia asukkaita ei näy missään, ainoastaan iso etana omalla El Caminollaan ylittämässä asfalttitietä. Nostan sen turvallisesti tien yli. Toivottavasti sen taival ei mene tästä pilalle.
Emme löydä paikkaa, missä voisi syödä, virkistäytyä ja kuivatella märkiä vaatteita. Sitten Peter huomaa erään talon oven olevan auki ja menee sisään. Pian hän viittoilee meille. Talo on remontoitavana ja työmiehet antavat meille luvan tulla sisään kuivattelemaan. Otamme märät päällysvaatteet pois ja kaivamme esiin hieman evästä. Lepopaikkamme on kalustamaton eteinen, ympärillämme paljaat betoniseinät ja allamme betonilattia. Paikkaa voisi sanoa kolkoksi, mutta meille se on loistohuvila.
Peter sytyttää savukkeen. Sen savu leijailee pehmeästi puolihämärässä eteisessä. Juttelemme niitä näitä iloisena suojastamme. Otan esiin kännykkäni ja laitan soimaan Leonard Cohenin Hallelujan. Hiljennymme kuuntelemaan. Välillä työmiesten poraus peittää kaiken muun alleen. Mutta porauksen tauotessa aina se toinen, hiljaisempi mutta väkevämpi ääni leijailee sisääni täyttäen minut kuin tupakansavu tämän eteisen. Cohenin upea ääni ja musiikki soi maagisella voimalla tässä betonikatedraalissa. Ja se virtaa sisälläni kuin kirkas puro saaden ihoni kananlihalle. Katsomme toisiamme silmiin ja hymyilemme. Ei tarvita sanoja, on vain tämä kokemus. Kolme ihmistä yhdessä kokemassa jotain sanoinkuvaamatonta, kaunista, pysäyttävää ja yhdistävää hetkeä. Elävä hetki pienistä aineksista pienissä puitteissa. Tämä on pyhä hetki, joka juurtuu sydämeeni. Tämän vuoksi tänne kannatti tulla. Halleluja!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti